Minun remonttitahtini ei ole ollut päätä huimaava, ei johtuen siitä, ettenkö olisi osannut tai viitsinyt, vaan pikemminkin kolmannen osapuolen takia. Viimein ajattelin, että en anna kolmannen osapuolen enää häiritä nykyistä elämistäni. En anna oman elämäni olla sekasotkussa vain sen takia, että muut niin haluavat. Siispä jatkan elämäni siistimistä kaikesta ylimääräisestä ja rakennan tulevaisuudestani ja kodistani sellaista, jossa minä viihdyn. Kuitenkin minä taidan olla oman elämäni pääroolin vetäjä, toivon mukaan ainakin.
Vuosi sitten, keväällä 2012, eteiseni näytti tältä.
Iki-ihanat tummanruskeat muovilistat, keltainen lattiamatto, sotkuisuutta lisäävä avonaulakko... Eteinen ei todellakaan houkutellut tulemaan sisään, vaan pikemminkin kannusti kääntymään niiltä paikoiltaan takaisin. Lisäksi muuttokuorma ja remonttitarvikkeet eteisessä ei rauhoittanut maisemaa mitenkään.
Tahti oli rauhallinen ja hissukseen asiat eteni. Jossakin vaiheessa naulakko lähti seinästä ja laminaattia tuotiin jo kotiin.
Jossain vaiheessa vuotta viimein tartuin pensseliin ja maalasin yhden seinän mustaksi, laitoin koukut seinään ja yhden mustavalkoisen kuvakollaasin. Eteisremppa eteni yhden kokonaisen askeleen, WOW!
Kun muru tuli jouluna käymään Kuopiossa, pääsin taas vähän shoppailemaan. En viitsi millään bussiin alkaa raahaamaan mitään vähänkään isompaa, koska loppuvaiheessa joudun raahaamaan niitä vielä puoli kilometriä jalan, joten olin innoissani kun sain "kyydin" kuljettamana ostoksiani. Mukaan lähti hylly kannakkeilla, viimeinkin sain hattuhyllyn!
Tammikuu 2013
(Voin kuvitella taas jonkun marmattavan makuuhuoneen ovesta näkyvästä petaamattomasta pedistä ja lattialla olevasta päiväpeitosta, mutta mä en välitä.) Kun remontti oli taas päässyt pykälän eteenpäin, ajattelin jatkaa sitä sitten ihan urakalla. Seuraavana iltana iskin lattian kimppuun. Valitettavasti solumuovi oli loppunut, en millään jaksanut odottaa enää seuraavan kerran kyydin saapumista, laminoin ihan ilman. Jos on kylmä ja kolisee, oma on häpeeni.
Innostus ei loppunut kesken lauantaina, vaan aika. Tuli nukkumaan meno aika, ja töihin lähtö ja töistä piti lähteä suoraan sitten Helsinkiin. Täällä sitä taas ollaan. Toivottavasti innostusta on jäljellä vielä takaisin kotiin päästessä tehdä tuo lattia loppuun, ettei se enää veny.
Remonttia tehdessäni aloin miettimään asunnostani löytyviä värejä. Epäilen vahvasti, että talonyhtiö oli palkannut 5-vuotiaan valitsemaan pintamateriaalit, kun eteisessä on keltainen matto ja kylppäri on sisustettu vihreällä. Enää vaaleanpunainen yksisarvinen puuttuu takapihalta.. Ai näitä menneiden vuosikymmenien värimuotia, HUH!
On se hassua, miten iso vaikutus yhdellä pinnalla on. Vaikkei minulla suoranaisesti ollut aihetta vessaan, monta kertaa ramppasin makkarista kylppäriin vain että sain ihastella upeata lattiaa.
Mutta on vielä työtä jäljellä. Seuraavaksi pitäisi saada lattia loppuun, loput muovilistat hakattua pois ja uudet listat laitettua paikalleen. Uudet sisäovetkaan ei olisi ihan mahdoton idea. Ja sitten tietysti on tuo sisustamispuoli. Joku musta matto (räsymatto?) voisi olla tuohon lattialle kiva, ja penkki pitää saada, jotta saa kengät laittaa aina mukavasti jalkaan. Pari paikkaa olisi myös peilillekin.
Kyllä tämä alkaa kohta puoliin kodilta tuntumaan. Pikkueteisen remontoin aikaisemmin ja edelleen tykkään siitä. Olen vain suunnitellut tuohon valkoisen kaapin tilalle pientä lipastoa, töissä näyttäisi olevan Kullen -lipasto myytävänä, joka olisi mustanruskea ja juuri tasan 70 senttinen, kuten tuo tilakin. Sen, onko edes mahdollista sovittaa sitä tuohon, on eri asia. Sitä pitää vielä vähän tuumailla.
Täytyy sanoa, että olen kyllä ylpeä itsestäni. Hitaastihan tämä etenee, mutta se, mitä aikaan saadaan, miellyttää kyllä asujansa silmää ja muulla ei varmaan ole hirvittävästi väliä.
Mutta nyt, tämä tyttö jatkaa tekemänsä nakkikeiton syöntiä. Oikein ihanaa alkanutta vuotta kaikille mukana kulkeville lukijoille, satunnaisille kävijöille ja ihanille tutuille.
- Jaana
