Näytetään tekstit, joissa on tunniste 70-luku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 70-luku. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. tammikuuta 2013

Eteinen edistyy

Minun remonttitahtini ei ole ollut päätä huimaava, ei johtuen siitä, ettenkö olisi osannut tai viitsinyt, vaan pikemminkin kolmannen osapuolen takia. Viimein ajattelin, että en anna kolmannen osapuolen enää häiritä nykyistä elämistäni. En anna oman elämäni olla sekasotkussa vain sen takia, että muut niin haluavat. Siispä jatkan elämäni siistimistä kaikesta ylimääräisestä ja rakennan tulevaisuudestani ja kodistani sellaista, jossa minä viihdyn. Kuitenkin minä taidan olla oman elämäni pääroolin vetäjä, toivon mukaan ainakin. 

Vuosi sitten, keväällä 2012, eteiseni näytti tältä. 


Iki-ihanat tummanruskeat muovilistat, keltainen lattiamatto, sotkuisuutta lisäävä avonaulakko... Eteinen ei todellakaan houkutellut tulemaan sisään, vaan pikemminkin kannusti kääntymään niiltä paikoiltaan takaisin. Lisäksi muuttokuorma ja remonttitarvikkeet eteisessä ei rauhoittanut maisemaa mitenkään. 

Tahti oli rauhallinen ja hissukseen asiat eteni. Jossakin vaiheessa naulakko lähti seinästä ja laminaattia tuotiin jo kotiin. 


Jossain vaiheessa vuotta viimein tartuin pensseliin ja maalasin yhden seinän mustaksi, laitoin koukut seinään ja yhden mustavalkoisen kuvakollaasin. Eteisremppa eteni yhden kokonaisen askeleen, WOW!


Kun muru tuli jouluna käymään Kuopiossa, pääsin taas vähän shoppailemaan. En viitsi millään bussiin alkaa raahaamaan mitään vähänkään isompaa, koska loppuvaiheessa joudun raahaamaan niitä vielä puoli kilometriä jalan, joten olin innoissani kun sain "kyydin" kuljettamana ostoksiani. Mukaan lähti hylly kannakkeilla, viimeinkin sain hattuhyllyn!

Tammikuu 2013


(Voin kuvitella taas jonkun marmattavan makuuhuoneen ovesta näkyvästä petaamattomasta pedistä ja lattialla olevasta päiväpeitosta, mutta mä en välitä.) Kun remontti oli taas päässyt pykälän eteenpäin, ajattelin jatkaa sitä sitten ihan urakalla. Seuraavana iltana iskin lattian kimppuun. Valitettavasti solumuovi oli loppunut, en millään jaksanut odottaa enää seuraavan kerran kyydin saapumista, laminoin ihan ilman. Jos on kylmä ja kolisee, oma on häpeeni. 


Innostus ei loppunut kesken lauantaina, vaan aika. Tuli nukkumaan meno aika, ja töihin lähtö ja töistä piti lähteä suoraan sitten Helsinkiin. Täällä sitä taas ollaan. Toivottavasti innostusta on jäljellä vielä takaisin kotiin päästessä tehdä tuo lattia loppuun, ettei se enää veny. 


Remonttia tehdessäni aloin miettimään asunnostani löytyviä värejä. Epäilen vahvasti, että talonyhtiö oli palkannut 5-vuotiaan valitsemaan pintamateriaalit, kun eteisessä on keltainen matto ja kylppäri on sisustettu vihreällä. Enää vaaleanpunainen yksisarvinen puuttuu takapihalta.. Ai näitä menneiden vuosikymmenien värimuotia, HUH!


On se hassua, miten iso vaikutus yhdellä pinnalla on. Vaikkei minulla suoranaisesti ollut aihetta vessaan, monta kertaa ramppasin makkarista kylppäriin vain että sain ihastella upeata lattiaa. 


Mutta on vielä työtä jäljellä. Seuraavaksi pitäisi saada lattia loppuun, loput muovilistat hakattua pois ja uudet listat laitettua paikalleen. Uudet sisäovetkaan ei olisi ihan mahdoton idea. Ja sitten tietysti on tuo sisustamispuoli. Joku musta matto (räsymatto?) voisi olla tuohon lattialle kiva, ja penkki pitää saada, jotta saa kengät laittaa aina mukavasti jalkaan. Pari paikkaa olisi myös peilillekin. 



Kyllä tämä alkaa kohta puoliin kodilta tuntumaan. Pikkueteisen remontoin aikaisemmin ja edelleen tykkään siitä. Olen vain suunnitellut tuohon valkoisen kaapin tilalle pientä lipastoa, töissä näyttäisi olevan Kullen -lipasto myytävänä, joka olisi mustanruskea ja juuri tasan 70 senttinen, kuten tuo tilakin. Sen, onko edes mahdollista sovittaa sitä tuohon, on eri asia. Sitä pitää vielä vähän tuumailla. 



Täytyy sanoa, että olen kyllä ylpeä itsestäni. Hitaastihan tämä etenee, mutta se, mitä aikaan saadaan, miellyttää kyllä asujansa silmää ja muulla ei varmaan ole hirvittävästi väliä. 

Mutta nyt, tämä tyttö jatkaa tekemänsä nakkikeiton syöntiä. Oikein ihanaa alkanutta vuotta kaikille mukana kulkeville lukijoille, satunnaisille kävijöille ja ihanille tutuille. 

- Jaana

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Eteisen palasia lentelee päin näköä!

Se on kyllä fakta, että kun alkaa remonttia tekemään, remontti tuppaa karkaamaan käsistä. Tämä tapahtui minulla jo ensimmäisenä tuntina, itse asiassa jo ensimmäisinä minuutteina.

Kun aloin tyhjentämään eteistä, mietin, että mihin minä laminaatit siirtäisin naulakon alta. Päätin siirtää ne keittiönpuolelle ja siitä päätöksestä ajatus sitten lähti. Mietin, että miksi minulla on edes ovi siinä, jos en ole koskaan pitänyt sitä ovea kiinnikään. Eteisen remontti alkoi siis keittiön oven poistolla.


Voisiko sanoa, että tällä aloitettiin jo keittiö- ja kylpyhuoneremonttiakin.. pikku pätkä jo seinää purettu! =D

Mutta kyllä eteisessäkin tapahtui vähäsen. Kuvat puhukoon enemmän.




Ok, sen verran joudun ehkä selittämään, että tummat palaset lattialla ovat muovisia listoja. Koko asunto on listoitettu tumman ruskealla muovilistalla. En halua asuntooni yhtään mitään, mikä muistuttaa 70-luvun öljykriisistä, vaan haluan kauniit puulistat, joten muovilistat sai kyytiä. Että remontti olisi minulle mahdollisimman vaikea, on nuo muovilistat oli naulattu/ruuvattu ovenkarmien ja seinän väliin. Minun olisi pitänyt oikeasti ilmeisesti pitänyt irroittaa koko karmi pois saadakseni ruman listankin pois. Minut tuntien menin kuitenkin sieltä missä aita on matalin, eli nakuttelin listat palasiksi vasaralla. Palasia lenteli pitkin kämppää ja minäkin sain oman osuuteni, kasvoissa on kaksi pientä arpea ja jotenkin onnistuin saamaan sääreenkin mustelma-haavan. Tämän remontin takia on vuodatettu nyt verta. Niin ja remontin keskellä vielä yksi kärpänen ja kolme hämähäkkiäkin menetti henkensä.. vaarallista tuo remontointi. Nyt pitäisi vain keksiä, miten minä kuljetan uudet listat skootterilla.. Mutta haastettahan elämässä pitää olla, muutenhan se olisi aivan liian tylsää. 

Sunnuntaina vähän useampikin remontti etenei, liittyen muun muassa yhdessä kuvassa näkyvään makuuhuoneen laminaattiin, mutta siitä sitten myöhemmin. 

Nyt oikein ihanaa tiistaita kaikille lukijoille!

- Jaana


maanantai 20. kesäkuuta 2011

Sawolaeset perinnekonepäewät

Viikko sitten kuulin Lohirannan Rompetorilla, että eräällä myyjällä olisi sellaista ihanaa turkoosin sävyistä pallokuvioista arabiaa tarjolla 15 euroa /kuppi+tassi. Olen pitkään haaveillut siitä yhdistäväni sitä sitten joskus muihin turkoosin värisiin vanhoihin kahvikuppeihin, joita voisin alkaa keräämään. Valitettavasti myyjä oli ehtinyt myydä ne toiselle myyjälle, joka myi ne sitten 25 euroon/setti. Totesin, etten niin kovasti halua nauttia sarjan keräämisestä, joten napsin kuvia sitten toiseksi parhaasta tarjonnasta: Ihanista vanhoista autoista.

