tiistai 1. toukokuuta 2018

Hyvää Vappua!

Ihmettelin tuossa, miksi koneeni on niin mahdottoman hidas. Elänyt luopumisentuskassa, kun pitäisi ilmeisesti uusi ostaa. Sitten tutkin tarkemmin; kone on aivan täynnä valokuvia, joita on jaksettu ottaa, mutta ei julkaista... Saattaa tietysti vaikuttaa hiukan koneen prosessointikykyyn. Siispä hauskaa vappua vuodelta 2016, jolloin Dougas oli kaksi ja puoli kuukautta, munkkeja oli paistettu, simat ja tippaleivät ostettu ja kunnon pytti"spydäri"pannu tehty, hienostellen kaikki erikseen. =D

Nyt vain Hauskaa Vappua 2018 kaikille!

- Jaana
















sunnuntai 22. lokakuuta 2017

SOPP Tampere 2016


Koneern kuvien tyhjennys jatkuu! Tämän olenkin julkaissut matkablogin puolella aikoinaan, mutten koskaan "kotiblogissa".

Vuoden 2016 SOPP eli suuret Oluet, Pienet Panimot olivat merkittävä kahdella tapaa: meidän hääolut oli siellä hanassa ja minut "heitettiin" sieltä ulos. Ilmeisesti olutta juomaton äiti pienen lapsen kanssa häiritsee olutkansaa. Portsari tuli kertomaan meille että kello 18 jälkeen ei alaikäisillä ole asiaa alueelle.. 

Ja pienenä bonuksena Päivi Räsästä kiusatakseni, laitan vielää kuvan, jossa pojallamme on amerikkalaisen panimon body päällä. Itselläni oli saman panimon t-paita. Koko perheellä pienpanimoiden puolesta!


















lauantai 21. lokakuuta 2017

Kevät kesämökillä

Koneen tyhjennys jatkuu. Kuvia 25.5.2016, jollin Douglas oli 3 kuukautta ja viikon päälle. Tämäkin on jo elämästämme "riisuttu" ja mökin osakkuus myyty siellä enemmän viihtyville ja tekeville, mutta onneksi lupa käydä kylässä jäi.









perjantai 20. lokakuuta 2017

En tiedä miksi, mutta lasten myötä on tullut ilmiselvästi tarve selkeyttää omaa elämää ja karsia ylimääräisestä ja poistaa itseäni hidastavia / paikallaan pidätteleviä asioita. Tämän seurauksena toinen vuokra-asunnoistani on myyty, monta laatikkoa tavaraa ja vaatteita on kaapeista poistettu, leffahyllyä supistettu, jopa kiloja karisteltu. Tuntuu kuin että lapset tuovat niin paljon ääntä, lelua ja täytettä elämään, ettei enempää tarvita. Kylpyhuoneen, keittiön, vaatehuoneen ja lastenhuoneen kaapit ja laatikot on käyty läpi, jopa kellarikomero on tyhjennetty ylimääräisestä. En välttämättä kutsu sitä "marittamiseksi", vaan sisältä kumpuavaksi haluksi. Kaiken tämän prosessoinnin aikana on kaksi asiaa, joihin en ole uskaltanut vielä koskea: kännykkä ja läppäri. Molemmat niin täynnä kuvia, että kummatkin ovat toimintakykynsä äärirajoilla. Siispä on aika tarttua toimeen ja alkaa tyhjentää niitäkin! (tässä voi mennä tovi...)

1.5.2016, Douglasin ollessa vielä vain 2,5 kuukautinen, kävimme Vappukävelyllä ympäri keskustaa. Vielä asuimme vanhassa asunnossamme Commercen talossa keskustassa, keli oli mitä mainioin, eikä Tampereella vielä rakennettu ratikkaa. Paljon on vettä laskenut sen jälkeen Tammerkoskessa...