Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. toukokuuta 2018

Hyvää Vappua!

Ihmettelin tuossa, miksi koneeni on niin mahdottoman hidas. Elänyt luopumisentuskassa, kun pitäisi ilmeisesti uusi ostaa. Sitten tutkin tarkemmin; kone on aivan täynnä valokuvia, joita on jaksettu ottaa, mutta ei julkaista... Saattaa tietysti vaikuttaa hiukan koneen prosessointikykyyn. Siispä hauskaa vappua vuodelta 2016, jolloin Dougas oli kaksi ja puoli kuukautta, munkkeja oli paistettu, simat ja tippaleivät ostettu ja kunnon pytti"spydäri"pannu tehty, hienostellen kaikki erikseen. =D

Nyt vain Hauskaa Vappua 2018 kaikille!

- Jaana
















maanantai 9. lokakuuta 2017

Taskurahaa tienaamassa

Matkustushalu yhdistettynä pienentyneisiin tuloihin on varsin haastava  yhdistelmä. Se ei ole salaisuus, että Suomessa kotiäidit joutuvat pennosia venyttelemään. Minun "segmentin" lisäksi myös nuoret valittavat sitä, ettei töitä saa ja rahat on tiukalla. Eläkeläiset ovat tietysti vielä yksi niukallal budjetilla elävä iso ryhmä, joka valittaa samaa, mutta nyt en ajattele heitä tätä kirjoittaessani.

Kuten sanottu, äitiyslomalle jäädessä perheen tulot pienenee. Meillä on tulot olleet jo normaalia pienemmät tammikuusta 2016, kun jäin ensimmäisen kerran äitiyslomalle. Sen kuusi kuukautta, mitä olin välissä töissä, tein 80% työaikaa eli neljä päivää viikossa, jotta lapsi voisi olla enemmän aikaa kotona ja näin ollen myös palkka oli tuona aikana viidenneksen pienempi, paljoa ei siis pystytty säästämään tuona aikana, varsinkin kun niinä kuukausina hajosi mieheltä silmälasit ja jääkaappi, meidän piti uusia liesituuletin, korjata auton rikkinäinen etujousi ja ostaa Kajaanin vuokra-asuntoon kosteusimuri. Jos jotain vahingossa olisi palkan jälkeen jäänyt, karma tuli ja otti kyllä kaiken itselleen.

Nyt olemme suunnittelemassa uutta Amerikan matkaa ensi keväälle, mutta "rahavarat" ovat kyllä aika vähissä. Olen pyrkinyt keksimään ideoita tienata pientä taskurahaa ja tutkinut, mitä äitiysloman aikana saa tehdä (sunnuntaisin saa puuhata, äiti on ilmeisesti vain äiti maanantaista lauantaihin ja tuolloin ei saa tienata rahaa, tai Kela /valtio/molemmat suuttuvat, mutta sunnuntaina se on ihan okei).

Teen siis syksyn ja talven aikana pienimuotoista empiiristä testiä itselläni. Paljonko pystyn tienaamaan pikkupuuhastelulla sivuun syksyn/talven/kevään aikana Amerikan matkaa varten. Tätä artikkelia tullaan päivittämään aina sitä mukaa kun uutta asiaa on kokeiltu ja pidetty kirjaa, onko se tuottanut tulosta.

Mielellään otan ideoita vastaan ja minulle saa antaa vinkkejä, tulen jopa kysymään teidän kokemuksia / tietoa joistakin asioista.

Mitä kokeiltu

1. "Paparazzaaminen"

Satuin eräs kerta vahingossa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja näin erään mielenkiintoisen tapauksen. Sain siitä kuvia otettua ja videota ja latasin kuvan Facebookiin Tampere -ryhmään. Kohta eräs tuttuni Aamulehdestä soitti ja pyysi kuvaa ja videota. Kuvasta maksettiin 20 euroa ja videosta 70 euroa. Pian tämän jälkeen otti yhteyttä vielä MTV:n toimittaja, joka pyysi myös videota, mutta koska video oli julkaistu jo aikaisemmin, he maksoivat siitä "vain" 50 euroa (joka minulle oli kyllä aikamoinen jackpot, koska sillä rahalla saa jopa kolme vaippapakettia pojille! Näin ollen 140 euroa tienattu, mutta tulot ovat veronalaista tuloa, joten siitä menee vielä sivutuloverokortin 41% verottajalle.

Ongelma tässä tienestissä on se, että koko ajan pitäisi olla liikenteessä kuulostelemassa skuuppia, joten ehkä tästä ei kuitenkaan ole tulevaisuuden vakuudeksi.

2. Kuvien myynti kuvanvälitysfirmoille

Foab, Scoopshot, Stockimo, Twenty20, EyeEm... Monta erilaista app'ia on ladattu kännykkään ja tasasen harvoin käyn niihin kuvia laittamassa. Ainoatakaan kuvaa ei ole vielä myyty. Pitää varmaan ottaa ryhtiliike ja myydä lisää.

3. Ravintolapäivä

Ravintolapäivän kokemuksista voi lukea myöhemmin, mutta jos rahallisesti summaa, tapaus oli ihan onnistunut. 67 euron sijoituksella sain 137 euroa takaisin kolmessa ja puolessa tunnissa. Enemmän aikaa, enemmän olisi ehtinyt myydä, mutta olen ensimmäiseen kertaani erittäin tyytyväinen. Hiukan harmi, että kevään ravintolapäivä on vasta matkan jälkeen, joten enempää ei ehkä kykene sitä kautta tienaamaan. Toisaalta seuraava ravintolapäivä on 18.11.2017, eli jos keksisi paikan, jossa myydä, voisi yrittää tienata vähän lisää. Aikaisempi konsepti ei ehkä toimi, koska marraskuussa olisi kiva myydä sisätiloissa eikä ulkona loskassa, mutta kenties sisäystävällinen herkkupuoti saisi hyväksyvän vastaanoton jostakin kauppakeskuksesta.

4. Kirpputorit/ tori.fi

Syksyn siivouspäivä meni vähän sivu suun kokkaillessani seuraavan päivän Ravintolapäivään, mutta aikaisemmin eka kertaa kokeillessani, siitä tuli ihan mukavasti lisää taskurahaa. Ei valtavasti, mutta jotain, jotta perheelle sai ruokaa.

Aikaisemmin olemme myös vuokranneet pöydän kirpputoreilta ja alkuun menestys oli hyvä, koska oli paljon erilaista tavaraa myytävänä, mutta sitä mukaa kun mielenkiintoinen tavara loppui, loppui myös suuret rahahanat. Voi myös olla, että konmaritus on vaikuttanut ihmisiin ja ihmiset eivät enää niin paljoa osta kirpputoreilta kotiin "extraa".

Kävimme myös myymässä 17.9. Moron peräkonttikirppiksella. Tapaushan alkaa samantien 22 euroa miinuksella, kun paikan maksoi. Itselläni ei kauppa käynyt kovin vilkkaasti käynyt, mutta silti tasan 200 euroa tuli sieltä. Suurimmaksi osaksi kiitos siitä 30 euron Arabia 24 kipoille ja 10 euron muumimukeille. DVD:t oli minulla se josta luotin että rahaa olisi tullut, mutta kävi erittäin selväksi, että DVD:iden aika on ohi. Loppujen lopuksi myin 95 DVD -elokuvaa pois 35 eurolla, joten turvallista todellakin sanoa, että enää ei kannata isoja leffapaketteja ostaa edullisesti siinä toivossa, että rahansa saisi niistä pois.

Tori.fi'ssä olemme myös myyneet paljon omaisuuttamme pois. Viimeisimpänä siellä myin rakkaan mattoni, joka ei vain saanut lupaa jäädä kodin lattialle. En myynyt ensimmäiselle tinkaajalle, vaan odotin niin kauan (eli seuraavaan päivään), että sain toivomani 30 euroa siitä. Siitä se säästäminen sitten Jenkki -reissuun alkoi. Sen jälkeen Torissa menikaupaksi muun muassa ihana Fazer Makeiset -kyltti, joka ei enää löytänyt sopivaa paikkaa täällä teräsbetonitalossa, siitä sain 50 euroa. Itse sen aikoinaan muistaakseni 12 eurolla ostin.

5. Lottoaminen

Kun on lottovoitto syntyä Suomeen, ei kai voi olettaa, että se oikea lottovoitto tulisi kohdalle. Joka viikko muistamme veikkausta 4 euron panoksella Lotossa ja Euro Jackpotissa, mutta viimeisin voitto on maaliskuulta 2017. (11,60 euroa) Ei siis kannata henkeä pidättää, että tämä tarjoaisi tien onneen.

6. Säästöpossun tilittäminen
Meillä oli parikin eri purnukkaa, johon keräsimme taskuissa pyöriviä kolikoita. Kun Douglas sai oman säästöpossun, kaivoimme kaikki viisisenttiset ja alle hänelle. Meidän possuista tuli kokoon 93 euroa ja Douglasinkin possussa oli 11 euroa! 

7. Puolet jemmaan
Kun aikaisemmin Kajaanissa asuessani säästin, tein joka palkkapäivä aina saman jutun: siitä, mitä laskujen jälkeen tilille jää, puolet laitetaan säästöön. Saattoi olla, että kuukauden ruokarahaksi jäi "vain" vajaat parisataa euroa (joka on paljon pienituloisella, myönnetään), mutta sitten yritettiin sillä pärjät.

Nyt kun tililtä menee vähän milloin sattuu vielä suoraveloituksia, olen käynyt nostamassa tililtä erikseen ruokaan ja dieseliin arvioidun tarvemäärän. Jos tiedossaolevat suoraveloitukset pistäisi veloittumaan heti ja tarvittavat nostettaisiin tililtä pois, voisi jälleen puolet laittaa jemmaan. Ny olen kuitenkin vain tehnyt niin, että rahatilanteessa, jossa pärjätään "ihan OK", siirrän lapsilisän säästötilille. 

