perjantai 29. marraskuuta 2013

Lafayette, Louisiana - Baton Rouge, Louisiana

Matka jatkuu! Olemme pääseet jo Louisianan puolelle! Matkamme jatkuu nyt Lafayette'sta Baton Rouge'iin. Ensimmäinen pysähdyksemme oli murun kovasti odottama Tabasco-tehdas Avery Islandilla. Täytyy tunnustaa, että vaikka sanoinkin sen olevan murun kohde, olin itsekin kyllä aika innoissani, varsinkin siinä vaiheessa, kun päästiin maistelemaan Tabasco-jäätelöä. 

Tabasco-herkuttelun jälkeen ajoimme Shadow of the Teche -alueelle. Seutu oli uskomattoman upea, aivan mahtavia taloja, vanhoja tammia... Kaikki, mitä on vanhoissa plantaasielokuvissa nähty, oli juuri siinä. Aivan uskomaton seutu! Vanhojen talojen jälkeen kaipasimme vähän toimintaa ja lähdimme katsomaan, näkisimmekö alligaattoreita. Yritimme Baton Rougeen tullessa käydä katsomassa Lake Martinilla alligaattoreita ja saada muutaman valokuvan niistä. Niitä ei näkynyt, mutta The Chimes'illa käydessä maistoimme kuitenkin alligaattorin lihaa, joten suht onnistunut reissu kuitenkin, tavalla tai toisella. =D

Siihen päättyy kierroksemme Baton Rouge'issa. Huomenna ehkä lisää. Hyvää viikonalkua kaikille lukijoille ja tervetuloa uudet lukijat!

- Jaana





Tabasco-tehtaan pysähdys oli niin mielenkiintoinen, että haluan antaa teille muillekin vähän faktaa Tabascon valmistamisesta. Seuraavat tiedonpalat meille tarjoaa sekä suomenkielinen että englanninkielinen Wikipedia: "Tabasco on McIlhenny Companyn valmistamaa tulista chilikastiketta. -- 1800-luvun puolivälissä Edmund McIlhenny ryhtyi kasvattamaan Meksikosta saamaansa punaista pippuria (Capsicum frutescens, 'Tabasco') Lousianassa, USA:ssa. Hän rekisteröi pippurinsa Tabasco-nimiseksi. - - Poimijat varmistavat kypsyyden verraten chilejä  pieneen punaiseen tikkuun eli "le petit Baton Rouge". (pettymyksekseni jouduin kuitenkin samaan hengen vetoon sanomaan, ettei kaupunki ole saanut nimeään tästä tikusta. Olin jo ihan innoissani kun luulin keksineeni kaupungin historian.) - - Kypsät punaiset Tabascot survottiin vähäisen suolan kanssa ja jätettiin tammitynnyreihin tekeytymään kolmeksi vuodeksi. (Tynnyrit olivat aikaisemmin Jack Daniel Tennessee -viski tynnyreitä. Tynnyreitä voidaan vain kerran käyttää viskin valmistamiseen, mutta Tabascon valmistamiseen tynnyreitä voidaan käyttää jopa parikymmentä kertaa.) -- Tekeytyneeseen survokseen lisättiin etikkaa, jonka jälkeen sitä vielä sekoitettiin voimakkaasti. Lopuksi survos siivilöitiin. Näin saatiin kirkkaanpunainen, tulisen täyteläinen maustekastike. Tabasco valmistetaan yhä samalla menetelmällä."


Englanninkielinen wikipedia: "Shadows-on-the-Teche on historiallinen talo ja puutarha, jonka omistaa ja ylläpitää National Trust for Historic Preservation. Se on rakennettu vuosina 1831-1834 sokeriruokokasvattajalle David Weeksille ja hänen vaimolleen Mary C. Weeksille. Talo on kansallishistoriallinen maamerkki, joka sijaitsee New Iberiassa, Louisianassa.




"Creepy oak and pine alley". Tarina kertoo, että vauras mies Charles Durand, 12 lapsen isä, halusi tyttärelleen upeat häät. Hänellä oli jo muutenkin taipumusta tehdä talostansa ja maistansa seudun komeimmat ja oli siksi istuttanut puolenmailin verran tammia ja mäntyjä tiensä varteen. Tyttären häihin hän oli vielä (tarinan mukaan) hankkinut miljoona hämähäkkiä Kiinasta ja vapautti ne puiden juurelle, jotta ne kutoisivat verkkonsa puihin. Lisäksi hän lähetti kuriirin Kaliforniaan hakemaan kulta- ja hopeapölyä, jotka sitten hääpäivänä "pölyteltiin" verkkoihin, jotta aurinko kimmeltäisi kauniisti verkoissa. Siinä on vasta näyttävyyden halua! 



Lake Martin ja alligaattorin "metsästys" (huonolla onnella)











Baton Rouge

Tin Roof -panimo

Extended Stay of America

The Chimes ja alligaattorin häntää. 

Ei kommentteja: