Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. lokakuuta 2014

Kirjahyllyn kehitys


Ihana!! Viimein asiat alkavat mennä eteenpäin!!

Kotona on nähnyt ilmiselvästi Domino- efektin asioiden etenemisessä. Kun ei ole paikkaa, minne laittaa tavaroita, ei voi purkaa laatikoita. Kun laatikoita ei voi purkaa, ei pääse eroon luonnollisestikaan niistä. Kun laatikoista ei pääse eroon, ne alkavat kertyä nurkkiin ja se alkaa vähitellen sapettaa. Nyt ei sapeta enää! 

Tämähän oli meidän säilytystilanne elokuussa:



Olimme keksineet, miten ratkaisemme säilytystilan puutteen hyvin erikoisen muotoisella seinällä, mutta koska akuutti rahapula on aina läsnä, emme voineet vain ostaa  koko Bestå -kirjahyllyä kerralla, vaan ostimme siihen aina pätkän lisää, kun rahaa liikeni. 

Mukana oli ongelmiakin: yhdessä vaiheessa luulin muka muistavani, mitä paloja piti ostaa (ilman muistilappua liikenteessä...), mutta enpäs muistanutkaan. Asia selvisi vasta kotona, kun aloin kasaamaan ostamaamme pätkää. Hommat seisoivat taas. Lopulta pari päivää sitten totesimme, ettei tästä nyt vain tule mitään, pakko meidän on saada kaappi ja uhrasimme vielä muutaman kympin reissurahoistamme, että saimme viimeiset palaset kotiin. 

Kuinkas kävikään, kaupassa selvisi, että yksi pala, jota olisimme todella tarvinneet, on poistunut valikoimista, eikä sitä tule enää. No mahtava! Pari palaa, jota olisimme tarvinneet, olisi maksanut vähän vähemmän kuin neljä pienempää palaa, joista  saisimme kuitenkin rakennettua saman puuttuvaan palan. Eikun vähän enemmän vielä kuvetta kaivamaan. Mutta...


Nyt se on siinä! Meidän todellinen Bestå - IKEA Hackers - tee se  itse - viritelmä! Ovet tosin vielä puuttuu, ihan kaikkea ei siltikään raaskittu vielä ostaa, mutta runko on jo kasassa. Ja se väärä pala, joka ostettiin... Se on kaapin päällä. Alun perin suunnittelimme laittavamme sinne jotakin, mutta sitten muutimme suunnitelmamme, mutta nyt me sitten laitettiinkin se sinne, vähän niin kuin kohtalon ivana. 

Seinähän oli todella haastava. Siinä on leveämpää kohtaa alhaalla sekä ylhäällä ja keskellä vähän leveämpää. Edestä päinkin katsottuna seinä on ensin vähän leveämpi, mutta noin kahden metrin korkeudessa se kapenee levikkeen takia. Levikkeiden takia ei ihan voinut jatkaa samalla mitotuksella lattiasta kattoon, joten yläosa on vähän porrastetumpi. 



Koska halusimme pitää lattiatilan mahdollisimman avarana, päätimme tehdä kaikkea painovoimaa vastaisesti kirjahyllyn niin, että alla on 20 cm syvää Bestå -hyllyä ja korokkeen yläpuolella 40 cm syvää Beståta. Ystävämme "Apumies - Mika" ehdotti hyllykön tukemista lankulla ja ankkureilla ja näinhän me sen teimmekin, kiitos vain Mikalle kaikesta! Ideahan oli loistava, päästiin vain kolmella reiän poraamisella, vuokraisäntä on myös varmasti tyytyväinen tähän ratkaisuun. 


Koska sitten joskus kaukana talvella kaappiin tulee myös ovet, laitoin illalla vielä muutaman kulmaraudan kaatumista estämään, pitää vielä miettiä/kokeilla, pitäisikö jotenkin ylhäällekin viritellä jonkinsorttinen tuki. 

Illalla alkoi kotona varsinainen kuhina, kun viimeinkin päästiin laittamaan tavarat paikalleen ja muru pääsi avaamaan tuoppeja papereista. Pahalta  vain näyttää, että vaikka kirjahylly on ihana ja iso, tila loppui silti kesken, kun laatikoita jäi vielä pyörimään nurkkiin... Tosin osa on menossa vielä kirpputorille (kaikki alapuolella olevassa kuvassa taustalla näkyvät laatikot ovat sinne menossa...) ja osa odottaa sitä  minun suurta haavettani: toimistokaappia! Lopuista ei sitten ole hajuakaan, minne ne saadaan vielä laitettua. Vielä on paljon elokuvia vailla paikkaa, kirjat etsivät paikkaansa, kesälomamuistot pyörivät vielä laatikoissa... Mutta jospa ne vähitellen paikoillensa löytävät. 




Alhaalle, missä on lehtikotelot ja valkoiset laatikot, ajattelimme laittaa samanlaiset valkoiset korkeakiiltoiset ovet kuin olohuoneen TV-tasossa. Murusen tuopit pääsevät taas komeasti lasiovien taakse, ja jos me vielä jonkinlainen valo viritellään hyllyjen väliin, jotta ne pääsisivät oikein komeasti sieltä esille. Kaapin päällä olevaan hyllyyn me laitamme samat korkeakiiltoiset ovet, jotta sinne voi piilottaa lisää "ei niin nättejä" tavaroita. 

(Olohuoneen Bestå -TV-taso korkeakiiltoisilla ovilla)

Olen niin ylpeä tuosta!! Mielestäni se on hieno, vaikka se ei ole vielä edes valmis!! Kunpa se lottovoitto tulisi kohdalleen, saisi kauniin kodin heti! 

Ihanaa, järjestyksellistä maanantaita kaikille!

- Jaana

perjantai 3. lokakuuta 2014

Violetti herkutteluhetki

Vaikka vähän aikaa sitten hehkutin keltaista väriä, ilmestyi jotenkin ihmeellisesti viikonlopun herkkupöytään violettia väriä. Kun ei millään pääse eteenpäin sisustuksissa (kuten kuvissa näkyvistä pahvilaatikoista voi päätellä), piti ilo sisustamisesta ottaa muuten irti. Ja mikäs siinä oli viettää laatuaikaa itsensä kanssa herkutellen juustoilla, herkuilla ja elokuvilla. Jospa tämän hemmotteluhetken avulla jaksaa taas seuraavaan vapaapäivään, joka onneksi koittaa suht pian, eli tänään!

Mukavaa perjantaita kaikille!

- Jaana




perjantai 29. elokuuta 2014

Kaunista tekniikkaa

Tekniikka harvoin on kaunista. Varsinkaan kaiuttimet. Aina vain isoja "möhkäleitä". Jonkinaikaa murun kanssa vertailimme kaiuttimia netissä ja Verkkokauppa.com'in kivijalkakaupassa. Ei oikein tuntunut löytyvän nättiä versiota. Mietin jo vakavasti murusen kirsikan väristen kaiuttimien päällystämistä valkoisella kontaktivmuovilla, mutta koska murunen a) halusi  päästä eroon pitkin lattiaa menevistä piuhoista ja b) halusi vielä saada kaiuttimista jotain rahaakin, ei hän antanut minun tuunata hänen kaiuttimiaan. Kieltämättä hyvä valinta.=D

Muutama päivä sitten teimme päätöksen: ostamme nätimmän mitä löysimme: Harman/Kardonin Aura -kaiuttimen. Valkoinen/ läpinäkyvä ja vain yksi pömpeli. Ehkä vähän moderni minun makuun, mutta eiköhän se saada sisustukseen upotettua. Nyt alkaa vain käydä sääliksi meidän uusia naapureita, nyt kun on uudet poppivehkeet, pitäähän niitä testata! 

Ihanaa perjantaita kaikille!

- Jaana

PS. Muutaman päivän tässä testanneena täytyy sanoa, että toimii hyvin. Ja särkymistä ei tarvitse varoa, muovi ei ihan pienistä kärsi. Testattu nimittäin on, kun sen päälle kaatui jo iso leffapino. Minä osaan aina pistää kaikki laitteet heti kovaan laaduntestaukseen. ;D

