keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Monisäikeinen syyskuu

Onpas taas pitänyt häipäkkää. Tunteja on tullut ihan liian paljon töissä, mutta minkäs teet, kun flunssakausi päätti iskeä juuri nyt. Vapaapäivät ovat olleet harvassa, ja kun sellainen on viimein kohdalle koittanut, on sekin ollut "työpäivä" muiden joukossa: päätimme, ettemme enää pidä kahta varastokoppia Cityvarastolla ja olemme alkaneet tohinalla siirtämään tavaroita kämppään. Sisustusbudjetti kuitenkin loppui kesken ja emme ole pystyneet ostamaan loppua kirjahyllyä, jota alkaisimme kaivata hyvin kovasti juuri nyt, koska kaikki jäljellä olevat laatikot ovat tavaroita, jotka pitäisi saada hyllyyn tai laatikkoon. Vähän niin kuin pattitilanne. Ärsyttävää.

Jos en pysty hallitsemaan elämässäni tavarapaljoutta, voin yrittää hallita muita asioita: Yritän jatkaa maailmanparantamista toisella tapaa. Ilmottauduin kiusallanikin, testatakseni omaa venymiskykyä,
1) Ei uusia vaatteita vuoteen - ja
2) muoviton syyskuu -haasteeseen. (Muovittomasta syyskuusta lisää tietoa täältä: http://www.city.fi/yhteiskunta/muoviton+syyskuu+tulee+oletko+valmis/8167
Itsellä alkanut hyvin, olkalaukussa kulkee aina ylimääräinen kauppakassi mukana, joten ylimääräisten muovikassien hamstraamiselta olemme säästyneet.)

Samalla ajattelimme murun kanssa järjestää myös oman Synkkä Syyskuu -haasteen. Kun kaksi aikuista muuttaa yhteen, kaikkea, mitä ihminen voi tarvita, on yhtäkkiä tuplakappaleittain. Meidän tapauksessa tämä tarkoittaa kuivaruokaa: mausteita, jauhoja, pastoja, säilykkeitä... Suolapurkkeja meillä todellakin oli yli kymmenen. Päätimme, että nyt on aika vajuuttaa myös kuivakaappeja, joten pyrimme seuraavaan palkkapäivään mennessä tuhlaamaan mahdollisimman vähän rahaa ruokaan, katsomme, mitä kaapeista saa aikaiseksi ja käymme kaupasta ostamassa vain olennaisen. Emme kuitenkaan ihan halua mennä takaisin opiskelija-ajalle, jossa tätä tuli tehtyä hyvinkin usein, vaan pikemminkin "aikuisversio" siitä. Ensimmäisenä päivänä haaste alkoikin hyvin: kaapin antimista sai tuorejuustoa ja kermaa ostamalla Guinness -kakun, tosin ei Guinnessillä vaan jollain paljon laimeammalla versiolla siitä, mut suut saatiin makeaksi kuitenkin! (Oluttakin kun meillä jostain kumman syystä löytyy paljon ;D). Herkkua sitten maisteltiin samalla kun Ratinan rannassa vietettiin Venetsialaisia.


Pari päivää sitten leivoin vielä tuoretta Ciabatta -leipää. Itse oikaisin vähän yhdessä vaiheessa ja sen kyllä huomasi, mutta muru ei onneksi ole valittanut. Ensi kerralla ei sitten enää oikaista, vaan annetaan taikinan turvota sen vaatimat kolme tuntia.


Parhaiten kuitenkin kaikista onnistui Kaurakeksit. Elämäni ensimmäiset kaurakeksit eivät välttämättä menneet ihan nappiin, mutta todella hyviä siitä huolimatta. Näitä on tehtävä uudestaan!


Syyskuussa on tullut kyllä herkuteltua vaikka on nuukakuukausi menossa. Saa nähdä, mitä sitä esimerkiksi lime Jello -hyytelöaineksista saa aikaiseksi. =D

Ihanaa Keskiviikon jatkoa kaikille. Huomenna torstai. Mahtavaa! Kohta pääsee viettämään ensimmäistä kertaa pitkään aikaan vapaata viikonloppua. Mahtista!

Hyvää yötä!

- Jaana




2 kommenttia:

Ahti kirjoitti...

Kivat kuulumiset! Ja järkevää meininkiä! Puolisen tuntia torstain puolella ollaan, hyvää päivän jatkoa!

Elämän Helmiä kirjoitti...

Niin samanlaisia ajatuksia, kaikkien kaappien tyhjentämistä liiasta tavarasta.
Mukavaa viikonloppua!
-päivi-