perjantai 17. elokuuta 2012

Koivuista mustaa

Viime aikoina silmääni on alkanut mielyttää valtavasti mustan, valkean ja koivun yhdistelmä. Sinällänsä itselleni hyvin yllättävää, koska Askossa ollessani myin niin paljon pähkinän, valkean ja beigen yhdistelmää, että alkoi jo korvista tulla ulos. Samoin kirsikan sävyä en siedä ja pyökki kyllästyttää valtavasti. Olin vannonut, että nyt riittää puun värit. Silti, jostain syystä, hyvin skandinaavinen yhdistelmä valkea ja koivu, alkoi miellyttää. Minun synkkään luonteeseen sopien, ryditettäisiin vähän mustalla. 


Hetken aikaa ihmittelin, mistä minä olen tämän saanut päähäni, kunnes hoksasin tämän.








Meillä on työpaikalla hyvin paljon tätä väriskaalaa yhdistetty. Nyt kun olenn tätä yhdistelmää katsellut toukokuusta, on se iskostunut minulle niin voimakkaasti, että en saa sitä enää pois päästäni. Varsinkin kun omalla ostastollani on mielestäni yksi kaunein kulho, mitä olen nähnyt: bambusta valmistettu Vinäger -kulho. 

Kulho oli niin nätti, että minun oli ihan pakko ostaa se itselleni loppujen lopuksi. 



Nyt enää pitäsi saada koivun värinen eteissäilytysjärjestelmä, ruokapöytä ja sohvapöytä. Kenties makuuhuoneeseen koivunvärinen tuoli, kunhan työpiste on viimein valmis. Voi kait sanoa, että homma karkasi jo käsistä! Hahaa!

Ahdille kiitos nimipäiväonnitteluista. Täytyy sanoa, että minulla oli aivan ihana nimipäivä! Aamulla olin aikaisessa töissä, ennen kuutta, oli kaunis maisema ajellessa töihin, Illalla meillä oli vielä työkavereiden kanssa illallinen Wanhassa satamassa ja minun aivan ihanat työkaverit yllättivät minut vielä laulamalla nimpparionnittelulaulun. Minulla on aivan ihanan fantastisia työkavereita. 

Lisäksi viime päivinä olen yllättänyt itseni useammallakin tavalla. Tänään järjestelin kaikki paperini siististi järjestykseen odottamaan työpistettäni, eilen valmistin suolakurkkuja, pari päivää olen kuivattanut marjoja, eilen raikkasin takapihaa, olen käynyt parina päivänä lähimetsissä keräilemässä marjoja ja lehtiä ja eilen kävin vielä kirpputorilla ostamassa itselleni uudet verhot. 

Ja yksi asia, joka minua innostuttaa vielä kaikista eniten on tämä: 7 päivää New Yorkin matkaan. en niin millään malttaisi enää odottaa. Toisaalta hirvittää valtavasti, että ehdinhän töissä tehdä kaiken valmiiksi, mitä pitääkin tehdä. Jännityksen sekaisin tuntein odotan reissua!

Mutta nyt, minulla on monen päivän valokuvia käsiteltävänä ja jaettavan. Oikein ihanaa perjantain jatkoa kaikille!

- Jaana

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uusia kuvia odotellessa :)

Minä vastaavasti olen mieltynyt yhdistämään mustaan ja valkoiseen tammea, ajan saatossa tummunut mäntykin ei tunnu enää hullummalta idealta omassa sisustuksessa!

Mukavaa viikonloppua!

-Katja-

Ruusa kirjoitti...

No kyllä! Tuo on hieno väriyhdistelmä,miellyttää kyllä minuakin! :)

Kaikkea kivaa oot puuhastellu ja voi miten vähän aikaa enää reissuun!! :)) Jännääää!

Mukavat viikonloput ja hyvää mieltä!

Anonyymi kirjoitti...

Wau!
Sinä pääset New Yorkiin, ihanaa! Se on aina ollut unelmani, joka kyllä nyt näyttää siltä ettei tule toteutumaan:(! Toivottavasti laitat palattuasi raporttia ja kuvia! Tämän kertainen juttu kertoikin mihin olit "hävinnyt"!
Nelijalkaiset kamusi menevät varmaan hyvään hoitoon reissun ajaksi?
T.Komentoora

Ahti kirjoitti...

"Hyvät työkaverit, parempi mieli"!