Syysmyrskyä ja uutta suuntaa

Eikö tämä myrskyäminen ikinä lopu? Eikö voisi vain tulla takaisin ihanat, aurinkoiset syyspäivät... HÖ!

Minulta on muutaman kerran kyselty, mitenkäs se elämä alkaa käytännössä toimia uuden uran myötä. Minullahan alkaa tiistaina 1.11. harjoittelu Tampereella, ja Make jää "lapsosten" eli elukoiden kanssa Kajaaniin suorittaakseen koulutuksensa loppuun. Minä aina viikonloppuisin hyppään junaan matkustaakseni takaisin kotiin. Makehan valmistuu keväällä, jolloin todennäköisesti alamme katsella kämppää Kuopiosta. Voi tosin olla, että alamme katsella sitä jo uuden vuoden jälkeenkin. Laina on ainakin jo neuvoteltu.

Veikkaan, että porukoitani (isää ja äitiä) taitaa hiukan huolestuttaa tilanne. Tähän asti apu on ollut aina lähellä, alakerrassa, kun jotain on tarvittu, mutta puolen vuoden päästä tilanne on toinen. Siihen asti on vielä juoksupoikaa lähettyvillä, varsinkin kun meidän isällä on marraskuussa polvileikkaus. Sitten pitää katsoa tilannetta erikseen. Ei ollut helppo päätös siis vaihtaa maisemaa, mutta käydään hakemassa kannuksia vähän kauempaa ja katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan kun tilanteet tulee vastaan.

Sisko on sen sijaan onnesta soikeana kun kuuli, että tulen vähän lähemmäksi. Ei sillä, että hän kaipaa sukulaisia lähemmäksi, vaan lapsen vahtiapu on puolitoista tuntia lähempänä... =D Isoveli taitaa olla vain tyytyväinen siihen, että pääsen viimein vähän uralla eteenpäin. Ja kait se siskokin on siitä tyytyväinen...

Suvussa tuntuu kulkevat juoru, että minä muutan yksin Kuopioon, mutta siltä juorulta lähti siivet aika nopeasti kun kuulin siitä. Vaikkakin ikävä on kova varmasti puolen vuoden ajan, puolen vuoden kuluttua olemme kuin vastanaineet. =D Jänskättää jo nyt. Tuntuuko kaikki silloin ihmeelliseltä ja oudolta, kun on tavannut toista vain viikonloppusin. Vai tulisikohan Make hengaillee mun kanssa keväällä Tampereelle? Viikot kummatkin Tampereella ja viikonloput Kajaanissa. Niin pitkälle ei ole vielä tilannetta suunniteltu, mutta sen näkee sitten, kun tilanteet tulevat vastaan. Itse tietysti tykkäisin, jos ei tarvitsisi olla niin kaukana perheestä pitkiä aikoja, mutta en aio luovuttaa! 

Mutta nyt, oikein ihanaa viikon keskivaihetta kaikille. Ajatella, että tämäkin viikko on jo puolessa välissä. Ei sillä, että se auttaisi yhtään mitään, kun vielä on lauantaikin töitä, mutta jospa se jotakin helpottaa... =D

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille!

- Jaana