lauantai 29. lokakuuta 2011

vierailulla Alicanten maaseudulla

Ensimmäisenä Espanjan päivänämme meillä oli vierailu Interfabricsin tehtaalla, jonka jälkeen tehtailia vei meidät paikalliseen maalaisravintolaa La Montanaan, jossa saatiin kyllä tukevin ateria koskaan. Alkupaloiksi saatiin paahdettuja ja suolattuja manteleita juustolla sekä kinkkua, jonka jälkeen siirryimme sisälle syömään. Saimme muun muassa monnia, kahta erilaista leipää, salaattia, kahta erilaista paellaa, jäätelöä sekä lopuksi vielä joko kahvit, tai kuten minulle, timjami -yrittitee. Kaiken kaikkiaan seitsemän eri ruokalajia. Minulle oli ihan uusi tieto, että timjami kasvaa pääsääntöisesti vai Alicanten seudulla ja että siitä voi tehdä myös teetä. Kaiken tämän kertoi minulle itse tehtailija.

Muutenkin kyllä uskallan suositella muillekin (tuhdista ruokalajitelmasta huolimatta) La Montana ravintolaa muillekin. Jos ei ihnan etupihan, rennon meiningin ja loistavien tapasten takia, niin sitten ravintolan mahtavan näköalan takia!

Täytyy sanoa, että me olimme ihan täynnä ensimmäisten tapaksien jälkeen ja kahden eri sorttisen paellan kohdalla minulle meinasi tulla jo itku. Vielä kun seuraavana päivänäkin oli paellaa tarjolla, minulla alkoi olla jo paellan sietokyky täynnä. Onneksi loppu aikana vain tapastelimme! Nyt ei tee mieli syödä riisiä vähään aikaan! Taidan pysytellä vain kotimaisissa potuissa jonkun aikaa!

Oikein ihanaa lauantaita kaikille!

- Jaana








1 kommentti:

Ruusa kirjoitti...

Lumoavaa! :))