8. Edes vähän rahaa jemmaan
Näin Vauras Nainen -facebook ryhmässä hyvän, realistisemman idean kuin mitä on tuo minun alkuperäinen "puolet jemmaan". Joka ikisestä tulosta, mitä hänelle tuli (lapsilisät, palkat jne) hän laittoi viisi euroa jemmaan matkoja varten ja 10 euroa hätävaratilille. Kun kuukaudessa tulee lapsilisä, vanhempainraha ja miehen palkka, kyllä siitä jo 15 euroa menee matkoille ja 30 euroa hätävaratilille. Ja ollakseni rehellisiä: olen jo pelkästään syyskuussa heittänyt 92 euroa menemään todella huonoihin sijoituksiin ja 15 euroa voi mennä kaupassakin aivan huuhaahan, joten ei tunnu mahdottomalta ajatukselta tällainen ollenkaan.

9. Vuokraa tavaraa
Lastentarvikkeet, vierasjakkarat juhliin, auto, kameratatvikkeet, matkalaukut... mitä kaikkea kotoa voikaan löytyä sellaista, mitä ei tarvitse koko aikaa. Itse ilmoitin jo osan lasten tavaroista vuokralle ja myöhemmin ajattelin laittaa vielä osan talvivaatteista ja sellaiset tarvikkeet, mitä ei tarvita ihan joka hetki. Se, vuokraako vain kaupungissa kävijöille vai esim. pidemmäksi aikaa, on täysin itsestä kiinni. Esim. Vaunukoppaa ei ole meillä tarvittu sen jälkeen kun lapsi on täyttänyt neljä kuukautta, joten sadan euron sijoitus neljän kuukauden takia ei välttämättä ole aina järkevin ratkaisu. Mutta toisaalta vuokraamisessa kannattaa pitää mielessä myös, miten edullisesti tuotteen saa ostettua käytettynä. Ei kannata pyytää vuokralla enempää kuin mitä saisi käytettynä ostettaessa.

10. Kyselyihin vastaaminen

Liityin todella moneen "tienaa vastaamalla kyselyihin" -sivustolle mielenkiinnosta nähdäkseni paljonko niistä tulee, mutta jostain erikoisesta syystä en ole vieläkään päässyt rahan makuun. Osassa on kyselymäärä jo täynnä kun pääsen heidän sivuille tai sitten kyselyt ovat todella pitkiä, jopa parikymmentä minuuttia kestäviä, joka lapsiperheessäon lähes tulkoon mahdottomuus löytää. Vielä ei siis ole sentin senttiä niistä tienattu.

11. Arpajaisiin / kilpailuihin osallistuminen

Esim. Arvontahullut.fi -sivulla käyn läpi kilpailuja joissa voi voittaa jotain järkevää, tai ovat muuten mielenkiintoisia. Viime aikoina arpaonni on ollut kohdallaan. Olemme käyneet miehen kanssa katsomassa kutsuvierasnäytöksessä Ikitie -elokuvan, voittanut Shefki Kuqi -kirjan allekirjoituksella, josta sain eteenpäin myymällä 10€ (sis. Postikulut) ja 50€ lahjakortin M-roomiin. Ainoa, joka vähän auttoi matkakohteeseen pääsyssä oli kirja, koska suoranaisesti emme "säästäneet" tai "tienanneet" leffasta tai lahjakortista, varsinkin koska leikkaan mieheni tukan. 

 Mitä voisi kokeilla

1. Pullojen keruu
2. Leipomusten myynti kirpputorilla

Olen yrittänyt etsiä tästä tietoa. Miten kirpputoreille leipovat ihmiset ovat pääseet alkuun asiassa? Ostaako kirpputori ne leivokset vai myydäänkö ne samalla tavalla kuin muut kirppistavarat eli rahat haetaan sitten tilityksessä? Entä jos tuotteet ei mene kaupaksi? Jos jollakin on kokemusta ja vinkkiä antaa, mielelläni kuulisin niitä. 

3. Lehtien / mainosten jakaminen
4. Promoaminen
5. Koiran ulkoilutus/hoito

Olen kirjaantunut Pawshakelle koiran ulkoiluttajaksi, mutta kovin usein ihmiset eivät etsi vain koiran ulkoiluttajaa, vaan henkilöä, jolle koiran voisi antaa ihan yötä myöten hoitoon. Meillä se ei valitettavasti allergian takia onnistu, joten vielä odotellaan.

6. Keikkahommia

Treamer -app välillä piippaa, kun ihmiset etsivät itselleen työntekijää. Joku tarvitsee siivoojaa, toinen tarjoilijaa, kolmas nurmikon leikkaajaa. Hommat tulevat suoraan omaan kännykkään, tämän helpommaksi ei keikkahommat voisi enää mennä!

7. Freelancerkirjoittaminen

Olen laittanut ensimmäisen hakemukseni Freelancerkirjoittajaksi / sisällöntuottajaksi. Jos se ei ota tuulta allensa, yritän kirjoittaa muutaman jutun valmiiksi ja myydä niitä lehdille/ nettisivuille. Joku myös suositteli lisätienestin eteen kirjoittamaan pikkutuhmia tekstejä ja myymään Reginalle ja Kolmiokirjoille. Kuulemma myös moni harrastus-/ ammattilehti potee juttupulaa ja julkaisevat lähes kaikki tarjotut jutut. Suositeltava lähestyminen asiaan: mennä kirjastoon ja tutustua eri ammattialojen lehtiin. Niissä on ilmeisesti usein ilmoituksia "kaipaamme juttuja/novelleja".

