perjantai 7. maaliskuuta 2014

Ylisuorittajan Espanjan reissu

Alan huolestua itsestäni: olen havaitsevinani itsessäni jonkinlaista ylisuorittajan vikaa. Aamulla heräsin vähän viiden jälkeen ja painelin salille virtuaalipyöräilemään. Istuin myös puolisentuntia infrapunasaunassa ja salilta päästyäni kävin kaupassa, söin aamupalaa ja katselin/sovittelin, mitä tulikaan tilattua Hennes & Mauritzilta. Jos vähän vielä bloggais ennen kuin lähden töihin. Tyytyväisenä voin sanoa, että olen vieläkin kiinni uuden vuoden lupauksessani: lupasin tehdä joka päivä jotain aikaansaavaa. Käyn töissä, kuntoilen, blogitan, siivoan jne. Tänään on suoritettu tehtäviä oikein urakalla. =)

Vaihdetaan vähän matkailua. Vaikka Jenkkireissun blogitus on vielä kesken, hypätään viimeisimpään reissuumme murun kanssa. Kävimme talvilomalla Espanjassa, aloitimme Alicantesta ja meidät tuntien ajelimme koko viikon pitkin Espanjaa. 

Lähtömme alkoi jo vähän huonoissa merkeissä, kun Norwegianin kone oli 2,5 tuntia myöhässä. Olimme jo muutenkin hiukan pettyneitä Norwegianin "rahastamme kaikesta mahdollisesta" -periaatteesta ja saimme matkaan vain yhden ison laukun ruumaan ja lähtöaikakin oli jotenkin todella omituinen, vasta iltapäivällä. Tulimme yksissä tuumin siihen lopputulokseen, että a) emme enää koskaan lennä iltapäivälennoilla, vain aamua tai iltalennoilla ja b) emme enää lennä Norwegianilla, jos meillä on mahdollisuus valita. (Olen viime aikoina saanut paljon viestejä mainostajilta, jotka haluaisivat maksaa hyviä summia siitä että mainostaisin heidän markkinoimiaan nettisivuja. Voin sanoa, että tämä Norwegianin mainos ei maksanut lentoyhtiölle senttiäkään... ;D)




Lopulta kuitenkin pääsimme perille asti Alicanteen. Perille päästyämme oli jo myöhä lauantai-ilta eikä päästy minnekään, joten painelimme hotellille nukkumaan. Tämä matkapäivä ei ollut tämän kummempi, ensi kerralla sitten vähän enemmän kauniita maisemia. 

Mukavaa viikonloppua kaikille!

- Jaana

Ei kommentteja: