Nonni. Piithän se arvata. Kyllä meikäläinen osaa. Meikäläiseen voi luottaa, että varmasti juhlin vääriä häitä. Eihän ne kuudennet mitään puuhäitä olleet, ne oli sokerihäät, d'oh! Onneksi sentään lauantaina kävimme Pekka Heikkiseltä hakemassa leivoksia, että oli sitä sokeriakin tarjolla, mutta nyt meni sitten koko loppu teema mönkään. Kävimme kylläkin siitäkin huolimatta ostamassa kirsikkapuut myöskin aamusella terraasta ja istutimme ne illalla, koska ajatus oli niin ihana. Jokohan sitä ensi kesänä pääsisi nauttimaan ihanista kirsikan kukista? Toivottavasti, on ne niin kauniita!
Mutta, vielä 5 päivää ja sitten se koittaa, nimittäin KESÄLOMA! Toinen asia mitä ei millään malttaisi odottaa. Olen huomannut itsestäni ihan ilmiselvästi väsymisen piirteitä, kun alkaa töissä itkettää mitä pöljemmät asiat, joten loma ei voisi tulla yhtään enempää tarpeeseen. Niin, ja tänään olisi vielä tiedossa toisetkin, ja kolmannetkin juhlat tälle päivälle, elokuun ensimmäiselle. Ensimmäisenä meidän äidillä on nimipäivä, joten onnea kaikille Maireille ja toiseksi, Meidän Santtu täytää tänään 8 vuotta. Uskomatonta, että siitä on jo kahdeksan vuotta, kun minä autoin Santun tähän maailmaan. Se oli niin pieni ja suloinen silloin, suloinen se on kyllä nytkin, sellainen herrasmies.
Mutta nyt, menoks, työelämä kutsuu!
Toivottavasti rauhallista, seesteistä maanantaita on tiedossa kaikille!
- Jaana
Kaksi kirsikkapuuta "pellolla" Laitoimme kirsikkapuut reunustamaan peltoa, jossa koko ajan tuntuu kasvavan jotain rikkakasvillisuutta. Jospa jossakin vaiheessa vaikka terassittaisimme nuiden puiden välin, jolloin pellolle saisi vaikka keinuryhmän, josta saisi katsella vadelmien, herukoiden, raparperin ja kirsikoiden kasvua ja ihastella juhannusruusuja. Hyvä suunnitelma, mutta kukas sen toteuttais...
Synttärisankari katselee pyörän korjausta
9 kommenttia:
Onnittelut juhlien johdosta! Minäkin haaveilen kirsikkapuista ja hääpäivä lähestyy, täytyykin vinkata miehelle, jospa matkittais ;D
Mukavaa elokuun alkua ja loman odottelua sinulle :)
Anteeksi, että pilasin idean... Olitko katsonut jostakin tuon puuhäät vai muistiko teki tepposet?
olin katsonut netistä, mutta taisin katsoa vain väärää riviä =D Mutta ei se mitään, aina soppii juhlia vaiikei syytä olisikaan =D
- Jaana
Jaana: Eiköhän se kuitenkin ollut tärkeintä, ettei hääpäivänne unohtunut muiden kiireiden sekaan :) Aivan sama minkä niminen :)
Meille tulee ensi kesänä 45 vuotta, mikähän nimi sillä on...joku irvileuka sanoi, että se on jo jatkosota :) :)
Mustya se on ollut kuitenkin meidän kahden yhteinen matka, joka toivottavasti saa jatkua vielä kauan, kauan :)
Onnellista loman odotusta sinne :)
tuksu
Hyvää hääpäivää! Ei sillä ole merkitystä mitä päivää juhlii, kunhan juhlii!!!
Hyvää hääpäivää ja onnea kaikille muillekin juhlijoille:)
Mä oon niin pihalla noista sokeri.puu.pumpuli-hää hommista, että en ees tajua, vaikka joku sanois väärin :D
Ihastuttava idea, kirsikkapuu! Oi!
Romanttinen sieluni iloitsee tästä! :)
Onneksi pääset lomalle, itku ei ole hyvä merkki. Silloin on tosi väsynyt.
Tsemiä!
Onnea "nuorelleparille", Mairelle ja Santulle!
Terveisin "naavainen oksa"
Onnea Hääpäivän johdosta ja uusista kirsikkapuista!
Ihanaa huomata, että kaikki ei ole niin pedantteja noiden istutusten kanssa! :D JEE!
So what, vaikka uuden taimen ympärillä pilkistää rikkiksiä !Laitoitko mitään lannoitusta istutuskuoppaan, esim. kanankakkaa?
Nämä elävät lannoittajat, joista on kyllä uskomattoman ihania kuvia aina (ovat tosi söpöjä kaikki), ei varmaan ole hyväksi taimille?
T.Komentoora
Lähetä kommentti