Pikkumiehen kuulumisia, ensimmäinen kuukausi

Aika on suhteellinen käsite. Näinhän Einstein on meille opettanut. Minun havainnointiin ei suoranaisesti energia, massa tai valo liity, vaan ainoastaan pieni mies.

Kuukausi synnytyksestä. Kuukausi pienen miehen maailmaan tulosta. Aika on mennyt erittäin nopeasti, mutta silti kun yritän muistella yksityiskohtia synnytyslaitokselta, tuntuu siitä olevan pieni ikuisuus.

Ajan nopeuden ymmärtää parhaiten katsomalla vain pienen miehen kasvoja. Tai kasvua. Tai kehitystä.

Siinä missä kuukausi sitten kaveri oli 52 senttiä, oli hän eilisen neuvolamittauksessa jo 57,5 senttiä pitkä eli neljässä viikossa tullut 5,5 senttiä lisää. Tämä mitattiin kahdesti, ei meinannut neuvolatäti uskoa. Varsinkin kun viimeisen kahden viikon aikana oli tullut 2,5 senttiä lisää. Tädin pituuskäyriin tuli aikamoinen hyppyri. (lapsen odotettu pituuskasvu kuukauden aikana on ilmeisesti noin 3,5 senttiä, joten meidän poika on pitänyt kiirettä kasvun kanssa. Syntymäpituus oli vielä "normaaleissa" rajoissa, yläasteikolla, nyt hypättiin pikkuisen "normaaliuden" yläpuolelle). Kotioloissa painoakin on tullut reippasti lisää: jos keskimääräinen painonnousu on noin 200-250 grammaa/viikko, meidän ponteva poika on kotioloissa kasvanut noin 350 gammaa / viikko. Mutta onhan tuota pituuttakin tullut, joten painonnousu suhteutettuna pituuden kasvuun ollaan täydellisesti "normeissa"

Hormonit

Serkkuni lohdutteli minua raskauden loppupuolella, että odotahan vain kun hormonihirviö iskee synnytyksen jälkeen. Nauroin. Minulla taisi vain pari kertaa raskauden aikana iskeä hormonit niin, että itku oli herkässä ilman syytä, joten enköhän selviä niistä synnytyksen jälkeenkin. Yliarvioin itseni aika pahasti. 

Hormonit iski päivä -pari synnytyksen jälkeen. Ne kulkivat käsi kädessä maidontuotannon kanssa, kun tuli hormonit, avautui maitohanatkin. Hormonivuoristorataa jatkui pari viikkoa. Aivan käsittämätöntä, miten yhtäkkiä vain tulee itku, en pystynyt edes onnittelukortteja lukemaan, kun vesihanat aukesi. "Hauskin" itkukohtaus, jonka muistan on kuitenkin viikko kaverin syntymän jälkeen. Itku tuli kun muistelin, miten kurttunaamainen pikkukaveri oli ja nyt sillä oli jo siloisemmat posket, ihana vastasyntyneen vauvan ulkonäkö oli hävinnyt. Meillä oli jo iso poika. Hah. Hormonit on ihan hanurista, ainoa hyvä puoli oli tosiaan se, että samaan aikaan alkoi maidon tuotanto oikein urakalla. 

Hymy

Kaverimme on jaellut "refleksihymyjä" paljon jo syntymästä lähtien, hän ei ole murjottavaa sorttia. Kaikista söpöimmät on ne, kun hän unissaan väläyttää hymyn, mutta viime päivinä on alkanut näkyä "sosiaalisia hymyjä" ja ne vasta sydämen sulattaakin! Vähitellen enenevissä määrin alkaa tulla hymyjä esimerkiksi leikkien yhteydessä. On se vaan söpö!

Kehitys

Jo parin viikon ikäisenä meidän kaveri alkoi kokeilla pään kannattelua eli heti kun aloimme laittamaan häntä mahalleen. Vieläkin on vähän horjuvaa tuo kannattelu, mutta päivä päivältä paremmin menee niin mahallaan ollessaan kuin sylissä pystyssä pitäessä. 

Nelisen päivää sitten oli yllättävän vaikea päivä meillä kahdella, tuntui kun Muikku ei olisi mitenkään halunnut minua päästää kauemmaksi. Heti tuli kiukuttelu, kun vähän kauemmaksi menin. Seruaavana päivänä hoksasin kokeilla lelukaarta ja ymmärsin yskän. kaverilla oli kamalan tylsää ja kapasi vähän aktiviteettia. Laitoin lelukaaren hänelle ja heti alkoi tulla tulosta: pikku-ukko alkoi saman tien treenaamaan silmän ja käden koordinaatiota. Roikkuviin leluihin osuttiin jo hyvinkin takasti illan aikana. Ikää tässä vaiheessa oli päivää vaille kuukausi. Riemua siitä saatiin irti hyvinkin paljon. 

