Tyhjentelin lauantaina iPhonen muistia ja sieltähän löytyi monia julkaisemattomia kuvia. Nämäkin vievät aikaan helmikuun lopulla, jolloin asustelin viimeisiä päiviä Helsingissä. Täytyy tunnustaa, että ikävä sinne on melkoinen. Jollakin omituisella tavalla valtava ikävä nuita vanhoja kerrostaloja.. Huoh.
Sunnuntai-maanantai -yönä ukosteli täällä Savon Sydämessä mielestäni oikein urakalla, vaikka muut sanoivat sen vain vähän räpsineen. Ensimmäinen ukkonen yönpimeydessä oli vähän pelottavan oloinen.. hipsin puolenyön jälkeen pimeässä asunnossa napsimassa virtoja pois laitteista. Ei ollut tuosta minun miesseuralaisesta (siis Santusta!) oikein apua, kun sekin säikkynä makoili sängyn vierellä uskaltamatta sängylle. Minäkin painoin pään peiton alle ja yritin olla näkemättä salaman välähdyksiä huoneen pimeydessä. Yritysestäni huolimatta huomata sitä laskin, että ukkonen kiersi parin kilometrin päästä kotini. Jännitti mahottomasti aamulla, että ukostaako vielä ja yön mietin, miten pääsen kuivana töihin asti. Onneksi sade oli sen verran lakannut sillä hetkellä että kuivin nahoin perille pääsin. Seuraava jännitys olikin sitten iltapäivällä, kun silloin luvattiin uutta ukkoskuuroa, mutta onni oli mukana iltapäivälläkin. Ei tarvinnut vielä ottaa selvää, kumpi on skootterilla ajaessa käytännöllisempi, sadetakki vai -viitta.
Eilen töiden jälkeen jatkettiin Santun kanssa eteisen remppaa ja ihan hyvältä alkaa näyttää, mutta siitä sitten myöhemmin!
Ihanaa tiistaita kaikille lukijolle. Ja kiitos kaikista ihanista kommenteista!
- Jaana
3 kommenttia:
Olipas "jännittävä" otsikko!
Eihän sitä koskaan tiedä, Ahti... ;D
Olipa hyviä kuvia Helsingistä. Mä en vois koskaan kuvitella asuvani siellä, mutta voisin käydä lomalla. Tykkään kans noista vanhoista kerrostaloista ja muista rakennuksista. Jollain hassulla tapaa tuntuu niin kuin ois ulkomailla kun sinne menee.. kun on itse pienemmästä kaupungista.. ja täällä harvemmin vanhat rakennukset säilyvät, ikävä kyllä.
Lähetä kommentti