Kävimme tyttöjen kanssa eräänä iltana tuulettumassa kaupungilla. Se tuli kyllä oikein hyvään saumaan, pääsin viimeinkin tutustumaan Kuopion illanvietto tarjontaan. Ensiksi kävimme hiukan liikkumassa, kävimme kävelemässä kaupungilla, katsomassa, mitä kaupungilla oli illalla annettavaa, sitten menimme Dos Amigosiin syömään ja sen jälkeem biljardia pelaamana. Voin sanoa, että olen ehkä monella tapaa kasvanut viimeisen puolentoista vuoden aikana, mutta hyvää häviäjää minusta ei edelleenkään saa. =D Pelit jäi minulta kesken, kun alkoi ärsyttää ja tytöt pelasivat loppuun.
Dos Amigosin ruuasta sanottakoon, että oli kyllä mukavan positiivinen kokemus. Esitimme tapaksista muutamia ehdottomia toiveita ja lopuista pyysimme sitten kokkia laatimaan sopivan valikoiman viidelle. Oli ihanaa syödä pitkästä aikaa tapaksia. Ja pääruokakin oli erittäin namskis! Sinne pitää mennä vielä uudestaan joku kera.
Ja sivuhuomautuksena sanottakoon, että olin itseeni todella ylpeä, kun uskalsin ajaa keskustaan ihan itse. Matalalta se pienikin ponnistaa. Vähän joka päivä yritän tehdä autolla jotain sellaista, jota en normaalisti uskaltaisi tehdä, jotta kehittyisin kuskina. Golfilla aloin olla aika hyväkin kuski, äkäisesti tuli valoissa lähdettyä, nyt uudella autolla edelleen pientä harjoittelemista, mutta jospa se siitä menee, kun siihenkin tottuu.
Nyt, ihanaa loppuviikkoa kaikille!
- Jaana
2 kommenttia:
Olipas mukavaa lukea kuulumisiasi!
Mukavaa kesän alkua sinne!
tuksu
Kiva kuulla tuosta ruokapaikasta, eipä ole tullut käytyä siellä, mutta nyt voisin vaikka mennäkin.
-päivi-
Lähetä kommentti