Olin ihan innoissani sunnuntaina olleesta St Patrick daysta eli Pyhän Patrikin päivästä. Itselläni tulee aina mieleen St Patricista vihreät vaatteet, apilat ja paljon olutta. Nyt kun minut on tutustutettu sivistyneesti olutkulttuuriin, en voinut olla kokeilematta jotain muutakin olutpohjaista reseptiä kuin vain Kriekmoussea. Aikaisemminhan olin aivan ehtottomasti vastaan sitä, ettei olutta käytettäisi ruuanlaitossa. Kiitos murulle, että avarti maailmani tässä(kin) asiassa.
Kakusta tuli aivan ihana! Otin kakun juuri oikeaan aikaan pois uunista ja se jäi hiukan mutakakkumaiseksi keskeltä. Lämmin mutakakku, nam! Ja päällinen on vielä aika hauska (vaikkakin aika imelä), se imitoi Guinness -oluen vaahtoa. Ohjeessa, jonka luin, olin "vaahdosta" tehty keltasävyisempi, eli oikea Guinness -oluen vaahdon värinen, mutta itse en nuukaillessani raaskinut alkaa etsimään hienoja erikoiskermoja, vaan tein ihan peruskermalla. Ja ihan asiansa kyllä ajoi. Nyt kakkua on sitten syöty jo pari päivää, että sinne meni sekin laihis.
Ihan siltä varalta, että joku muukin haluaisi kokeilla tätä, laitetaan resepti jakoon! Resepti on napattu MouMoun blogista
"Guinness-suklaakakku
Kakkupohja:
2 1/2 dl Guinnessia
200 g voita
2 1/2 dl kaakaojauhetta
4 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl creme fraichea
2 munaa
1 rkl vanilliinisokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 1/2 tl ruokasoodaa
Kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 1/2 dl tomusokeria
1 dl kuohukermaa
Mittaa olut ja voi kattilaan ja sekoittele niitä miedolla lämmöllä kunnes voi sulanut. Lisää tasaiseen seokseen kaakaojauhe ja sokeri. Sekoita kunnes ainekset ovat sulaneet tasaiseksi seokseksi. Ota kattila pois liedeltä.
Vatkaa kevyesti keskenään creme fraiche, munat ja vanilliinisokeri. Sekoita massa kattilassa olevaan pohjaseokseen.
Sekoita sitten keskenään vehnäjauhot ja sooda ja lisää nekin taikinaan.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun irtopohjakakkuvuokaan. Paista 180-asteisessa uunissa n. 40-60 minuuttia. Älä kuitenkaan paista kakkua liian kuivaksi, se on herkullisinta hieman kosteana ja mutakakkumaisena. Halutessasi voit käyttää olutta kakun kostuttamiseen.
Kun kakku on täysin jäähtynyt, valmista sille kuorrutus. Sekoita keskenään tuorejuusto ja tomusokeri kevyesti vatkaten. Lisää joukkoon kuohukerma. Levitä kuorrute kakun päälle Guinness-tuopin vaahtoa matkien. Oma kakkuni muistuttaa tuoppia, josta vaahto kuohuu yli, sillä kakun malli on keskeltä kovera."
Oli kyllä TODELLA hyvää, suosittelen!
Nyt, oikein ihanaa tiistai-iltaa kaikille!
- Jaana
4 kommenttia:
Tuota on kyllä kokeiltava! Olut on tosi hyvän makuinen, ja suklaa siihen yhdistettynä ei voi olla mitenkään huono, nam!
-päivi-
Missä Jaana? Ikävä päivityksiä vaivaa jo!
-Sari
Huhuu?
¨Kuulumisia kaivataan!
t. Tiina
Lähetä kommentti