Imetys

Kiitos hormonipiikin, maidontuotanto on lähtenyt hyvin käyntiin. Meillä on vain ollut pieniä vaikeuksia imetyksen kanssa päivästä 1 asti. Jätkä ei ihan innostu tuosta "ravinnoksi imemisestä" vaan nukahtaa hyvinkin nopeasti rinnalle. Meillä oli sairaalassa hyvinkin suuria ongelmia saada jätkän verensokerit pysymään sopivissa lukemissa rintaimetyksen avulla, joten taataksemme pojan terveenä pysymisen otimme hyvinkin nopeasti tuttipullon käyttöön, joka takasi sen, että poika sai ravintoa ihan mahaan asti. Rinnalla hän jaksaa skarpata vain pari minuuttia, kunnes nukahtaa ja suu on täynnä maitoa. Samalla myös suurin osa maidosta tuntuu valuvan suupielestä pihalle, joten saatu ravinnon määrä on ollutkin aika matala. Synnärillä saatiinkin "nolla punnitustuloksia" aika ajoin. Siispä äiti pumppaa ja lypsää, jotta jätkä saa syödäkseen.

Toki meillä on vielä rintatuokioita, koska onhan se mahtava kontakti lapsen ja äidin välillä, ja jätkä kyllä innostuu aina kun tiedossa on rintatuokio, mutta hetkiä pidetään enemmänkin läheisyyden takia kuin ruokinnan takia. 

Vaikka paljon pystynkin tuottamaan kaverille maitoa, ihan se ei riitä tuohon 350 gramman tuotantoon, joten heti kotiin päästyämme otimme rinnalle myös korvikkeet. Se on kuitenkin vain "aterialisä" ja ei missään nimessä korvaa äidinmaitoa kuin äärimmäisessä hätätapauksessa. Yksi tällainen hätätapaus oli, kun söimme ruokaa, jossa oli sipulia, joka heti vaikutti pikkujätkän kaasuntuotantoon. Antaaksemme siinä vaiheessa pari viikkoiselle jätkälle yöunet, yösyönti korvattiin korvikkeella ja "lypsymaito" annettiin sitten seuraavana päivänä. 

Olen aivan varma, että joku laktivistiäiti varmasti tästä pahastuu, mutta en anna sen häiritä itseäni parista syystä

1) joskus äidin ja lapsen fysiologiset ominaisuudet ovat vain sellaisia, että ne ei ihan nappaa ja imetys ei siksi onnistu täydellisesti ja 

2) jos äiti ei lypsämisestä, imettämisestä ja imetysteestä huolimatta pysty tuottamaan tarpeeksi ravinnetta pienelle, mieluummin annan mukana korviketta, jotta toinen saa hyvät kasvun lähtökohdat. 

Kaiken kaikkiaan meillä voidaan hyvin. Pikku-ukko nukkuu yöt hyvin, vaikka itsestäni tuntuu että se on puoli yötä äänessä. Pikkuinen on nimittäin reippaasti koviäänisin meistä kolmesta. Kumpikaan aikuisista ei edes kuorsaa, satunnaisesti saattaa jompikumpi puhua unissaan, mutta muuten kuuluu vain hiljaista tuhinaa. Sitten tuli pikkumies. Mahdotonta jokeltelua ja miehekästä ärinää aina rytmikkään rupsuttelun saattelemana. Se on kuitenkin vain unijokeltelua, aina kun nousen katsomaan, silmät on visusti kiinni. On sillä hyvät unenlahjat kun ei itse herää örinöihin. 

Mammas darling! ❤️ #thosebabyblues #mammasboy #babyboy #4weeksold #meltsmyheart #proudmama

Kuva, jonka Jaana R (@jaana1982) julkaisi 19. 03ta 2016 klo 0.44 PDT

Sellaiset on meidän kuulumiset ensimmäisen kuukauden jälkeen. Vaikka jotkut yöt ovat vähän rankempia kuin toiset, en pääse millään muotoa kyllä sanomaan, että kaveri olisi jotenkin hankala tai vaikea. Jos joskus on jotain valittamisen syytä pikkuherralla ollut, niihin on ollut selkeä syy ja kun tilanne on korjattu, meillä on taas erittäin tyytyväinen pikkumies, joka jokeltelullaan ja hymyilyllään (ja hassuilla ilmeillään) on kyllä valloittanut vanhempiensa sydämen. On se vaan niin ihana!

Blogia tulee päiviteltyä vähän harvemmin, koska olen touhunnut viime ajat vaavin ja matkablogin parissa, mutta satunnaisia kuvia ilmestyy aina Instagrammin puolelle ja Twitteriin. 

Instagram: https://www.instagram.com/jaana1982/

Twitter: https://twitter.com/jaana1982

Tervetuloa niitäkin seurailemaan!

Ihanaa uutta viikon alkua!

- Jaana