Veikkaan, että isäni ja isoveljeni ovat kasvattaneet minusta omituisen: pidän enemmän vanhoista autoista kuin uusista. Mieheni kanssa olemme kinastelleet pari kertaa autossakin, kumpi on paremman näköinen, uusi vai vanha Mustang, kun niitäkin on tullut aika ajoin vastaan. En pystynyt hillitsemään itseäni viikonloppuna olleissa Iisalmen Sawolaesilla perinnekonepäewilla, vaan napsin enemmän kuin tarpeeksi kuvia vanhoista autoista. En edes muistanut ottaa kunnolla kuvia rompetorin tarjonnastakaan, kun vanhat kauniit autot varastivat huomioni. (Sivu huomautuksena sanottakoon, että onko omituista, että meillä harrastetaan paljon autoilua ja pidän vanhoista autoista ja haaveilenkin omistavani jonkun vanhan auton joskus, mutta en silti omista ajokorttia? Ei, en ole menettänyt sitä ;) en vain ole koskaan ehtinyt ajaa sitä)

Niille lohdutuksena, jotka eivät autoista niin välitä, huomenna olisi sitten tuliaisten vuoro, eikä sieltä kyllä todellakaan mitään autoon liittyvää lähtenyt mukaan, vaan ihan sisustustavaraa. Siitä johtuen meidän olohuone onkin nyt kokenut pyöremyrskyn voiman!





Ihana aisapari alla mielestäni, toinen hymyilee oikein leveästi, toinen taas rytistää kulmiaan oikein vihaisesti... Kyllä ne autotkin osaa olla persoonallisen näköisiä!




Tämä auto meinasi lähteä mukaamme, oikea Haamujengin auto! (tosin pienoiskoossa vain =D) Kun kuulin hinnan, se jäi kyllä visusti pöytään seisomaan sen jälkeen. Ei kiitos, kyllä mulla on 90 eurolle muutakin käyttöä! Vähän huonommassa kunnossa ollut olisi kuulemma lähtenyt 50 eurolla. Just. Katselin just ebaystä samanlaista, 15 eurolla olisi irronnut plus rahdit päälle. Joskus tämä meillekin taitaa vielä tulla... Olenhan sentään aina tykännyt Ghostbusterseistä! =D


Ja sokerina pohjalla ihana dollarihymy! =D En kyllä tiedä, tuleeko dollarien maasta, mutta levee virne löytyy siitä huolimatta!

Niin ja muistakaahan osallistua arvontaan!! Paljon on uusia kasvoja tullut mukaan, tervetuloa, ja ihan älyttömästi kommenttejakin, vau! Monessa kommentissa lukeekin, että käyvät tarkastelemassa useasti mitä tapahtuu ja ihan hämillään, kun päivitystä ei tule, toivottavasti ette pahastuneet, vaikka tämän päivän päivitys tuleekin 4 tuntia normaalia aikaa myöhemmin! =D Täällä nimittäin vietetään laiskaa päivää kuunnellen Bruno Marsia


Ja arvontaan pääsee tästä!


Nyt, oikein ihanaa maanantain jatkoa kaikille!!!

- Jaana

torstai 2. kesäkuuta 2011

Viime vuosituhannen läppäri

No niin, nyt olisi sitten aika paljastella viimeinen löytö kirpputorilta.

Jo jonkin aikaa minua on harmittanut, että aikoinaan myimme kirpputorilla pienen punaisen kirjoituskoneen. Nyt kierrätyskeskuksessa käydessämme pääsin korjaamaan virheen. Tämä pieni kannettava vaaleansininen ihanuus maksoi viisi euroa. Ei tarvinnut kauaa miettiä. Mustenauha oli mutkalla ja lisäksi suht kuiva, mutta kyllä sillä vielä jälkeä hiukan tulee. Isä arvioi, että nauhojakin saisi vielä Suomalaisesta kirjakaupasta. On se ihana, nyt kun vain kerkisi järjestää puutarhajuhlat, voisi tuohon "syöttää" ruokalistan. Niin ihana!!




Mutta nyt, oikein ihanaa pyhäpäivää kaikille!

- Jaana