PPS. Nyt kun ollaan pari viikkoa kokeiltu, täytyy sanoa, että laitteessa on ilmennyt ongelma: bluetooth yhteys iPadiin ei tunnu oikein löytyvän. Tai siis ei löydy. Katoaa ajatus langattomasta verkosta, kun iPad pitää olla piuhoilla kytkettynä laitteeseen. Emme tiedä, onko vika käyttäjässä, iPadissa vai Aurassa, koska ajoittain kumpikaan meistä ei saa linkkiä toimimaan ja sitten ihan vahingossa onnistuukin.... ehkä se on vain harjoituksen puutetta. Jos sattumalta Harman/Kordonin ihmiset lukevat tätä, meille saa tulla kotiin antamaan tukiopetusta! Videoidaan vaikka se ja tehdään vlogi! ;D





torstai 28. elokuuta 2014

Leffailta

Komentoora kysyi, vieläkö minulla on elokuvia. Vastaus on yksinkertainen: vielä. Ja Paljon. Muuttaessani Kuopiosta Tampereelle tein jo karkean jaon elokuvissa: haluan katsoa vielä ainakin kerran ja Kajaaniin säilöön menevät. Pitkään meni, että pääsin vihdoinkin katselemaan taas elokuvia, mutta nyt kun vähitellen laatikoita alkaa kantautua kotiin asti säilytyksestä, olemme ottaneet murun kanssa urakaksi katsoa niitä läpi, jotta saamme tietää, mitkä jatkaa meillä vielä säilytyksessä ja mitä etsivät itselleen joskus uuden kodin. 

Vaikkakin meillä on uusi hieno TV-taso ja kirjahylly tulossa käytävään, yllättävän paljon tilaa DVD:tkin vie, varsinkin kun yllätyksekseni kovin paljoa ei DVD:tä mene Beståseen. Juuri sellainen hankala korkeus DVD:issä, ettei mene kaksi päällekkäin, eikä kolme peräjälkeen. Lisätila olisi erittäin tervetullutta!

Mutta nyt, ihanaa torstainjatkoa kaikille! Lohduttaisin itseäni muuten sillä, että viikonloppu on tulossa, mutta kun olen koko viikonlopun töissä, ei se paljoa lohduta. Mutta kaikille muille, ihanaa loppuviikkoa!

- Jaana



torstai 28. marraskuuta 2013

Kuuluisat 15 minuuttia.

Olipas herätys aamulla, kun kännykässä oli serkkutytön viesti: "Huomenta. Palauduttua pikkujouluista kotiin aamulla lehdenjakaja antoi savonsanomat käteen aamupiristykseksi. Komeilit kannessa. Piristi!"

Arvatkaapa vain tuliko kiire valmistautua uuteen päivään, että pääsisi äkkiä lähtemään, että pääsisi ostamaan päivän lehden, että pääsisi näkemään lopun viimein. Olin valmis viidessätoista minuutissa ja piti odottaa töihin menoa vielä tunti, ettei olisi tullut mentyä liian aikaisin. Vähän liian aikaisin kuitenkin lähdettyäni kiersin vielä postilaatikon kautta ja mikä onnen päivä, siellä oli oma kopio! Eikun takaisin kotiin lukemaan juttu! 

Kolme pientä porsasta, kaikki tottelivat nimeä Jaana, komeili sivuilla. Mahtavia kuvia oli kuvaaja Anu Mattila ottanut ja aivan ihanan jutun oli toimittaja  Pirjo Tiihonen ottanut. Niille, jotka eivät pääse Savon Sanomia lukemaan, alla "kiteytys" eli kuvat lehdestä. Isälle lähtee oma lehti postissa lähipäivinä ;D

Mutta ei kait sitä laakereille jäädä lepäämään, vaan uutta työpäivää kohti. Ihanaa torstaita kaikille lukijoille ja kaikille uusille vierailijoille: ihana kun kävit!

- Jaana





Vielä muutama "kulissien takana" oleva kuva. 




Lisää kuvia kattauksesta täältä
Glögijuustokakun resepti täältä
Puolukkakuppikukon resepti täältä

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Ekologista elämää opettelemassa: Ruoka

Vähän aikaa sitten kerroin, kuinka luin kirjan Ekovuosi Manhattanilla ja miten se sai minut ajattelemaan (Löysin myös dokumentin, jonka voi käydä katsomassa täällä). Sen seurauksena yritin varsinkin muuttaa omaa ruokatottumusta. Olen yrittänyt jo jonkun hetken muutenkin muuttaa omaa ruokatottumustani kaikkien näiden lihauutisointien takia. Ei, hevosenliha skandaali ei minua huolestuttanut, vaan pikemminkin uutisoinnit, miten kaupat, tavoitellessaan mahdollisimman pientä hävikkiä, hyödyntävät ja kierrättävät elintarvikkeita siihen asti, että se alkaa olla jo ihmiselle melkein, jos ei ihan vaarallista, niin ainakin epämukavaa ruokamyrkytysten muodossa.