8. Marjojen / käpyjen / sienien keräys& myynti
9. maksulliset / yhteistyöpostaukset
10. Lastenvahtiminen
11. Vuodepaikan/huoneen/ asunnon vuokraamista AirBnB'ssä.  
12. Myyjäiset
Kovasti olen koittanut miettiä, olisiko minusta osallistumaan esim. Tampereella Tallipihan joulumyyjäisiin. Onko minun syksyllä tekemä omenahillo niin hyvää, että sen voisi myydä eteenpäin? Laskeskelin, että ison pilttipurkin kustannukset olivat noin 20 senttiä, joten jos joku suostuisi sen yli maksamaan, kaikki olisi kotiinpäin (sen jälkeen kuin paikkamaksu olisi maksettu luonnollisesti). 

Kuinkahan luonnistuisi vielä yksi lapsi lisää kahden oman päälle?

Mitä voi myös tehdä, mutta en itse ehkä pysty/kykene

1. Nettikaupan pyörittäminen
Varsinkin jos osaa tehdä jotain kaunista, nettikaupan perustaminen voisi olla hyvä idea. Itse en osaa tehdä mitään kaunista niin nopealla aikataululla, että nettikauppa olisi järkevä. Itse aikoinani pyöritin elokuvien, pelien ja pelikonsoleiden nettikauppaa ja se kävi loppujen lopuksi niin hyvin, että olisi pitänyt sijoittaa siihen 10 000 euroa hommatakseen jälleenmyyntilisenssin. En kuitenkaan tahdonut sitä tehdä, joten lopetin sen. Nyt esimerkiksi DVD -kauppa on laantunut todella paljon suoratoistotarjoajien takia, joten minun ainoa "nettikauppataito" meni siinä. Seuraavaa ideaa etsiessä...

Mitä en suostu tekemään

1. prostituutio
2. Huumeiden kauppaus & Huumausaineiden kasvatus
3. Varastaminen & varastetun tavaran eteenpäin kauppaaminen
4. Ylipäätänsä  mitään laitonta

Tällä hetkellä rahaa on saatu jemmaan kahdessa - kolmessa kuussa vähän yli 700 euroa, joten sanoisin, että toistaiseksi säästäminen, myyminen ja pienimuotoinen yrittäminen on tuottenut ihan hyvin tulosta. Rahat todennäköisesti menevät parin viikon päästä Kanarian lomalla "helppoon elämään", joten säästäminen alkaa uudelleen alusta marraskuun alussa keväistä Amerikan reissua varten.

Onko sinulla ideoita, mitä voisi tehdä tai mitä sinä olet tehnyt? Kerro ihmeessä joko alle kommentteihin tai lähetä sähköpostilla osoitteeseen jaana . karinkanta ( a ) gmail . com

lauantai 21. toukokuuta 2016

Ravintolapäivä 21.5.2016


"Niin kauan kuin suu on isompi kuin pyllyn reikä, totta kait sitä lihoo!"

Hahaa!! Kerrankin tuoretta matskua ja niin tuoretta että melkein näppejä polttelee. Kerrankin oli aikaa irrottaa katse tämän hetkisestä projektista ja tehdä hetki kotiblogin puolella postaus. Älkää nyt kukaan eläkkeellä oleva loukkaantuko, mutta olen huomannut, että äityis on vähän niin kuin eläkkeellä olo: aikaa periaatteessa pitäisi olla vaikka kuinka paljon, mutta silti tuntuu koko ajan olevan kiire.

Noh, tänään sitten otin aikaa itselleni ihan urakalla. Eilen en lähtenyt mukaan shoppailuhurmaan, vaikka Tampereella oli kauppojen yö ja paljon alennuksia ja tapahtumia, sen sijaan säästin vähäiset äitiysroposet ja sijoitin ne tänään ravintolapäivään. Aamuyöllä unta odotellessani latasin vielä Ravintolapäivän appsin ja tsekkasin lähitarjonnan. Onneksi tsekkasin, tiesin tasan tarkkaan, mitä lähdin hakemana ja osasin varautua oikeilla varusteillakin sinne. Otsikkokuvasta saa jo vähän vinkkiä, mutta tarkemmin siitä sitten myöhemmin.

Pikkujätkän kanssa valmistauduttiin asiankuuluvasti suuren kaupunkiseikkailuun: Supermies -paidaat päällä.  Yleensä jos näen erityisesti äidin pukeutuvat samalla tavalla kuin hänen teini-ikäinen tyttärensä, pyörittelen silmiäni, mutta kun kyseessä on kolmikuukautinen poika, ajattelin, ettei se ehkä ole niin paha. Nämä supersankarit olivat valmiita taistelemaan hyvän ruuan puolesta!


Keskustorilla on samalla menossa Vegeviikot, joten tarjontaa oli laidasta laitaan. 


