sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

YO-juhlat Sukevalla

Lahjaongelmatkin ratkesivat kuin itsestään! Porukoiden kanssa laitettiin pieni rahalahja menemään, mutta koska minä lähdin töiden takia myöhempään kuin vanhemmat, en kehdannut mennä paikan päälle tyhjin käsin, joten kyyhäsin töissä kasaan vielä pienimuotoisn kattausaiheisen lahjan. Minulla tuli vielä töissä itseasiassa aivan loistava neronleimaus lahjasta, mutta se meni hinnallisen kipukynnyksen yli, joten en tehnyt sitä. Se oli tällainen:

Ensiapulaatikko, johon sisälle laittaan kaikkea mitä omilleen teilleen opiskelemaan lähtevä tarvitsee: tonnikalapurkin, pieni pyöreä näkkileipäpaketti, ananaspurkki, nuudeleita jne. Mielestäni loistava idea ja korttiin olisi voinut laitta esim. eväitä matkanvarrelle tms. Toinen, tai oikeastaan ensimmäinen idea oli laittaa rahat sellaisen vitriinityyppiseen valokuvakehykseen ja laittaa teksti siihen, että "riko lasi tarvittaessa". Vielä olisi ollut plussaa, jos olisi löytänyt sellaisen pienen vasaran roikkumaan kehyksestä.

Kuvissa hyppään aikalailla juhlaosuuden yli, koska tuli otettua kuvia pääsääntöisesti ihmisistä, enkä halua paljastella heitä ilman heidän lupaa. Sen sijaan Sukeva-Kajaani matkalta löytyi paljon kivaa kuvattavaa, joten maisema kuvia onkin sitä enemmän. =D

Niille, jotka keräävät ideoita juhlapöytään, voin antaa pintapuolisen perehdytyksen, mitä pöydästä löytyi (jos tunnistin ruokalajit oikein). Kerrankin tuli raja vastaan, etten kehdannut alkaa ottamaan valokuvia...

Suolainen/ruokaisa pöytä
- tuoresalaatti (muutamaa eri salaattia, siemeniä, fetaa, lohta)
- riisipohjaista salaattia
- patonkia
- juustoa, keksejä
- vihreitä ja mustia oliiveja, kirsikoita, minikurkkuja
- lihapullia
- voileipäkakkua

Kahvipöytä
- kahvi ja vihreä jasmin tee sekä mehu
- gluteeniton ja tavallinen kakku
- vaaleita hillokeksejä
- sydämen muotoisia vaahtokarkkeja
- kuivakakku

 

4 kommenttia:

Ruusa kirjoitti...

OIoiOI mitä kuvia!!! Tuo karu luonto on kyllä kauneudessaan niin ihana..!
Sukeva, tuo savon sydän.. ;) Siellä minäkin olen lapsena vieraillut mummon siskon luona. (en sentäs vankilassa..paitsi että olen kyllä käynyt sielläkin! ;D)

Hyviä ja hauskoja lahjaideoita! Tuollainen kehys oli kerran eräissä häissä missä olin, siihen oli kerätty rahaa ja oli juurikin, että hätätilassa ..jne. Hauska!! :)

Kivaa sunnuntaita!

Hipsu kirjoitti...

Hih, minulla tulee nykyään tosi helposti raja vastaan siinä mistä kehtaan ottaa kuvia ja missä kehtaan kuvata. Juhlissa kehtaa napsia ihan muutamat henkilökuvat pikaisesti, mutta pöydän antimia, lahjoja tai muuta sellaista en kehtaa lähteä kuvailemaan.
Kotonakin jos juhlitaan jotain, en kehtaa vieraiden aikana lähteä napsimaan valokuvia kahvipöydästä, mutta jos onnistun kattamaan sen ennakkoon niin silloin napsin :).

Sari kirjoitti...

Jälleen tosi upeita kuvia, kiitos!
Tuo viemäsi lahja oli tosi kiva. Itse haluaisin viedä aina jonkun oikein lahjan, mutta nykynuoret toivovat aina vain rahaa ja se on kyllä ihan ymmärrettävää. Elämä kun on niin kallista.

Jannen Kuulumiset kirjoitti...

Hianoja kuvii taas !!!