Heti ensinnäkin haluan sanoa, että eilen tein ison työn. Olen tällä hetkellä pikalomalla Helsingissä ja eilen kävin lähikirjastossa kirjoittamassa matskua ekologisemmasta ruokailusta. Vietin kirjastossa pari tuntia ja kirjoitin ajatuksia ylös iPadilla ja nyt kun aloin katsoa, tuota tallennusta ei löydy mistään... mahtavaa. Yritän siis ulkoa muistella kaikkea mahtavaa mitä minä eilen opin.



Aloitin kesäkauden innoissani tekemällä itse leipää. En pidä hiivapohjaisista leivistä, joten erikoisuutenani oli siis teeleivät eli sconesit. Vähän aikaa niillä herkutellessani aloin huomata epämukavaa muodostumista vyötärölläni: vaalea jauho alkoi kostaantua hyvinkin nopeasti. Niinpä hain hiukan inspiraatiota karppauksen puolelta ja ajattelin vähentää (en kuitenkaan kokonaan luopua) vaaleita viljoja, sokeria ja perunaa. Lisäksi kun kauden herkut alkavat valmistua ajattelin panostaa enemmän kasviksiin. Eräs hetki keksinkin sen mahtavan idean, jolla pystyn tukemaan paikallisia maanviljelijöitä ja kannattamaan ekologista kehitystä, jättää jälkeni mahdollisimman vähän jätettä: menin Kuopion torille ostamaan paikallisten viljelijöiden tuotteita! Puhdasta, tuoretta ja mahdollisimman vähän pakattua. Ja olin oikeassa! Oli retiisinippuja, sipulinippuja, sipuleita, mansikoita, kirsikoita, raparperia.... Olin taivaissa! Innoissani ostin eräältä herttaisen näköiseltä rouvalta vaikka mitä! Ja mitä minä sain?


Mummo sujautti jokaikisen tuotteen omaan pussiinsa,... EIIII!!! Minä en ihan rehellisesti sanottuna uskonut, että "jätä jälkeesi mahdollisimman vähän jätettä" -ajattelutapa olisi näin mahdottoman vaikeata jopa torilta ostetuissa tuotteissa. Surukseni lisäksi vielä totesin, että minun on helpompi ostaa vähemmän pakattuja tuotteita Prismasta ja Citymarketista kuin torilta. Surullista mutta totta. Olen lisäksi ostanut itselleni kestokassin, johon voin pakata ostokseni ja se kulkee koko ajan mukana, mutta ei voi sanoa muuta, kuin että vanhat tavat kuolevat hitaasti. Silti tulee jotenkin tottuneesti otettua pieniä muovisia kasseja mukaan kaupasta. Paha Jaana, PAHA!

Ensimmäinen kokkailuyrityskin meni pieleen: tein tavallista salaattia. Kaalia, purjoa, retiisiä.. se oli niin hapanta, että se jäi marinoitumaan viikoksi jääkaappiini. Siinä vaiheessa, kun tavara uhkasi mennä vanhaksi, rohkaistuin kokeilemaan uusiksi ja päätin kokeilla jämäwokkia. Kaali suikaleiksi, sipulit, purjot, retiisit, kaikki pannulle tulemaan. Vähän mukaan valkosipulia. Suolaa, pippuria, sitruunapippuria.. Taivas, että oli hyvää! Tämä nousikin suoraan ekoruokani ykköseksi. Sitä en tiedä vain, että millä minä sitten ruokani maustan, jos jatkan tätä vain lähellä tuotettua linjaa ja pippuri loppuu... Se selviää sitten. Pitää varmaan alkaa ottamaan selvää, missä se pippuri tarkalleen kasvaa. =D

