maanantai 13. syyskuuta 2010

Viime vuotiset Halloween synttärit

Tämä juttu on ilmestynyt aikaisemmin vanhassa blogissani vuodatuksen puolella, mutta en tiedä onko monikaan käynyt sitä lukemassa niin siirrän sen tänne puolelle. Samalla pyrin siirtämään kaikki jutut sieltä tänne, jotta saisin kaikki kotia koskevat jutut "samaan kansioon" niin sanotusti.

Meillä on taas kohta tiedossa juhlia. Isähän täytti 70 vuotta tuossa 3. päivä ja parin päivän päästä alkaa taas synttärijuhlintaa ihan urakalla. 15. päivä meidän pienin koira Ellu täyttää vuoden, 16. päivä ystävämme täyttää, 17. päivä Make täyttää 36 vuotta ja 18. päivä meidän Enni koira täyttää 10 vuotta. Sen jälkeen lähdemmekin 15. päivä lokakuuta Teneriffalle ja palaamme 22. päivä ja 25. päivä pitäisi juhlia minun 28 vuotissynttäreitä. Eli tässä pitäisi keksiä nyt syysteemaisia juhlia meille kahdelle kaksin kappalein ja koirillekin jotakin mukavaa,  mutta suht nopealla aikataululla.

Inspiraation lähteenä kuikkasin vähän mitä olin viime vuonna juhlinut. Teemana oli tulevan Halloweenin kunniaksi kurpitsan oranssi. Halloweeniahan vietetään siinä lokakuun lopussa.

Olisiko hyvä, jos Makelle järjestäisi pihlajanmarja teemalla? Tai kenties auringonkukka teemalla? Syksyisiä lehtiä, keltaista, punaista... Itse taidan itse asiassa vielä mennä tuolla kurpitsa teemalla... Varsinkin kun nuo kynttilät, kummitukset ja kurpitsalyhdytkin ovat tallessa =D Mutta jotain erilaista voisi tällä kertaa... enemmän suolaista tarjota, kinkkupiirakkaa esimerkiksi. Toivottavasti silloin saa vielä Terrasta pieniä kurpitsoja. Ja toivottavasti minulla on vielä vähän rahaa jäljellä matkan jäljiltä! =D

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. Tervetuloa kaikki uudet lukijat, ilahduttavaa nähdä teitä mitä kasvavimmissa määrin.

- Jaana

PS. Tänäkin aamuna olen käynyt päivittämässä Joulublogiani Joulu Kainuunkadulla. Tervetuloa kuikkaamaan sinnekin puolelle!

5 kommenttia:

Hannele/Täyttä Elämää kirjoitti...

Tosi kaunis kattaus! Sinä se aina jaksat panostaa noihin, ihanaa :)

Eva-Liisa kirjoitti...

Teillä on kyllä aivan uskomattoman upeilla teemoilla noita juhlia ja se että on viitseliäisyyttä järjestää ja panostaa juhliin, on aivan ainutlaatuisen ihanaa. Halloween juhlatkin näyttää tosi mukavalta. Kauniisti katettu ja koristeltu pöytä.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Ihanaa, että loppuvuodessa on monta syytä juhlia. On Isänpäivä, Halloween ja JOULU. Juhlat piristävät mukavasti arkea ja antavat muisteltavaa.
Kaunis kattaus ja ihana tuo sinun joulublogisi.
Mukavaa viikkoa:)

Ouna kirjoitti...

mahtava party!

Sanna-Mari kirjoitti...

Vau! Kyllä noi kurpitsat niin hyvin tähän syksyyn ja lokakuuhun käy, että sillä teemallahan vois järkätä vaikka joka vuosi :)