Remppa alkaa!

Tänään saimme avaimet uuteen kotiin ja samantien alkoi remontti. Kun muru oli töissä, pakkasin lastenrattaisiin tapetinpoistoon tarvittavat välineet ja läksin kävelemään kohti Kiinteistömaailmaa hakeakseni avaimet. Sieltä sitten uuteen kotiin, jossa minulla oli puolitoista tuntia aikaa  ennen illan menoja. 

Kun teimme vastaehdotuksen vuokranantajalle pienemmästä vuokrasta remonttia vastaan, haaveilin täysin vaaleasta kodista, jossa mustat huonekalut nousisivat kivasti esille. Ensimmäisenä "vasaran alle" joutui tämä huone. 

Onneksi todellisuus ei kuitenkaan ollut ihan näin iso töinen. Selvisi, että yllä oleva kuva on jonkun vuoden takaa ja sen jälkeen huoneistoon oli tehty jo ikkunaremontti. 

Ihana, että ikkunanpokat oli laitettu valkeaksi. Yksi maalausurakka vähemmän tiedossa, nimittäin kyllä tällaiselle kokopäiväiselle äidille olemassa olevillakin tehtävälistoilla riittää tekemistä.

Tarkoitus olisi laittaa kaikki pinnat vaaleaksi lattiaa myöten. Edessä on siis tapettien poisto, seinien tasoitusta, maalausta, ovien maalaus / laminointi / vinyylikalvon laitto / mikä tahansa, mikä päivittää oven värin valkeaksi, ovien nuppien vaihto, katon maalaus, lattiamaton poisto, laminaatin laitto ja jalkalistojen maalaus / uusien valkeiden jalkalistojen asennus. Tehtävää siis riittää.  

Ensimmäinen makuuhuone onkin ainoa huone asunnossa (vessan ja kylpytilojen lisäksi), jossa ei ole parkettia. Meidän budjetilla ei vara riitä edes tämän 12 neliön makkarin parketoimiseen, joten asennamme sinne (toivottavasti) hyvälaatuisen valkean laminaatin. 

Ajan patina näkyy jo huoneistossa. Taitaahan pinnoilla olla jo 30 -vuotta täynnä, joten se salllittakoon. 

Koska murulla on hiukan allergiaa, haluamme helppohoitoiset lattiat, joten makkarin kokolattiamatto saa kyytiä. 

Maisema tällä hetkellä makkarista ei ole järin imarteleva, kun Ratinan kauppakeskusta rakennetaan, mutta parin vuoden päästä (kenties keväällä 2018) meillä olisi sitten hyvät ostosmahdollisuuden ihan naapurissa. Varsinkin sinne tulevaa suurta markettia odotamme innolla, jotta keskustassakin pääsisi tekemään isoja ruokaostoksia edulliesti. 

Meillä tosiaankin oli vain muutama tunti pikkuhemmon kanssa aikaa rempata, josta suurin osa meni vielä pikkuherran viihdyttämiseen. Herra alkoi hiukan hermostua äidin vain repiessä tapettia, kun ei piikuinen oikein osannut nukahtaa vieraassa paikassa, vaikka oli kotoakin tuotu oma peite lattialle. Alkuun sentään päästiin remontoinnissa, tästä on hyvä jatkaa. Huomennakin taidetaan jatkaa pikkumiehen kanssa kahdestaan, kun isukilla on aktiviteettia suunniteltuna työkavereidemme kanssa. 

Onko kenelläkään muutes kokemusta tuollaisista 80 -luvun melamiiniovien päällystämisestä? Näissä on sellainen "reikäinen" pinta, joka matkii muka puunsyyn kuviota olematta sitä ollenkaan. Pohjamaalilla ja pintamaalilla upottaako maali reiät vai jäävätkö ne näkyviin? Entä onko kukaan kokeillut vinyylikalvon laittoa, onko onnistunut hyvin? 

Laitetaan vielä muutama kuva loppu kämpästä, jotta pääsette fiilistelemään meidän kanssa siitä. Siinä asunnossa on niin paljon potenttiaalia! Ja tuo maisema!!

Keittiö / Ruokailutila

Parveke

2. Makuuhuone

Olohuone (Ja muutama kuva Muikusta)

Vaatehuone

Vessa (ja ei, valokuvan sävyt ei ole pielessä, vessan peilissäon vaaleanpunainen sävy!)

Kylpyhuone / Sauna

Jonkin verran työtä tässä ihanuudessa on, mutta kaikki on sen arvoista! Sijainti on niin loistava, että sen takia kannattaa vähän töitä tehdäkin. Tässä se sitten mukavasti menee loppu äitiysloma ja murun isyyslomakin.

Nyt, ihanaa viikonloppua kaikille, levätkää ja nauttikaa!

- Jaana

Ravintolapäivä 21.5.2016

"Niin kauan kuin suu on isompi kuin pyllyn reikä, totta kait sitä lihoo!"

Hahaa!! Kerrankin tuoretta matskua ja niin tuoretta että melkein näppejä polttelee. Kerrankin oli aikaa irrottaa katse tämän hetkisestä projektista ja tehdä hetki kotiblogin puolella postaus. Älkää nyt kukaan eläkkeellä oleva loukkaantuko, mutta olen huomannut, että äityis on vähän niin kuin eläkkeellä olo: aikaa periaatteessa pitäisi olla vaikka kuinka paljon, mutta silti tuntuu koko ajan olevan kiire.

Noh, tänään sitten otin aikaa itselleni ihan urakalla. Eilen en lähtenyt mukaan shoppailuhurmaan, vaikka Tampereella oli kauppojen yö ja paljon alennuksia ja tapahtumia, sen sijaan säästin vähäiset äitiysroposet ja sijoitin ne tänään ravintolapäivään. Aamuyöllä unta odotellessani latasin vielä Ravintolapäivän appsin ja tsekkasin lähitarjonnan. Onneksi tsekkasin, tiesin tasan tarkkaan, mitä lähdin hakemana ja osasin varautua oikeilla varusteillakin sinne. Otsikkokuvasta saa jo vähän vinkkiä, mutta tarkemmin siitä sitten myöhemmin.

Pikkujätkän kanssa valmistauduttiin asiankuuluvasti suuren kaupunkiseikkailuun: Supermies -paidaat päällä.  Yleensä jos näen erityisesti äidin pukeutuvat samalla tavalla kuin hänen teini-ikäinen tyttärensä, pyörittelen silmiäni, mutta kun kyseessä on kolmikuukautinen poika, ajattelin, ettei se ehkä ole niin paha. Nämä supersankarit olivat valmiita taistelemaan hyvän ruuan puolesta!

 

Keskustorilla on samalla menossa Vegeviikot, joten tarjontaa oli laidasta laitaan. 

 

Mulla oli tosin selkeä suunnitelma, joten edes raakasuklaa ei nyt saanut mua järkkymään hyvän ruuan metsästyksestä. Okei, yhden palan söin, mutta sitten jatkui matka! 

Selkeä suunnitelma alkoi tästä. Heti ensimmäisenä, kun kotiovesta astuin pihalle, näin jo ensimmäisen kohteeni: Jade's desserts.  (Jade & Sarah, sorry, this is in Finnish, but trust me, It's all good! Thanks for the great chat!)

Kun näin Ravintolapäivä appsissa, että kyseessä oli louisianalaista ruokaa, olin saman tien myyty. Vaikka meidän majoitus vähän toi New Orleans -kokemusta alaspäin, ruoka pelasti tosi paljon. Siispä tiesin, että tällä pysäkillä pitää käydä.

 

Suklaa kuppikakkuja ja kakkua mansikkakoristeella. Vielä en ole päässyt syömään, odottelen että murunen tulee töistä, jotta päästään yhdessä muistelemaan New Orleansin matkaa. 

 

Mustikka- ja persikkatorttuja. Minulle oli yllätys että "peach cobbler / peachtart" on enemmänkin Louisianan herkkuja kuin Georgian, kaikkea sitä oppii, kun oikeiden ihmisten kanssa keskustelee!