Suurin ongelma tällä hetkellä tässä "kokeilussa" on proteiinipuoli. Oli kyseessä sitten kala, liha tai juusto, se aina paketoidaan johonkin. En ole vielä törmännyt tapaan ostaa lihaa, jota ei käärittäisi johonkin. Hassua sinällänsä Päivi, kun mainitsit siitä lihatukusta, nimittäin juuri edeltävänä päivänä olin käynyt Savo-Karjalan lihassa ostamassa lihaa itselleni. Jokin aika sitten Iltalehdestä lukemani juttu vanhojen lihojen myynnistä karkotti minut aikalailla markettien lihahyllyistä. Kuitenkin se mikä harmittaa, on se, että tässä "lähilihaa" myyvässäkin liikkeessä lihat kääritään paperiin. Tietysti parempi sikäli, että paperiin, kuin että muovirasioihin, mutta silti se pikkuisen aina harmittaa. 

Eilen lukemastani "Kaikesta jää jälki" -kirjasta sai minut vielä hiukan ajattelemaan lihatuotteita pidemmälle. Kirja perusteli, että tuotantokarja on yksi ympäristöämme pahiten rasittavia tuotteita. Lehmät syö ruohoa, ne märehtivät, aiheuttavat metaania, aiheuttavat lantaa, niille pitää tuottaa rehua ja niistä saatavaa maitoa pitää säilyttää kylmässä ja tuotteita pitää kuskata kylmäautilla ja säilyttää kotonakin kylmässä. Sen takia kasvikset olisivat parempia. Ok, pystyn ymmärtämään tämän kannan. Riista, kuten porot, olisivat helpompi vaihtoehto, koska vaikka porot syövät ajoittain myös rehua, he hyödyntävät paljon muutakin luonnosta, kuormittavat vähemmän luontoa, paitsi silloin, jos porotokan omistaja joutuu autolla ajelemaan tokan perässä hakemaan lihaa. Siispä lähijärvestä ongittu kala olisi kaikista parhain vaihtoehto. Kala kuormittaa vähiten, eikä sille tarvitse kasvattaa rehua syötäväksi. Siksi kirja kehoittikin syömään enemmän kasviksia ja käyttämään lihan sijasta kalaa. Tuotantokarjaa voi olla ruokalistassa, mutta mielellään vähän. Nauta ja sikakin pitäisi mielellään korvata vielä siipikarjalla. 

En tiedä, miten syvälle aion sukeltaa tässä ekokokeilussa ruuan suhteen, fakta kuitenkin on se, että liha on hyvää, pidän siitä, pidän toki myös lohesta, en niinkään broilerista. Jos menen vaikka dietillä "kaikkea kohtuullisesti". Ja mieluummin Savo-Karjalan lihasta kuin markettien tiskiltä. 

Ja Murulle hyvä uutinen on se, että olutlasillinenrasittaa maapalloa vähemmän kuin lasillinen maitoa.

Vähän lisää aiheesta netin syövereistä

http://harakanpesassa.blogspot.fi/2011/10/lahiruokaa-vai-tehokasta-ruokaa.html

Ympäristövastuullisen ruokailijan ABC
  • Osta peruselintarvikkeita ja kokkaa itse, niin vähennät tuotantoprosessin aiheuttamaa ympäristökuormaa.
  • Suosi kasvispainoitteista lähiruokaa!
  • Sienestä, marjasta ja kalasta itse, niin saat myös raitista ilmaa ja luontoelämyksiä.
  • Suosi kotimaista luonnonkalaa!
  • Harkitse ostkoksesi ja tee ne lähellä, niin vältyt turhilta heräteostoksilta ja autokuljetuksilta kaupasta kotiin.
  • Vältä ylipakattuja tuotteja ja kertakäyttöpakkauksia!
  • Suosi luomua, niin säästät ympäristöä väkilannoitteilta ja myrkyiltä.
  • Suosi Reilun kaupan tuotteita!
  • Suosi myös ympäristömerkittyjä kotitaloustuotteita!
Ja vegaaniliitto valaisi minua asiasta näin:

Vegaani: 
Elämäntapa, jossa vältetään kaikkia tuotteita, joissa on eläinperäisiä aineksia tai joiden tuottamisessa on loukattu eläinten oikeuksia elämään, hyvinvointiin ja vapauteen. Vegaanit eivät siis syö mm. kananmunia, maitoa, lihaa, kalaa, hunajaa, liivatetta ja eläinperäisiä lisäaineita. Vegaanit syövät vihanneksia, juureksia, palkokasveja, viljatuotteita, sieniä, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä. Vegaanit välttävät myöskin esim. nahkaa, villaa ja eläimillä testattuja tuotteita. Vegaanius on elämäntapa, jossa kaikki kulutusvalinnat harkitaan tarkasti, ei siis pelkästään ruokavalio. Täydellinen vegaanius on käytännössä vain ihanne, jota kohti vegaanit pyrkivät sitä koskaan lopullisesti saavuttamatta. Vegaani ei ole välttämättä aktiivinen eläinoikeustaistelija muuten kuin kulutusvalintojensa kautta. 

Lakto-ovovegetaristi: 
Ruoassa ei lihaa ja kalaa, mutta kylläkin maitotuotteita ja kananmunia.
Lakto-ovovegetaristi ei välttämättä harkitse muiden kuin elintarvikkeiden kulutusta.

Laktovegetaristi: 
Ruoassa ei kananmunia, lihaa ja kalaa, vain kasvikunnantuotteita ja maitotuotteita. Lakto- ja lakto-ovovegetaristit ovat kasvissyöjistä runsaslukuisimmat. Laktovegetaristikaan ei rajoita välttämättä muuta kuluttamistaan.

Pesko-lakto-ovo-vegetaristit syövät käytännössä sekä kalaa että muita eläinkunnan tuotteita paitsi lihaa. Heitä on 1,4 prosenttia Suomen väestöstä.

Semivegetaristit syövät vain harvoin lihaa tai kalaa. Semivegetaristeja kutsutaan myös fleksitaristeiksi tai pseudovegetaristeiksi. 

Fennovegaani:
Fennovegaani-sanaa on käytetty huomion kiinnittämiseksi siihen, miten voidaan muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa kehitetty vegaanius soveltaa Suomen oloihin ja käyttää enemmän lähialueilla tuotettuja kasviperäisiä tuotteita. 

Freegani: 
Tuotteiden koostumus ei ole freeganille tärkeintä, vaan niiden käyttämisen tai käyttämättä jättämisen ekologiset ja eettiset seurausvaikutukset. Freegani ei osta eläinperäisiä tuotteita, mutta voi hyödyntää sellaisia eläinperäisiä tuotteita, joiden kuluttaminen ei tue taloudellisesti eläinten riistoa ja joiden hyödyntäminen on ekologisesti järkevää. Freegani voi esimerkiksi syödä löytämiään eläinperäisiä ruokia, jotka menisivät muuten hukkaan, tai pukeutua löytämäänsä nahkatakkiin. Freegani ei ole siis välttämättä kasvissyöjä. 

Elävän ravinnon syöjä :
Elävän ravinnon syöjä noudattaa kokonaisvaltaista elämäntapaohjelmaa, jossa korostuu ihmisen oma vastuu terveyden ja elämänilon ylläpitämisestä. Hän noudattaa tuorekasvisruokavaliota, jonka tärkeimpiä periaatteita on, että ruokaa ei kuumenneta lainkaan ja vain tiettyjä ruoka-aineita yhdistetään samaan ateriaan. Ravinto valmistetaan pääasiassa liottamalla, idättämällä, versottamalla ja maitohapattamalla. Ruokavalio on hunajaa lukuunottamatta vegaaninen. Elävän ravinnon syöjä ei kuitenkaan tarkkaile välttämättä muuta kuluttamistaan. 

Fruitariaani:
Fruitariaani ei syö lainkaan eläinperäisiä tuotteita. Fruitariaani suhtautuu kasveihinkin kunnioituksella ja antaa niiden elää koko elämänkulkunsa loppuun. Fruitariaani syö vain kasvien satoa, kuten hedelmiä, marjoja ja viljoja, joten hänen ruokavalionsa on samalla vegaaninen. Ruokavalioon kuuluvat myös eräiden vihannesten "hedelmät", kuten tomaatti, paprika, herne ja kurkku. Esimerkiksi juurekset eivät kuulu fruitariaanin ruokavalioon, koska niiden hyödyntäminen aiheuttaisi kasveille kuoleman. 

Makrobiootikko:
Makrobiootikko ei ole kasvissyöjä, sillä hän saattaa syödä esimerkiksi kalaa. Ruokavaliossa vältetään kuitenkin pääsääntöisesti eläinperäisiä aineksia. Ruoka-aineet jaetaan kahteen ryhmään sen mukaan, edustavatko ne Jin- vai Jang-voimaa. Ateriat koostetaan näiden ryhmien väliseen tasapainoon pyrkien ja samalla paikalliset olosuhteet huomioiden. Keitetty vilja on makrobioottisen näkemyksen mukaan tasapainoisin ravinto ihmiselle. Se muodostaakin makrobioottisen ruokavalion perustan. Makrobiootikko syö myös kiehautettuja vihanneksia, juureksia, palkokasveja ja leviä sekä joskus myös siemeniä, pähkinöitä ja hedelmiä. Makrobiootikko suosii paikallisia luonnontuotteita ja välttää teollisesti valmistettuja tai kemiallisesti käsiteltyjä tuotteita. Makrobiootikon tehtävänä on löytää itselleen parhaiten sopiva elämäntapa ja makrobioottinen ruokavalio.

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasvissy%C3%B6nti
http://www.vegaaniliitto.fi/luentopaketti/luento3.html

Itse varmaan edustan jonkinlaista fenno-semiveganismia: lähellä tuotettuja kasvisruokia, ajoittain täydentäen niitä liha-, kala- ja maitotuotteilla.

Pohjautuen "Kaikesta jää jälki" -kirjaan mielenkiintoinen ajatus oli kieltämättä se, että aina ei lähelläkään tuotettu ole paras ratkaisu. Kevään ensimmäiset kurkut, tomaatit ja mansikat ovat usein puutarhassa kasvatettuja, jotka ne sitten kuitenkin tarvitsevat energiaa, joka taas kasvataa niiden hiilijalanjälkeä. Se, että espanjassa kasvatetaan "taivasalla" ja rahdataan isoissa määrissä Suomeen meri- ja maanteitse, ei välttämättä kasvata tomaattien hiilijalanjälkiä sen isommaksi kuin suomalaisten kasvihuoneherkkujen. Sinällänsä mielenkiintoinen ajatus. 

Mutta tällaisia aatoksia tänään... Ja grillibileet meni hyvin lauantaina, pitäisi jaksaa tyhjentää kameran muistikortti, että saisi teille kuvia, miten tryffelibaari onnistui!

Ihanaa keskiviikkoa kaikille!

- Jaana

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Viime aikaiset kuulumiset

Onko taas mennyt noin kauan edellisestä postauksesta? Paljon on ehditty puuhailemaan sillä välin. Helsingissä on käyty, auto vaihdettu, vietetty cinco de mayoa... Vaikka mitä! Mistä aloitan? 

Me ollaan perehdytty murun kanssa kokeilemaan erilaisia, ennalta kokemattomia kasviksia ja tutustuttu niihin. Tulen jakamaan niitä teidän kanssa, osa nimittäin on aivan mahtavia uutuuksia, osa taas ihan älyttömiä tapauksia! Sitten on tullut matkusteltua Kuopio - Helsinki - Kuopio väliä useastikin, on tullut käytyä työkavereiden kanssa tuulettumassa, ja kuten sanoinkin jo, tuli Golfkin vaihdettua pois. Siitäkin joku päivä vähän lisää. Hirvittävästi ei ole sisustamiset edenneet kotona, sen sijaan puutarhailu on vienyt mennessään ja keittiön muutenkin heikossa kunnossa oleva keittiönpöytä notkuu erilaisista taimista ja yrteistä. Ja se syksyinen reissu... Lentoliput on ostettu Chicagoon syyskuuksi ja suunnitelmat kesäloman kulusta ovat hiukan hahmottuneet. 

Mennään nyt vaikka erääseen murun ja minun treffi-iltaan, joka oli mielestäni aivan ihana! Ensin mentiin Tennispalatsiin katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto -elokuva. Sen jälkeen menimme Williin Wäinön kautta Vltavaan illalliselle. Illallisen (todella tuhdin pihvi-makkara-kimaran!) jälkeen suuntasimme vielä Oluthuone Kaislaan, jossa muru otti Oluen ja minä luin Olutdietti -kirjaa... Työkavereiden mielestä olemme varsin hassu pari. =D 

Nyt pitää alkaa tyhjentämään lisää tuota puhelimen muistia, että saa lisää kuvia julkaistavaksi. Oikein ihanaa viikon jatkoa kaikille!