Mulla oli tosin selkeä suunnitelma, joten edes raakasuklaa ei nyt saanut mua järkkymään hyvän ruuan metsästyksestä. Okei, yhden palan söin, mutta sitten jatkui matka! 

Selkeä suunnitelma alkoi tästä. Heti ensimmäisenä, kun kotiovesta astuin pihalle, näin jo ensimmäisen kohteeni: Jade's desserts.  (Jade & Sarah, sorry, this is in Finnish, but trust me, It's all good! Thanks for the great chat!)

Kun näin Ravintolapäivä appsissa, että kyseessä oli louisianalaista ruokaa, olin saman tien myyty. Vaikka meidän majoitus vähän toi New Orleans -kokemusta alaspäin, ruoka pelasti tosi paljon. Siispä tiesin, että tällä pysäkillä pitää käydä.



Suklaa kuppikakkuja ja kakkua mansikkakoristeella. Vielä en ole päässyt syömään, odottelen että murunen tulee töistä, jotta päästään yhdessä muistelemaan New Orleansin matkaa. 

Mustikka- ja persikkatorttuja. Minulle oli yllätys että "peach cobbler / peachtart" on enemmänkin Louisianan herkkuja kuin Georgian, kaikkea sitä oppii, kun oikeiden ihmisten kanssa keskustelee!

Sarah antoi minulle tällaisen lapun ja kotiin päästyäni kävin lukemassa sen annetun osoitteen tarinan. Tarina oli koskettava: Sarah kerää rahaa saadakseen pikkutyttönsä Jaden hänen luokseen Suomeen. Jaden tarinan voi käydä lukemassa täällä:
https://www.gofundme.com/mkaa5zms

Tarina oli niin koskettava, että kipaisin juuri hakemassa pari torttua, yhden suklaaleivoksen ja parit chocolate chip cookiesin vielä lisää, tuin hanketta yhteensä 18 eurolla. 

Sarah & Jade, I wish the best luck to you. Hopefully you get the money you needed. I love the idea that you named the stand after your daughter and raise the money this way and bring some of your roots with you this way. 

Keskustorilta suuntasin Kreikkalaisia makuja -kojun kautta (ei tullut otettua kuvaa) Laukontorille tsekkaamaa seuraavaa kreikkalaista Gyro -kojua, josta nappasin itselleni Pulled Pork Pita Gyron. Edellisellä kojulla keskustellessani minulle ilmoitettiin, että Souvlakin tekeminen (jota niin haluaisin Suomessakin syödä) Ravintolapäivä -tapahtumassa on haasteellista. Sitten tulin tälle kojulle, jossa oli jo melkein valmis Souvlaki. Enää pari ranskanpottua joukkoon ja pulled Porkin vaihtoehdoksi esimerkiksi naudanlihasuikaleita ja se olisi siinä. Ehkä se on vain opettavainen tarina siitä, että aina löytyy tekoselityksiä, mutta sisukas löytää ratkaisuja.


Hyvää oli pita, kiitos vain! Tämä kustanti kuusi euroa.  Siinä vaiheessa kun olin Pitagyroni syönyt, kello olikin jo yksitoista ja minun ehdottomasti ykköspaikkani oli avannut liiketoimintansa. Siispä Koskipuistoa kohden. 
Matkalla tuli vastaan yksi kohde, jota harkitsin, Grill Transylvania, mutta en sitten raaskinut pysähtyä. Jatkoin matkaani etsien sitä yhtä ja ainoaa.


 

Eteeni heitettiin  seuraava haaste: muffinssi piste ja miten söpö sellainen! Ei Jaana, pysy kovana, ei nyt. Pidä mielessä Juha Miedon sanat: "niin kauan kuin suu on isompi kuin pyllyn reikä, totta kait sitä lihoo!" Siispä eteenpäin!

Siinä se sitten oli! Viimeinkin ! Poke!!! 

 Poke on raa'asta kalasta tehtyä "rantaruokaa" (kuten Anu Meiningin Poke -baarin esittelyssä mainittiin), vähän chevichen tyyppinen, mutta kalaa ei limellä raakakypsytetä, vaan neste onkin soijaa. Hawaijin reissulla ostimme parikin erilaista Pokea ja nautimme ne Macademian Nut Farmin pihassa. Tai siis muru söi pääsääntöisesti. Itse en raskauden takia uskaltanut paljoa maistaa. Kun näin, että Pokea olisi tarjolla, teimme suunnitelmat Murun kanssa. Nyt ottaisimme vahingon takaisin!


Minulla oli oikein asiaan kuuluva kuppi mukana. Tämä oli se sama kuppi, johon ne kaupassa lastattiin. Kun menin tiskille ja sanoin, että haluaisin Toimitusjohtajan Pokea, mutta haluan sen tähän kuppiin, jätkät oli myytyjä. Virallinen Poke -kuppi! Jätkätkin nappasivat pari kuvaa ja aikoivat kertoa tarinaa eteenpäin. 


En raaskinut sitä siellä rannalla syödä, toin sen kotiin ja murun kanssa nautittiin. Tosin herkku meni parempiin suihin niin nopeasti, ettei siinä paljoa ehtinyt matkaa muistella. Hyvää oli, kiitos vain pojat!



Koski puistosta suuntasimme sitten jälkkärille. Jälleen oli selkeä tavoite, mitä pitäisi löytää. Mutta sitä ennen, laulun sanoja lainatakseni "but first, let me take a selfie" eli pojan kanssa vähän kuvaa. Tässä vaiheessa pikkukaveri alkoi olla sitä mieltä, että nyt on maattu tarpeeksi kauan paikoillaan ja pitää päästä näkemään, mitä ympärillä tapahtuu. Siispä pieni poseeraushetki Kehräsaaren sillalla.



Ja siellä se oli: meidän jälkkäri: Ruokafillarin tikkarivohveleita sitruunalla, vadelmalla ja apteekkarin salmiakilla höystettynä. Vohvelin, Lemon curdin ja salmiakin yhdistelmä kyllä toimi hyvin! 



Herkkua oli siinä kaikenlaista.  Ensi kertaa ajatellen, pitää muistaa ottaa omat rasiat mukaan, jottei käy niin kuin suklaakuppikakulle, se otti vähän iskua kärryssä pyöriessään helteisessä kelissä. Kiitos vain kaikille kokeille, kaikki oli hyviä! 

Mukavaa viikonloppun jatkoa kaikille!

- Jaana
 

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Memory Lane: Bravuurisämpyläni

Aina välillä Bloggerin syövereihin jää "vangiksi" joitain juttuja. Ehkä niistä puuttuu lähde, tai sitten tekstit, tai joku toinen juttui ajoi ohi kiireellisyydessään. Tähän seuraavaan juttuun piti oikeasti laittaa resepti mukaan minun bravuurisämpylöistäni vuosia sitten Kainuunkadun aikaan, mutta valitettavasti sitä en koskaan tehnyt ja kuusi vuotta myöhemmin, en enää todellakaan muista, mikähän oli se hakusana, jolla se olisi löytynyt. Siispä päivitetään juttu vain toteamalla, että 

IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE!!!

- Jaana


perjantai 12. helmikuuta 2016

Suklaa-Stoutkakku appelsiinimoussella


En yleensä onnistu mitenkään minkäänlaisessa täytekakkukokeilussa, mutta nyt meni melkein putkeen. Sotkua tuli hiukan, juu (enkä puhu vain keittiöstä, vaan myös uunista ja lempipaidastani) ja vähän liian aikaisin pistin ensimmäisen kerroksen täytettä, ja kakusta tuli vähän toispuoleinen, mutta silti se on todella hyvää ja maukasta ja ammattilaisen käsissä siitä tulisi varmasti todella upean näköinen tapaus.


Kun kävimme murun kanssa Alkossa viimeksi hän bongasi yhden stout -oluen, jota hän ei ollut aikaisemmin nähnyt siellä. Kotona lähemmässä tarkastelussa selvisikin, että hän oli juonut sen jo aikaisemmin ja antoi sen minulle ruuan laittoon. Jossain vaiheessa mietin, että olisin tehnyt stoutissa haudutettua häränhäntää, mutta sekin jäi. Loppujen lopuksi suklaakakku alkoi houkutella ja päädyin siihen. Guinness -mutakakkua on tehty niin monta kertaa, että halusin kokeilla jotain muuta ja googlettelun jälkeen löysinkin Anton ja Anton'in Suklaa-Stoutkakkuohjeen.



Halusin päästä kokkailuissa mahdollisimman helpolla, joten korvasin kaikki "spesiaalit" kuten appelsiinituorejuustot ja appelsiinijogurtit tavallisilla, maustamattomilla versioilla ja loin maun sitten oikealla appelsiinilla, esim. mehulla ja raastetulla kuorella. Samalla säästin ylimääräisissä piilosokereissa. Ohjeissakin en ihan täyttä määrää sokereita laittanut, mutta en nyt osaa sanoa, tuliko laitettua yhteensä 3,5 desiä 4 desin sijasta, vajaita kuppia kuitenkin.

Päällistä tehdessä valitsin tumman suklaan, koska jonkun tutkimuksen mukaan se olisi hiukan terveellisempää kuin maitosuklaa, mutta muru totesi että ehkä tässä olisi voinut laittaa maitosuklaatakin pinnalle, niin olisi saanut vähän pehmeämmän maun. Ja kyllähän se olisi minulle kevannut, Fazer Sinisen suuri ystävä kun olen.



Suklaa-Stoutkakku
4dl  Stout -olutta (alkuperäinen ohje 3 dl Chocolate Stout -olutta ja 1 dl vahvaa kahvia, mutta kun oli pint -kokoinen tuoppi, päätin käyttää mieluummin olutta koko määrän verran)
400g voita
2dl kaakaojauhetta
4 kananmunaa
5dl sokeria
120g turkkilaista jogurttia (alkuperäinen ohje 120 g smetanaa)
8dl vehnäjauhoja
2tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
1rkl vaniljasokeria
1rkl kanelia
1tl chilijauhetta (itse käytin cayannea)

Appelsiinimoussetäyte:
Ohje on mitoitettu 20 cm halkaisijaltaan olevan kakun kahteen täyteväliin.
200 g tuorejuustoa (alkuperäisessä ohjeessa appelsiinituorejuustoa)
2 dl turkkilaistajugurttia (alkuperäisessä ohjeessa appelsiinijogurttia
2 dl kermaa
yhden appelsiinin kuorta
5 liivatetta
tomusokeria
1 appelsiinin mehua
cointreauta tai muuta appelsiinilikööriä

suklaakuorrutus:
2dl vispikermaa
250g tummaa suklaata (pikkuisen makeampaa versiota kaivatessa voisi korvata esim. Fazerin sinisellä)
2 tl vaniljasokeria
(alkuperäisessä ohjeessa oli 4 dl kermaa, 500g tummaa suklaata ja 1 rkl vaniljasokeria. Alkuperäisessä ohjeessa suklaakuorrutusta tulisi kakkukerrosten väliinkin, mutta koska itse korvasin appelsiinimoussella suklaalevitteet välistä, tein vain puolikkaan ohjeen).



Aloita kakkupohjasta:
  • Aloita sekoittamalla olut (, kahvi) ja voi paistinpannulla. Lämmitä miedolla lämmöllä kunnes seos alkaa kuplia. Lisää kaakaojauhe joukkoon ja sekoita huolellisesti. Poista liekiltä ja anna jäähtyä hieman.
  • Vatkaa kananmunat ja sokeri yhteen kulhossa. Lisää seokseen turkkilainen jogurtti ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat ainekset toisessa kulhossa. Mausteiden tarkoitus on tällä kertaa lähinnä tuoda suklaan ja stoutin aromeja enemmän esille, ei siis kannata innostua liikaa sen chilin kanssa. Lisää kuivat ainekset ja kananmunaseos jäähtyneeseen stout-voi (-kahvi)-seokseen vuorotellen pienissä osissa, sekoittaen jokaisen lisäyksen jälkeen varovaisesti.
  • Paista voidellussa kakkuvuoassa 180-asteisessa uunissa noin tunnin ajan, kunnes kakun keskiosaan työnnetty tikku irtoaa puhtaana. En osaa sanoa, mikä olisi täydellinen koko kakkuvuualle, mutta osaan sanoa, että omani IKEAn Bullar (22 cm halkaisija, 2,2 litrainen) oli aivan liian pieni! Jossain vaiheessa kakku turposi niin hyvin, että se valui vuuasta yli. Jos on siis pieni, voisi ehkä paistaa kahdessa erässä tai sitten vain suosiolla isommassa vuoassa. 



Kakun ollessa uunissa voit valmistaa täytteen.
  • Laita liivatteet kylmään veteen
  • Vatkaa jugurtti ja tuorejuusto yhteen. Raasta appelsiininkuori joukkoon. 
  • Vatkaa erillisessä kupissa kerma vaahdoksi. 
  • Sulata liivatteet kattilassa pienessä tilkassa appelsiinimehua ja cointreauta. Kaada nauhana tuorejuuston sekaan. 
  • Nostele kermat appelsiini-tuorejuustoseokseen. 
  • Mausta sokerilla tai lisää tarvittaessa appelsiinin kuorta. 
  • Nosta jäähtymään jääkaappiin noin 30 minuutiksi.

Cointreau ei ole välttämätön lisätä appelsiinimousseen, mutta sillä voidaan vahventaa appelsiinin makua jos käytetään vähän mauttomampia appelsiineja. Cointreau sisältää alkoholia, joten jos kakkua syö alaikäiset on hyvä kiehauttaa veden kanssa ennenkun lisätään liivatteet.

Kun kakku on jäähtynyt tarpeeksi, leikkaa se kolmeen kerrokseen. Jaa täyte kerroksiin. Jos täyte ei ole vielä tarpeeksi jähmeää, anna sen jäähtyä vielä hetki, että täyte pysyisi paikallaan.

Suklaakuorrute
  • Lämmitä kermaa kattilassa ja lisää joukkoon suklaa pieninä paloina. Lämmitä jatkuvasti sekoittaen kunnes kaikki suklaa on sulanut. Varo ettei seos pala pohjaan. Anna kuorrutuksen jäähtyä viileässä paikassa kunnes se alkaa hieman kiinteytyä.
  • Kuorruta päällimmäinen osa ja halutessasi myös reunat. 
  • Nauti esimerkiksi stoutin tai kylmän maidon kanssa. Tämä kakku on sen verran kookas, että se kannattaa ehkä nauttia myös ystävien seurassa, jos haluaa välttyä tuhdimmalta tulevaisuudelta.


Ihan mielettömän hyvää! Ei voi muuta sanoa! Luonnollisestikin tämä on todellakin kiellettyä minulta, onhan siinä vähän alkoholia ja suklaata ja sokeria, mutta rehellisesti sanottuna, en jaksa enää odottaa. Nyt on raskaudessa viikko 39+6 menossa, eli aikalailla täysi aika. Lähes tulkoon jokainen yö kärvistelen supistusten kanssa, mutta silti ei kaveri ei pidä kiirettä ulostulon kanssa. Olkoon tämä minun ainoa syy, miksi jaksan vielä kärsivällisesti odottaa. 

Ohessa vielä linkit alkuperäisiin ohjeisiin ja sivuihin:
http://www.antonanton.fi/fi/blog/suklainen-stoutkakku
http://www.tekila.fi/2012/02/11/appelsiinimousse/

Mutta nyt, mukavaa viikonloppua ja lähestyvää ystävänpäivää kaikille! Ja tervetuloa kaikki uudet lukijat niin Twitterin, Instagrammin, Facebookin kuin bloginkin puolella!

- Jaana

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Appelsiini-jogurttipannacotta


Yritin viikon olla kaukaa viisas. Jaksoin sitä melkein viisi päivää.

Muru ehdotti minulle, että jos pyrittäisiin siihen, että käydään kaupassa kerran viikossa ja suunniteltaisiin ruokalista sen pohjalta. Olin innoissani. Tein samalla monen viikon ruokalistan. Sitten hoksasin, että suunitelmallisuudessa oli se vika, että halusin toteuttaa kaikki mahdollisimman hyviä ja sitä kautta tietysti aika kalliita ruokia. Sitten kävimme kaupassa ja bongasimme kauden sesonkihedelmän: appelsiinin. Halpoja appelsiineja. Todella edullisia: 65 senttiä / kilo.

Aloin googlettelemaan samantien reseptejä, joihin olisi voinut käyttää tätä raikasta kauden hedelmää. Seuraavana aamuna kävin vielä lähikaupassa hakemassa muutamia puuttuvia tuotteita ja hoksasin toisen edullisen ratkaisun: -30% alennukset päiväystuotteissa. Siitä se mopo sitten karkasi käsistä.

Monenlaista on ehtinyt tässä viikon aikana kokkailla, mutta aloitetaan herkusta, joka keräsi kotona eniten kehuja: Appelsiini-jogurttipannacotta.

Meillä syödään jonkinverran turkkilaista jogurttia ja appelsiinia tuli ostettua kokonainen sankollinen, joten oli aika helppo tehdä päätös, että tätä kokeillaan. Ohje on K-ketjun sivuilta.  Jaoin suosituksen mukaan annoksen neljälle, mutta tästä tulisi kyllä viidellekin tai jopa kuudelle oikein tuhdin ruuan päälle pieneksi jälkiruuaksi.



Ainekset pannacottaan:
2 liivatelehteä
1 appelsiini (2 tl appelsiininkuorta raastettuna ja 1 dl mehua)
2 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
2 dl turkkilaista jogurttia
2 tl vanilliinisokeria

Lisäksi "sitrussalaatti"
2 appelsiinia
1 verigreippi
2 rkl sokeria
(kardemummaa)

VALMISTUS (yli 60 min)

  1. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Raasta yhden hyvin pestyn appelsiinin kuori ja purista siitä mehu.
  2. Leikkaa loput sitrukset kalvottomiksi ja paloittele. Mausta sokerilla (ja ripauksella kardemummaa, mutta itse en laittanut ja sitrukset jäi mukavan raikkaiksi). Jaa sitrussalaatti neljään lasiin.
  3. Kiehauta kattilassa kerma, sokeri ja appelsiininmehu. Ota kattila liedeltä ja lisää puristetut liivatelehdet. Sekoita tasaiseksi ja lisää jogurtti, appelsiininkuori ja vanilliinisokeri.
  4. Kaada kermaseos sitruksien päälle annoslaseihin. Hyydytä pannacottaa jääkaapissa noin 2 tuntia. Koristele halutessasi sitruunamelissan lehdillä.


Nyt kun on tullut paljon sitruksia käytettyä, niin appelsiinia, verigreippiä, limeä, sitruunaa kuin mandariinia, ajattelin samalla hyödyntää kuoret. Aina ennen sitruksen "filerointia"/ teurastusta/ syöntiä pesen sitruksen hyvin ja kuorimaveitsellä kuorin sitruksen pinnan pois ja jätän kuoret kuivumaan. Tätä jos tekee, kannattaa erityisesti suosia luomusitruksia. Koristeeksi leikkasin muutaman appelsiininkuorenpalasen suikaleiksi. Toimi hyvin, mutta katsotaan nyt, miten kauan jaksaa kuivatella ja keräillä talteen nuita. Paljon ideoita on kyllä, mihin niitä voisi käyttää, mutta se toteutus on aina tuo heikkouteni. Aivan niin kuin viikon ruokalistan suunnittelu etukäteen.

Lähiaikoina on sitten jonkinverran ruokapuolta ja uusia hankintoja keittiönpuolella, mutta yritän jossain vaiheessa myös saada napattuja kuvia meidän uudesta jätteenlajittelupisteestä ja avata samalla hiukan, miten meidän perhe kierrättää. Ai niin ja niille, joiden mieltä askarruttaa: vielä ollaan yhdessä kappaleessa..

Kuva, jonka Jaana R (@jaana1982) julkaisi

 Oikein herkullista viikonjatkoa kaikille ja uusille lukijoille/ seuraajille, tervetuloa mukaan.

- Jaana