perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kesää odotellessa...

Ei voi sanoa muuta kuin, että onpa säitä pidellyt. Aivan älytöntä lumen pyrytystä ja kaameita pakkasia. Vaikka töissä onkin paljon vietetty aikaa kesätorin kanssa, tuntui oudolta saada kesäkuvasto kotiin. Hiukan kateellisena olen nyt murulle, joka ensi viikolla lähtee kavereiden kanssa Espanjaan. Pääsisinpä minäkin... 

Kuopiossahan oli muutama päivä sitten iso peräänajotapaus. Sinällänsä monia varmasti yllätti, että minä en ollut siinä mukana enkä minä sitä aiheuttanut, minulla kun tuntuu olevan vähän huono karma moottoriajoneuvojen kanssa. En ymmärrä miksi.. Marraskuun 19 päivän jälkeen olen kaatunut skootterilla, kokenut peräänajon, kaksi kertaa auto käynyt poikittain tiellä noustuani polanteelle ja yksi hirvikolari. En ymmärrä, mitä ihmiset yrittävät vihjata huonolla tuurillani.. 

Viikko on ollut todella kiireinen, pitkää päivää on tehty, mutta jospa nyt alkaa kiireet helpottaa. Jos vain ehtii ja jaksaa, voisi huomenna vaikka vähän leipoakin sunnuntain St Patricks dayn kunniaksi... ;D Kaikkea kummaa tuo olutharrastukseen tutustuminen tuo tullessaan. :D

Vielä esittäisin kiitoksen Ahdille bongauksesta.. jep, nyt se viimein on julki. Kuopion kaupunkilehti kävi muutama viikko sitten kuvaamassa luonani ja tämän viikonlopun lehdessä on juttu siitä. En voi todeta mitään muuta kuin en todellakaan onnistu kuvissa... Mutta juttu oli mukava, kiitos Aijalle vierailusta!

Mutta nyt tämä tyttö lähtee nukkumaan, pitkät päivät alkaa vaatia veronsa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

- Jaana



3 kommenttia:

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Siis uskomaton ilma näin maaliskuun puolessavälissä. Pakkaset paukkuu ennätyslukemissa ja lunta tulee jatkuvasti lisää.
Kuitenkin se kevätkin sieltä vielä tulee.
Tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä,muru jättää sinut pois matkasta.

Sirpa kirjoitti...

Hej Jaana! Onpa teillä paljon lunta! Onneksi meillä ei ole noin paljon, jo täällä kevättä odotellaan ja kukkiakin oon jo nähny kasvavan ulkona:)
Tuota Ikean kuvastoo ei ole täällä vielä näkynyt!
Oikein mukavaa viikon alkua sulle!
Terkuin Sirpa