- Jaana





tiistai 16. elokuuta 2011

Nimipäiväjuhlat

Tuli ihan vahingoss pidettyä muutama päivä hiljaiseloa, kun piti siivota meidän koti vieraiden tullessa. Eilen vietettiin Kakkumonsteri -Paulan kanssa kesälomajuhlia meidän takapihalla ja hän toi kummipoikanikin kylään. Paula oli tehnyt ihan minua varten oikein herkun, Batman -kakun. Tosin myöhemmin kuulin, että hänen miehellänsä, Maken pikkuveljellä oli kuulemma ollut teeman kanssa sormensa pelissä =D Mutta en voi sanoa muuta, kuin että piti kateellisena katsoa tuota Paulan käsityötaitoa. Tosi upea oli kakku kyllä, eihän sitä millään olisi raaskinut syödä, ellei olisi tietänyt jo etuktäeen, miten hyvältä se kuitenkin maistuu! Ja kahvitteluhetkeä varten meillä oli sitten oikein runsaastikin kakkuja. Minä itse tein mansikka-juustokakun ja meidän äiti tilasi vielä nimipäivälahjaksi kermakakun... syömistä oli enemmän kuin kenellekään mahtui mahaan saati meidän jääkaappiin... =D Samalla sain myös tekosyyn kaivaa viimeinkin talvella Haaparannasta ostamani leppäkerttusuklaat kaapin perältä kattaustarkoitukseen.

Ettei maha olisi ihan täynnä ollut makeaa, illalla vielä tapasteltiin, mutta siitä sitten seuraavalla kerralla. Tänään jos vielä viettäisi laatuaikaa kummipojan kanssa, huomenna me lähdetäänkin sitten Maken kanssa käymään siellä Espoon suunnassa, ties vaikka piipahettaan jossakin kylässä siellä päin (sukulaiset varokaa!) ja valmistaudutaan sitten lauantaina olevaan rapujuhlaan, kesäloman lopettajaisiin... maanantaina olisikin sitten työrupeama taas edessä... Mutta nyt vielä nautitaan kesälomasta, kun sitä vielä on jäljellä!

Ihanaa tiistaita kaikille!

- Jaana




 






PS. Vaikkakin juustokakku oli hyvin, hyvin simppeli versio kaikista mahdollisista juustokakuista, laitetaan ohje silti jakoon. Oli meinaa mielestäni aikast hyvää. Niin taisi olla kummipojankin mielestä, joka santsasi monta kertaa pelkkää täytettä.. =D

Pohjaan:
200 g murskattuja kaura- tai grahamkeksejä
1 dl pullomargariinia (tai sitten vain 100-150 g sulatettua voita niin kuin minä laitoin) 

Täytteeseen (tähän kakkuun tein täytteen tuplana):
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
200 g maustamatonta kevyttuorejuustoa
1 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa (tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta) (meillä taisi olla itse asiassa 2x 2,5 dl, kun tehtiin tuplana isommilla kermatetroilla)
Pinnalle:
1,5 l mansikoita
- Murenna keksit ja sekoita pullomargariini keksimuruihin.
- Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohjan peitoksi leivinpaperia.
- Painele muruseos vuoan pohjalle ja hieman reunoillekin. Anna pohjan vetäytyä peitettynä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.
- Täytettä varten mausta kevyttuorejuusto tomusokerilla ja vaniljasokerilla.
- Anna liivatelehtien liota kylmässä vedessä, puserra vesi pois ja liuota pehmenneet liivatteet kiehuvaan vesitilkkaseen. Kaada liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoon.
- Vaahdota (kasvirasva)kerma tai vaniljakastike yhdistä vaahto tuorejuustoseokseen.
- Kaada täyte murupohjalle ja anna kakun hyytyä peitettynä jääkaapissa.
- Irrota hyytynyt kakku vuoasta tarjoiluvadille.
- Peitä pinta runsaasti kokonaisilla tai puolitetuilla mansikoilla.