maanantai 21. marraskuuta 2011

Hyppäähän lauteille!

Piti tosiaan jakaa eilinen juttu pariin eri osaan, ettei olisi tullut aivan täydellistä remonttiähkyä. Samalla kun suunnittelin värejä, suunnittelin jo samalla vähän lauteen muotojakin. SunSaunalta löysin hyvän tietolähdepaketin, samoin kuin kuvia, mitä on mahdollista saada. Itse jostain kumman syystä tykästyin ajatukseen, että kiukaan näkisi suoraan ovesta tultaessa. Sen yläpuolelle jäisi kylpyhuoneen ikkuna. 


Mutta toisaalta, haluaisin niin paljon tykätä tästä alemmasta vaihtoehdosta, jossa kiuas jäisi piiloon seinän taakse. Se mahdollistaisi kivasti kiviseinän rakentamisen kiukaiden taakse mielenkiintoisella tavalla. Lisäksi jos kylpyhuone on 160 cm tai alle leveä, ainoa malliston vaihtoehto olisi itse asiassa suoramalli. Jos kylppärin leveys on 170 cm, saisi sinne jo L-muotoisen lauteen, josta me kummatkin Maken kanssa tykkäisimme. 


Oli kiukaan paikka sitten missä tahansa ja tuli sitten minkämallinen laude tahansa, yhden asian minä haluaisin: ison jalkalauteen! Nyt olemme jakaneet yhden ainoan istumalauteen kahden ihmiset ja kolmen koiran kanssa. Voisin kuvitella, että koirat tykkäisivät maata tuolla jalkalauteella ihan mielellään, varsinkin kun meno menee liian kuumaksi!

Mutta tänään on vuorossa sitten uudet kujeet. Aamulla lähtee lento Helsinkiin ja pitäisi vielä löytää bussi, jolla pääsisi Helsinki-Vantaalta Espoon Ikealle. Saas nähdä miten akan käy =D

Mutta nyt, oikein ihanaa uuden viikon alkua kaikille!

- Jaana

PS. Hyvää syntymäpäivää Elviira! Perheen (kooltansa) pienin täyttää tänään 3 vuotta. On tainnut ikä kihahtaa apinalla päähän, kun on alkanut komennella talon vanhinta koiraakin Enniä (11 vuotta). Ellukin (2 vuotta) saa koko ajan satinkutia, varsinkin kun Elviira on nälkäinen, silloin tulee suoraa osumaa nokan päähän. Santulle se ei äksyile, joka on hassua, koska Santtuhan on meillä ihan tossun alla. Santtu on itse asiassa ainut, joka ärisee ja uhittelee kissalle, kun on juustopala näkyvissä. Omituinen tuo eläinten nokkimisjärjestys... =D




2 kommenttia:

Ahti kirjoitti...

Hyvää viikkoa! Muistithan heiluttaa Valkeakosken kohdalla? En ihan erotanut, kun oli vielä niin pimeää!
Ahti

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa taas kuulla sinun kuulumisia vähän useamminkin!
Kiitos taas perheenjäsenpostauksesta!!!!!!!!
T.Komentoora