Jatketaanhan taas lomakuvien purulla... =D
Wikipedia kertoo Teidestä seuraavaa:
Wikipedia kertoo Teidestä seuraavaa:
"Korkeus 3 718 m , Sijainti Teneriffa, Kanariansaaret, Espanja
Tyyppi Kerrostulivuori
Purkautunut viimeksi 1909
Pico del Teide on Kanariansaarten Teneriffalla sijaitseva tulivuori. Se on Espanjan korkein huippu joka nousee 3 718 metriä merenpinnasta ja noin 7000 metriä ympäröivän meren pohjasta. Se on maailman kolmanneksi suurin tulivuori ja korkein Atlantin saarten vuorista.
Teide on viimeksi purkautunut vuonna 1909. Sitä edeltäneet merkittävät purkaukset sattuivat vuosina 1704–1706 ja 1798. El Teideä on pidettävä edelleenkin toiminnassa olevana ja se kuuluu niiden 16 tulivuoren joukkoon, jotka luonnonmullistusten aiheuttamien tuhojen ehkäisemiselle omistautunut kansainvälinen vulkanologien yhdistys IAVCEI on määritellyt tarkimmin maailmassa seurattaviksi."
Meille tulostettu reissuopas kertoi myös tällaista: Eroosio on muovannut mielikuvituksellisen kuumaiseman, vuoriso on karua ja jylhää, paikoin autiomaan kaltaista. Kuumaisema osui kyllä todella kohdalleen!
Meidän isä kyllä tykästyi tähän seutuun ihan todella. Itse tyydyin myöhemmin kerrottavista syistä tuijottamaan pääosin maata lähempää kuin olisin toivinut... Mutta juuri siitä johtuen tein löytöjä todella upeista kävyistä, joita lähtikin mukaan aika iso kassillinen!
Minä olin lääkehouruissa matkan ajan, mutta voin sanoa, että oli ne muutkin pilvessä! Kirjaimellisesti, koska ajelimme siellä, missä pilvet koskee maata!
Outoa nähdä siellä, missä palmut kasvaa, mäntyjä. Kanarianmäntyjä ollakseni tarkka!
Tässä vaiheessa olimme jo pilvien yläpuolella!
Milloin ihmiset ovat vienneet autot kuuhun?
Teiden huipuilla löytyi pieni kirkko ja sen vieressä ravintola, jossa pysähdyttiin syömään... ihan turhaan. Ei ollut pitkä aikainen ilo se! En kerro enempää, ettei mene ruokahalut!
Siinäpä vasta pirtsakkaan näköinen misu. Misu näyttää ihan siltä, kuin olisi kärsinyt päänsäryistä tässä vaiheessa jo pari päivää, ottanut liian voimakkaan särkyläkkeen ja sen seurauksena oksennellut tässä vaiheessa 2 kertaa pitkin Luonnonpuistoa... ei siinä mitään. Se tapahtui vielä kolmisen kertaa kuvan ottamisen jälkeenkin... Minä se osaan jättää omat monumenttini. Voin vain sanoa, että El Teiden kiemurteleville, kuoppaisille teille ei kannata mennä pahoinvoivana. Ne ei ainakaan auta tilannetta! =D Sorry about that!
La Piedra De La Rosa eli tulivuoren laavan ansiosta syntynyt kiviruusu. Jotenkin siihen vaikutti myös tuuli ja sää... Luulin olevani hyvä englannissa, mutta täytyy sanoa, että geologian sanasto on jäänyt lukematta jossakin vaiheessa!
Mutta nyt... töihin, töihin, töihin. Täytyy tunnustaa, että kaiholla katselen näitä kuvia!
Ihanaa päivänjatkoa kaikille ja iso kiitos tähän asti saaneista kommenteistanne! Ihana kuulla, että tykkätte. Yleensähän varma tapa saada porukka kaikkoamaan juhlista on näyttää viimeiseltä lomalta otettuja dioja! =D
Huomenna olisi sitten vuorossa (yllätys yllätys!) Teneriffa kuvia! Ajelimme pieneen Masca -kylään, joka oli kyllä aikamoinen elämys! Jos tuntuu, että nyt alkaa Teneriffa riittää, käykäähän ihmeessä vilkaisemassa tuota Joulua Kainuunkadulla -blogia.. siellä ollaan myös jotain nauttineena -tilassa!
- Jaana
7 kommenttia:
Tosi kiva blogi Sinulla ja koska on itse tullut käytyä myös noissa maisemissa, ovat sinun kirjoituksesi kiinostavia!
Terveiset vaan meidän lomareissultamme "Pohjoisesta"! Jaana-tyttäremme perheen luona Kempeleessä viikon vierailulla.
Kuten olet huomannut, en ole malttanut olla käymättä sivuillasi lomammekaan aikana!
Ja tämän päivän blogikuvasi ei todellakaan saanut ainakaan tätä "vierasta" kaikkoamaan! Kuvat olivat aivan mahtavia. Omat ulkomaankäyntini rajoittuvat Haaparantaan, Tukholmaan, Tanskaan ja aikoinaan jopa Neuvostoliittoon. Mutta pari vuotta sitten kävimme Kreetalla ja nämä Sinun kuvasi saivat ikävän sinne syttymään!
Kiitokset!
Mutta ne "parhaat" lomakuvat puuttuvat vielä! Enkös olekin sitkeä kiusaaja?
Vieläkö Teiden huipulle pääsee? Kävin Americasissa parikymmentä vuotta sitten ja auto vuokrattiin totta kai! Saari tuli kierrettyä ja Teidelle kiivettyä. Huimalla vaijerihissillä melko ylös ja siitä vielä hyvän matkaa jalkaisin kipuamista, mutta kraaterin reunalla käytiin! :o)
Nina: vielä sinne pääsisi.. meillä ei vain tullut käytyä.. oma hankaluutenssa mennä siihen vaijerihissiin äitin pyörätuolin kanssa. Nykyään vain pitää Santa Cruzista hakea lupa siihen, jos haluaa kiivetä Teiden huipulle! "Byrokratian vuoren huippu" =D
Man, really want to know how can you be that smart, lol...great read, thanks.
yeah, typical mrs know-it-all! Ask me anything! LOL (Thank God to wikipedia!)
What a great resource!
Lähetä kommentti