Harmittaa. Harmittaa kovasti. Joskus jotain odottaa oikein innoissaan ja sitten kun sen saa, se ei olekaan niin hyvää kuin toivoi. Etsiskelin makan himoissani jotain raparperiohjetta, johon meillä ainekset riittää. Viimein löytyi sellainen, tein sen ja se ei ollut hyvää. Harmittaa kovasti. Mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että pitää tehdä kohta udustaan ja paremmalla lopputulemalla!
En edes viitsi antaa taikinan ohjetta, oli niin jauhoinen ja kuiva tuo pohja, etten suosittele. Mutta kivat kuvat jäi =D Ja samalla tarkastelin tulevan raparperiliköörin. Kohta puoliin sokerit on sulaneet, jolloin miehet pääsisivät maistelmaan ensimmäisen kerran. Tosi sen pitäisi vielä vähän maustua, mutta varmasti eka maistiaiset siitä voi ottaa. Jännittää ihan valtavasti, vaikka itse en sitä tulekaan juomaan! =D
Mutta nyt oikein ihanaa aurinkoista keskiviikon jatkoa. Nauttikaa minunkin puolesta tuosta ihanasta lämmöstä. Seuraavan kerran kun minä olen vapaalla, on sunnuntai ja sinne on luvattu kylmää, joten "naattikaa" tosissaan minunkin edestä. (Eipä tarvitse minun ainakaan varoa nahkan polttamista!)
- Jaana
5 kommenttia:
Hyvältä näyttää sekä raparperi, piirakka että emäntä! :) Iloisen keltainen paita sinulla, kiva!!
Minäkin odotan jännityksellä kokemuksia tuosta likööristäsi!
Mukavaa päivää sinne :) Toivottavasti teillä on töissä hyvät tuuletukset, ettei ole työnteko aivan liian tukalaa :/
tuksu
Tulinpa vastavieailulle ja tulen varmasti uudestaankin! Makoisasti alkoi päivä näillä raparperipiirakoilla! Meillä on tuoa niin kuuma, että pitää odottaa niitä viileitä kelejä, että pääsee leipomaan :)
Kaunista päivää sinulle! Mä otan "vähän töitä" mukaan ja lähden muksujen kanssa rantsuun!
Ihanat sivut täälläkin!!
Tairan tulla uudestaankin
(ja nyt mä tahdon kauheasti tehdä SydänSämpylöitä) :)
T: Sihteeri Kuusitieltä :)
Googlettelin raparperireseptejä ja kuinka ollakkaan tuli tämä sivu ensimmäisten joukkoon! :D Päädyin sit tekemään piirakan vanhalla hyvällä reseptillä. Löytyy blogistani, sillä sai hyvän pohjan. ;) Jos haluaa pellillisen, löytyy siihenkin resepti. Miten muuten sait tuon google translatorin lisättyä?!?!
Lähetä kommentti