Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpiste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työpiste. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. helmikuuta 2013

Työpisteen muodonmuutos

Makuuhuoneen työpiste käy läpi suuria muutoksia. Tieto haastattelusta kannusti minua saamaan työpiste edes johonkin kuntoon. Seinätarroja en ehtinyt tilata ja ihan sellaista ei seinästä tullut, kuin suunnittelin  ja eilen näytin, mutta ainakin se on tällä erää suht valmis. Täysin tyytyväinen en kuitenkaan siihen ole muutamista eri syistä, mutta onpas ainakin jotakin mitä jatkaa myöhemmmin. 

Ensimmäinen kohta, josta en pidä on se, miten verho ja juliste ei ole samaa tyyliä. Verho on hyvin klassisen tyylinen ja juliste on taas enemmän pop-tyyliä. Lisäksi mustapunaiseen ei ihan tuo turkoosin värinen maapallokaan sovi. Lisäksi tuoli tuntuu olevan jotenkin väärää tyyliä, musta väri sopii hyvin, mutta tyyli on vähän väärä. 

Työpiste tulee siis vielä vähän elämään, katsotaan, mihin se muuttuu vielä tulevaisuudessa. Lisäksi pitäisi vielä löytää pöydän alle sopiva tv-taso/hylly, johon saisi kaikki elektroniikkalaitteet laitettua pois pöydältä. Sitä siis metsästämään seuraavaksi. 



Mutta nyt ihanaa lauantaita kaikille lukijoille. Itse vielä Porissa seikkailen, jospa täältäkin vielä kuvia jossain vaiheessa laitetaan tulemaan. 

- Jaana


perjantai 22. helmikuuta 2013

Työpisteen suunnitelmia

Olen kovasti yrittänyt suunnitella, millaisen työpisteeseen voisin tehdä. Niin paljon ihania blogeja ja kuvia nähnyt, että meinaa olla vaikea päättää, mitä haluaisin. Tällaisiin kuviin olen viimeksi jäänyt kiinni.


Designtarra -sivulla ihastuin valtavasti isoon valkoiseen Manhattan -siluettiin, joka olisi myös saattanut aika kivasti sopia mustalle seinälle. Piti ihan piirtää suunnitelmat siitä, miten kivalta tarra olisi voinut näyttää seinällä. Toisaalta eihän tässä vieläkään ole liian myöhäistä vaihtaa suunnitelmia... 


Noh, nämä oli niitä suunnitelmia, huomenna sitten näette, mitä siitä kiireessä sitten loppujen lopuksi tuli. 

Nyt pitäisi varmaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä kohti päivän ohjelma. Piti ihan ensimmäisenä käydä vilkaisemassa Kuopion kaupunkilehti, ei ollut siinä vielä juttua blogistani, se ilmestyy ilmeisesti sitten ensiviikolla. En siis (vielä) nolannut itseäni julkisesti =D 

Mutta nyt pitää ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä ajotunnille, jonka jälkeen onkin inssi numero 2 vuorossa. Olen valmiiksi aivan pessimisti asian suhteen, pieleen menee kuitenkin! Sitten lähden hoitamaan kolhiintunutta itsetuntoani Poriin. Saa nähdä, mitä tästäkin päivästä oikein tulee. 

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille!

- Jaana

tiistai 11. syyskuuta 2012

Syy, miksi lamput lähti.

Niin, edellisen postauksen autotalliroikkavalot olivat kyllä mieleeni, mutta muutamaa päivää myöhemmin löysin jotain, joka pakotti ottamaan roikat  pois. Löysin työpaikaltani IKEAsta löytönurkasta tämän.

Malm-sarjan sängyn päälle sopivan aputason. Pakkohan se oli ostaa sieltä. Normaalihinta 99 euroa, nyt 39,90! Ei tarvinnut pitkään miettiä. Serkun ystävällisellä avustuksella sain sen vielä kotiin, ettei sitä tarvinnut skootteriin kiinnitellä. Vielä kun saisin tuon television tuohon seinään kiinni ja seinälle muutaman hyllyn, niin työpisteeni alkaisi olla valmis! 



Tarkkaavaiset jo varmasti huomasivatkin, että 
a) makuuhuoneen laminaatti on  viimein saatu valmiiksi ja 
b) lattiasta edelleen puuttuu jalkalista, samoin kuin makuuhuoneen ovilista tekee kovasti poislähtöään. 
Jospa pistäisin viikonloppuna tulevan vieraan töihin. Tai ystävällisesti saisin kyydin K-rautaan, kävisin ostamassa "vähän" jalkalistatarpeita (vähän = makuuhuone, eteinen ja olohuone, eli aika paljon!). Jospa ne jossakin välissä ehtisin myös laittaa paikalleen. Viesti eräälle taholle: kyllä, minä itsekin osaan remontoida. Osaan ihan itse nostattaa oman asuntoni arvoa, kiitos vain. En ole kenellekään velkaa. 


Niin kahden vaiheilla näiden tuolien kanssa. Mielestäni todella hauska kontrasti hyvin voimakkaalle yhdistelmälle, mustalle ja valkoiselle, mutta kun samalla olen miettinyt, pitäisikö nämä tuolit jo palautella isälle. Ostaisiko tähän jonkun Louis Ghost -tuolin kopion, ihan aidon vai jonkin sinkkisen penkin.. laittaisiko turkoosin tuolin komppaamaan maapalloa vai jättäisikö vain tuon? En osaa päättää, onneksi ei tarvitsekaan heti päättää. Eiköhän se aika sen kerro. 

Nyt kello raksuttaa niin paljon, että pitää suuntautua tuonne työpaikalle hakemaan vähän lisää inspiraatiota. Olenko muutes vielä sanonut, että mulla on niiiiin paras työpaikka! Olen niin onnellinen! Se on kaikkea mitä toivoin, ja vielä enemmän. Ja se on antanut minulle todella paljon iloa elämään, useammallakin tavalla! Jospa siitäkin joku kerta vähän lisää!

- Jaana

PS. Epäröijille hiukan lisäinfoa ko. tuotteesta

ja kerta vielä kielonpäälle: 

Kyllä, sängyn päälle "työnnettävä" aputaso. Kevyt rakenteinen, kaksi metriä pitkä, eli jos laittaa painavempaa päälle, tarvitsisi tuen keskelle, mutta kuten kirjoitinkin aikaisemmin, televisio pitäisi saada seinälle, muuten ei ole järkeä ostaa liikuteltavaa pöytää. 

.. on muutes äärimmäisen valitettavaa, miten ei-mobiileja /epämobiileja kotiteatterisarjat on! Piuhoja piuhojen perään, laitteita, pistokkeita, raskasta, raskasta! Mä haluan kevyitä, helposti liikutettavia kotiteatterisarjoja hyvällä kuvalla ja äänellä! 

torstai 2. kesäkuuta 2011

Viime vuosituhannen läppäri

No niin, nyt olisi sitten aika paljastella viimeinen löytö kirpputorilta.

Jo jonkin aikaa minua on harmittanut, että aikoinaan myimme kirpputorilla pienen punaisen kirjoituskoneen. Nyt kierrätyskeskuksessa käydessämme pääsin korjaamaan virheen. Tämä pieni kannettava vaaleansininen ihanuus maksoi viisi euroa. Ei tarvinnut kauaa miettiä. Mustenauha oli mutkalla ja lisäksi suht kuiva, mutta kyllä sillä vielä jälkeä hiukan tulee. Isä arvioi, että nauhojakin saisi vielä Suomalaisesta kirjakaupasta. On se ihana, nyt kun vain kerkisi järjestää puutarhajuhlat, voisi tuohon "syöttää" ruokalistan. Niin ihana!!




Mutta nyt, oikein ihanaa pyhäpäivää kaikille!

- Jaana

maanantai 23. elokuuta 2010

Kuinka tehdä työstä mieluisampaa?

Viime aikoina olen istunut ja PALJON koneen äärellä erään projektini takia. Ennen läppärin kanssa oli mukava tehdä töitä, kun sen pysty nostamaan sylissä vaikka nojatuoleille, mutta nyt on se hauskuus mennyt. Ostimme ulkoisen kiintolevyn ja nyt se sitten lyhyiden piuhojen kera kiinnittää minut vain yhteen ja samaan paikkaan. Nyt on sitten tietokoneen edessä kököttämisestä tehtävä mieluisaa.


Uusimmat kirjaostokseni. Pakko mainostaa: tuo Kutsuva Kattaus -kirja on IHANA! Jospa joku päivä esittelen sen vähän tarkemmin, niin loistavia ideoita siinä!

Ei ihme, että kone oli täynnä, kun katsoo minun "kotikuvien" määrää. 13439 kuvaa, hups!


Ja VIELÄKÄÄN ei ole tullut tietoa voittajasta, alan olla o vähän kärsimätön! Mutta nyt se vanha virsi: töihin! Ihanaa viikonalkua kaikille!

- Jaana