tiistai 1. marraskuuta 2011

Elämää Ramblalla (ja vähän Tampereellakin)

Rambla on sekä turistin päiväuni että painajainen. Siellä on aivan kaikki, mitä viihtymiseen tarvitaan. Siellä on myös kaikki mahdollinen, mitä omaisuuden häviämiseen tarvitaan. Elävänä esimerkkinä erästä työkaveria lähestyi kuulemma paljasrintainen senjorita, jonka mukaan sitten hävisi lompakkokin.. onneksi lompakossa ei ollut mitään, mitä hän olisi jäänyt kaipaamaan.. Ensimmäinen asia, mitä meidän opas sanoikin, oli että pitäkää lompakoistanne ja laukuistanne kiinni. Itse vahdin sitä niin tarkasti, että mitään ei käynyt, onneksi!

Mutta kun piti itsestään (ja omaisuudestaan) huolen ja muisti katsella ympärille, näki vaikka mitä mahtavaa. Täytyy sanoa, että itse tykkäsin kaikista eniten kaikista elävistä patsaista ja katutaiteilijoista. Olenkin haaveillut, että jos lähdettäisiin käymään uudestaan esim. viikonloppureissulla. Onhan se sentään epäreilua, että minä pääsen katsomaan futismatsia ja Make ei. Minä voisin silloin katsella toisen päivän kaikkia eläviä patsaita ja Make pääsisi katsomaan jalitsua. Mutta pitää katsoa, että milloin sitä voisi päästä seuraavan kerran edes vapaalle.

Mutta nyt, oikein ihanaa tiistaita. Tämä tuleekin automaattipäivityksenä, koska itse olen jo aamuyöllä 4 aikaan lähteynyt kohti Tamperetta, jossa kello 11 alkaa minun ensimmäinen päiväni Ikean leivissä. Eniten minua jännittää, että nousenhan minä oikeaan bussiin, että ehdin oikeassa ajassa oikeaan paikkaan. Olisi ehkä pitänyt tutustua paikkaan jo hiukan aikaisemmin, mutta no, avoimin mielin ja puhelin lähellä, jos vaikka eksynkin, niin pystyy soittamaan sitten Ikealle, että olen jossain ihan väärässä paikassa! =D

Mutta nyt, oikein ihanaa päivänujatkoa kaikille!

- Jaana










Tämä pelle oli minun suuri suosikki, NIIN LOISTAVA!! Tätä olisi voinut katsoa kauemminkin! Parasta oli, kun hän "katsoi" erään naisen hameen alle ja huusi "it's a boy!" Tai sitten kun eräät nuoret eivät antaneet hänelle "almua", hänellä kävi näitä nuoria "sääliksi" ja antoi omasta haustaan heille sentin. Ainahan se muutama sentti löytyy antaa, kun toinen on shownkin tarjonnut...   

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä uuteen työhön!!!

Ahti kirjoitti...

Moi!
Otahan yhteyttä, jos tarvitset kyytiä "tuksulandiaan"!