Sarah antoi minulle tällaisen lapun ja kotiin päästyäni kävin lukemassa sen annetun osoitteen tarinan. Tarina oli koskettava: Sarah kerää rahaa saadakseen pikkutyttönsä Jaden hänen luokseen Suomeen. Jaden tarinan voi käydä lukemassa täällä:

https://www.gofundme.com/mkaa5zms

Tarina oli niin koskettava, että kipaisin juuri hakemassa pari torttua, yhden suklaaleivoksen ja parit chocolate chip cookiesin vielä lisää, tuin hanketta yhteensä 18 eurolla. 

Sarah & Jade, I wish the best luck to you. Hopefully you get the money you needed. I love the idea that you named the stand after your daughter and raise the money this way and bring some of your roots with you this way. 

Keskustorilta suuntasin Kreikkalaisia makuja -kojun kautta (ei tullut otettua kuvaa) Laukontorille tsekkaamaa seuraavaa kreikkalaista Gyro -kojua, josta nappasin itselleni Pulled Pork Pita Gyron. Edellisellä kojulla keskustellessani minulle ilmoitettiin, että Souvlakin tekeminen (jota niin haluaisin Suomessakin syödä) Ravintolapäivä -tapahtumassa on haasteellista. Sitten tulin tälle kojulle, jossa oli jo melkein valmis Souvlaki. Enää pari ranskanpottua joukkoon ja pulled Porkin vaihtoehdoksi esimerkiksi naudanlihasuikaleita ja se olisi siinä. Ehkä se on vain opettavainen tarina siitä, että aina löytyy tekoselityksiä, mutta sisukas löytää ratkaisuja.

 

Hyvää oli pita, kiitos vain! Tämä kustanti kuusi euroa.  Siinä vaiheessa kun olin Pitagyroni syönyt, kello olikin jo yksitoista ja minun ehdottomasti ykköspaikkani oli avannut liiketoimintansa. Siispä Koskipuistoa kohden. 

Matkalla tuli vastaan yksi kohde, jota harkitsin, Grill Transylvania, mutta en sitten raaskinut pysähtyä. Jatkoin matkaani etsien sitä yhtä ja ainoaa.

 

Eteeni heitettiin  seuraava haaste: muffinssi piste ja miten söpö sellainen! Ei Jaana, pysy kovana, ei nyt. Pidä mielessä Juha Miedon sanat: "niin kauan kuin suu on isompi kuin pyllyn reikä, totta kait sitä lihoo!" Siispä eteenpäin!

 

Siinä se sitten oli! Viimeinkin ! Poke!!! 

 Poke on raa'asta kalasta tehtyä "rantaruokaa" (kuten Anu Meiningin Poke -baarin esittelyssä mainittiin), vähän chevichen tyyppinen, mutta kalaa ei limellä raakakypsytetä, vaan neste onkin soijaa. Hawaijin reissulla ostimme parikin erilaista Pokea ja nautimme ne Macademian Nut Farmin pihassa. Tai siis muru söi pääsääntöisesti. Itse en raskauden takia uskaltanut paljoa maistaa. Kun näin, että Pokea olisi tarjolla, teimme suunnitelmat Murun kanssa. Nyt ottaisimme vahingon takaisin!

 

Minulla oli oikein asiaan kuuluva kuppi mukana. Tämä oli se sama kuppi, johon ne kaupassa lastattiin. Kun menin tiskille ja sanoin, että haluaisin Toimitusjohtajan Pokea, mutta haluan sen tähän kuppiin, jätkät oli myytyjä. Virallinen Poke -kuppi! Jätkätkin nappasivat pari kuvaa ja aikoivat kertoa tarinaa eteenpäin. 

 

En raaskinut sitä siellä rannalla syödä, toin sen kotiin ja murun kanssa nautittiin. Tosin herkku meni parempiin suihin niin nopeasti, ettei siinä paljoa ehtinyt matkaa muistella. Hyvää oli, kiitos vain pojat!

