tiistai 10. syyskuuta 2013

Keskilänsi tutuksi 30 päivässä

Päivin eilisestä kysymyksestä huomasin, etten ole tainnut paljoa kertoa reissustani.  Lensimme siis murun kanssa ensin Chicagoon, josta vuokrasimme auton ja ajelimme 

Springfield, Illinois on maailmalle tuttu parhaoten Abraham Lincolnin kotikaupunkina. Matkamme ensimmäinen kohde herätti kovasti ihmetystä tullimiehessäkin ja hän piti meille kovan tenttauksen siitä, miksi ihmeessä haluamme sinne. Ei siis ehkä itsestään selvin valinta matkailukohteeksi. Seuraavana päivänä matkamme suuntautui St Louisin suuntaan.


Eero Saarisen suunnittelemalla Gateway Archilla käytiin muun muassa. Hotelli oli aivan loistavalla sijainnilla ja siitä oli hyvä lähteä kävelyreissulle iltasella. Aamu koitti hyvinkin lämpimänä, sillä päivän lämpötila kohosi 37 asteeseen iltapäivällä.  


Eilen iltapäivällä, yöllä Suomen aikaa (olemme 8 tuntia jäljessä), lähdimme ajelaan Rolla, Missouria kohti. Tämä ei suoranaisesti ole taivaan lahja turismille, mutta aito amerikkalainen keskikokoinem kylä, joka yrittää pärjätä. 



Niinpä pääsemme tähän päivään, jossa on tiedossa ainakin pysähdys Titanic -museossa. Jess!!!

Ei muuta kuin ihanaa tiistai -iltapäivää koto-Suomeen, täällä kello on kuusi aamulla ja pitää alkaa suunnittelemaan aamupalalle lähtöä. 

- Jaana

Ps. Thumblerin puolella uusimmat 10 kuvaa reissusta. 

Ei kommentteja: