perjantai 24. toukokuuta 2013

Paluu ajassa taaksenpäin: Vappu

Vappupäivänä nautin omasta olostani ja kokkailin vain kotona. Aamusella pistin siman tulemaan, vuorossa oli  Elsa-mummon sima. Valitettavasti joudun sanomana, että olin kyllä hiukan pettynyt tuohon reseptiin, hyvin makea oli tämä sima ja ei ihan niin sitruunainen kuin olisin toivonut. Sen oikean simareseptin metsästys jatkuu siis ensi vuonna.. =D


Se, mikä sen sijana oli ihan onnistunut oli päivän ruokalista: itsetehtyä patonkia ja tuoretta salaattia, nam! Tai niin tuoretta kuin se vain pystyi olemaan, kun kaapinperällä oli suurinpiirtein pääsiäisenä sinne eksynyttä varsiselleriä. Viherinnostuksen iskiessä vasta myöhemmin harmistuksekseni totesin, että varsisellerin juuren olisi voinut istuttaa multaan ja siitä olisi kasvanut uusi selleri. Tosin heti sekunnin myöhemmin totesin, että selleri ei ole kuitenkaan omia suuria suosikkeja, joten vaikka olisin sitä kasvattanut, olisinko syönyt enää sitä uudestaan. Sen sijaan ruohosipulin jämät pidin tallessa ja hetken aikaa se uutta saldoa tarjoili minulle, mutta sitten taisin innostua kastelemaan sitä ihan liikaa, joten taisin menettää pelin siinä. Minusta ei kyllä todellakaan saa viherpeukaloa =D

Mutta myönnettäköön, että onhan tuore, lämmin patonki tuoreen salatin kanssa todella luksusta. Kovasti vannoin itselleni, että pitää tehdä usamminkin. 



Mutta Vappu meni jo, siispä toivotetaan hyvää alkavaa viikonloppua kaikille!

- Jaana

1 kommentti:

mimon mami kirjoitti...

Fariinisokeripussin kyljessä on hyvä siman ohje, jos haluaa vaaleaa, niin laittaa fariinisokerin tilalle tavallista vastaavan määrän. Sima täytyy laittaa vajaa viikkoa ennen vappua, että ehtii käydä ja tulla kirpeyttä. Muuten on makeaa lientä.