 

Koski puistosta suuntasimme sitten jälkkärille. Jälleen oli selkeä tavoite, mitä pitäisi löytää. Mutta sitä ennen, laulun sanoja lainatakseni "but first, let me take a selfie" eli pojan kanssa vähän kuvaa. Tässä vaiheessa pikkukaveri alkoi olla sitä mieltä, että nyt on maattu tarpeeksi kauan paikoillaan ja pitää päästä näkemään, mitä ympärillä tapahtuu. Siispä pieni poseeraushetki Kehräsaaren sillalla.

 

Ja siellä se oli: meidän jälkkäri: Ruokafillarin tikkarivohveleita sitruunalla, vadelmalla ja apteekkarin salmiakilla höystettynä. Vohvelin, Lemon curdin ja salmiakin yhdistelmä kyllä toimi hyvin! 

 

 

Herkkua oli siinä kaikenlaista.  Ensi kertaa ajatellen, pitää muistaa ottaa omat rasiat mukaan, jottei käy niin kuin suklaakuppikakulle, se otti vähän iskua kärryssä pyöriessään helteisessä kelissä. Kiitos vain kaikille kokeille, kaikki oli hyviä! 

Mukavaa viikonloppun jatkoa kaikille!

- Jaana

 

ISO pieni Mies (eli synnytyskertomus)

Haluan varoittaa heti etukäteen: oheinen postaus pitää sisällään synnytyskertomuksen eli aika yksityiskohtaisia tarinoita synnytyssalista. Jos et halua saada liikaa informaatiota, voit selata vain kuvat. Ne ovat paljon nätimpiä. 

17.2.2016 kello 4.06 se tapahtui. Meidän pikku prinssi tuli elämäämme. Elämämme on lopullisesti mullistunut. Se ei ihan tuoksu pikkuvauvalle, enemmänkin puklulle ja kakkavaipalle, mutta se on silti ihanaa. 

Kuva otettu 16. helmikuuta kello 16.15 eli vajaa 12 tuntia ennen pikkujätkän syntymää. Voisi siis sanoa, että minä isoimmillani. Tai ainakin viimeisimmilläni. 

15. päivä, päivä ennen laskettua aikaa, meillä oli vielä yksi lääkärintarkastus, jossa keskustelimme synnytyksen käynnistämisestä, johtuen raskausdiabeteksestä sekä Muikun isosta koosta. Aika oli sovittu 18. päiväksi kello 8.30. Minua oli koko 15. päivän supistellut 6-60 minuutin välillä ja diabeteshoitaja epäili että alan ihan töitä tehdä lapsen kanssa siinä ja siellä. Noh, kotiin päästiin vielä, ei alettu synnyttelemään siinä. 15. ja 16. päivän välisen yön supisteli minulta kysyttäessä koko ajan, todellisuus oli, että saattoihan siellä niitä välejä olla, mutta sain kerrankin nukuttua sen verran hyvin, ettei supistelutkaan haitanneet unta. 

Lasketuna päivänä 16. päivä lähetin murun vielä töihin ja lupasin ilmoitella, kun hänen pitäisi tulla kotiin. Vähä vähältä supistukset alkoivat tulla tiheämmin. Lopulta murun pomo lähetti murun kotiin katsomaan minua ja aika alkoi olla aika sopiva. En uskaltanut ottaa kotona mitään kipulääkkeitä supisteluihin ja vähitellen alkoi olla aika tuskanen olo. Lähetin murun vielä hakemaan itselleen ruokaa ennen synnärille menoa. Saavuimme synnärille viideltä iltapäivällä ja tutkimuksen jälkeen todettiin, että kohdunkaula oli jo hävinnyt ja kohdunsuu oli auki pari senttiä. Jäimme siis työstämään kaveria vielä hetkeksi odotustilaan. 

Illan aikana alkoi supistukset tulla aika kivuliaiksi ja sain särkylääkettä, mutta se oli kyllä huono veto. Oksensin kaiken nauttimani pihalle samantien. Siinä sitten maattiin tehotarkkailuhuoneessa ja muru antoi koko ajan uutta oksennuspussia minulle. 

Vähitellen aika alkoi olla kypsä synnytysosastolle siirtoon ja aloimme pakertamaan. Paras hetki koko jutussa oli ensimmäinen epiduraali puolen yön aikaan. Mihinkään ei sattunut, en oksentanut, pysyin hiukan keskittymään käsillä olevaan tilanteeseen. Hermot olikin jo mennyt ilokaasun kanssa, se oli mielestäni ihan täys vitsi, koska se ei tuntunut vievän kipua pois, piti yrittää keskittyä niin supistuksiin kuin vetämään kaasua henkeen, ei vain tuonut minulle sitä mitä olisin toivonut. Epiduraali sen sijaan jeesasi hyvin. 

Olin herännyt 16. päivä kello 4.30 ja päivän aikana olin pystynyt ottamaan vain lyhyitä nokosia supistusten välissä, joten puolen yön aikaan alkoi olla jo todella väsynyt olo. Jossain vaiheessa annettiin toinenkin epiduraali, joka aiheutti saman kuin ensimmäinen kipulääke: oksentamisen. Siinä sitten ponnistusten välissä oksensin. Söi voimia todella kovin. Minulle annettiin yön aikana myös lääkettä pahoinvointiin, jotta pystyi keskittymään itse päätapahtumaan. 

Lopulta noin puoli neljältä seuraavana aamuna olimme loppusuoralla. Olin todella väsynyt, vuorokausi hereillä oloa takana. Jos joku olisi sanonut, että tulisin nukahtelemaan synnytyspöydällä, olisin sanonut, että älä höpise, mutta niin siinä vain kävi. Toinen epiduraali vei sen verran kipua pois, että pystyin rentoutumaan hetkittäin (siis silloin kun en oksentanut) ja supistusten välissä nappasin aina mikronokoset. Kun lapsivedet eivät olleet vieläkään menneet, kätilö alkoi suunnittelemaan kalvon puhkaisua puoli kahden aikaan aamuyöllä, minulle iski juuri paha olo, aloin oksentaa ja samalla puhkesi myös kalvo. Kaikki pihalle samalla kertaa. Loppujen lopuksi viimein tajusin, miten kovasti minun pitää ponnistaa, että saan kaverin pihalle ja 4.06 pikkukaveri tuli sitten maailmaan. Episiotomia piti tehdä ja sitä parannellaan vieläkin, pari viikkoa myöhemmin. Nyt onneksi voi jo istua suht hyvin eikä tarvitse kävellä kuin cowboy. Virallisesti synnytys oli kestänyt 13 tuntia 16 minuuttia (laskettu viimeisestä kerrasta, kun supistusten väli on ollut 10 minuuttia).

Supisteluiden väliä seurasin päivän aikana supistusten laskemiseen suunnittelulla ilmaisella kännykkä ohjelmalla, helpotti kätilölle ajan ilmoittamista. 

Isin nappaama kuva perheestänsä synnytyspediltä. Pikkumies noin 7 minuuttia vanhana. 

Siinä se sitten oli, meidän iso pieni mies: 4215 grammaa, pituutta 52 senttiä. Ei voittanut painokilpailussa isää (4400 grammaa) eikä äitiä (4700 grammaa), mutta pituudessa voitti kyllä äidin (48 senttiä), isälle hävisi neljällä sentillä. 

Nakuilemassa mamman kanssa eli ihokontaktissa. 

Isän ja pojan erikoisuus: ruisku- ja pulloruokinta. Pääsee miehet "bondaamaan" heti alusta, kun on oma juttu.

Olen niin ylpeä minun kummastakin miehestä: pikkumies on niin mahdottoman reipas ja humoristinen, isi on taas niin mahtavasti kaikessa mukana, mitä tapahtuu. Äiti ei voi olla muuta kuin onnellinen mahtavasta perheestänsä. 

Sellanen on meidän uusin tulokas, iso pieni mies. Sydämeni on haljeta onnesta. 

- Jaana