En tiedä, pitäisikö olla harmissaan vai mielissään tummuvista illoista. Itse sinänsä rakastan tummuvia iltoja, saa sytytellä lyhtyjä ja kynttilöitä takapihalle ja terassille, mutta silti tarkenee viettää aikaa pihallakin. Toisaalta minusta tuntuu kuin koko kesä olisi mennyt ohi. Mihin se hävisi? Enhän minä ehtinyt edes nauttia siitä vielä! Eihän minulla ole vielä edes ollut kesälomaakaan! Mutta taas toisaalta... se on oikein hyvä syy sytytellä kaikki pikkulamput, kohde- ja tunnelmavalot iltasella ja luoda ihanaa tunnelmaa niiden avulla. Kohta pitisi varmaan myös alkaa kaivella kynttilöitä kokoonpanoksi sisällekin, mutta polttaa niitä ei vielä raaski. Täällä sisällä on jo muutenkin niin mahottoman kuuma nyt =D
Mutta nyt, oikein ihanaa rauhallista sunnuntaita kenelle se suodaan, itse lähden suuntautumaan tuonne työpaikan puoleen.
- Jaana
1 kommentti:
Tuntuu, että on pitkä aika kesäkuun alkamisesta. Täällä etelässä on jo klo 22 pimeää. Se ilo näistä pimenevistä illoista on, että voi poltella tuikkuja lyhdyissä ja tarkenee parvekkeellakin nauttia niiden valosta. Lomani alkaa elokuun puolivälissä ja ehkä siksi kesä on pitkältä tuntunutkin. Toivottavasti lämmintä riittää meille elokuun lomailijoille.
-arja-
Lähetä kommentti