keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Ennen ja jälkeen: Kirjahyllyn kasvupyrähdys

Taas yksi ikuisuus projekti saatu pykälä eteenpäin. Olemme keräilleet tuota olohuoneen ja vierashuoneen kirjahyllysarjaa aina kun rahatilanne on antanut siihen mahdollisuuden tai kun olemme halvalla tehneet löytöjä. Kyseessähän siis on Ikean Billy -kirjahylly, ei kallis sikäli, mutta kun me tarvittaisiin siihen vähän enemmän nuita osia ja haluan siihen nuo lasiset ovat, jotka maksaa kappaleelta melkein enemmän kuin koko kaappi.

Edellisen kerran kun kävimme Ikeassa, löysimme korotusosia hintaan 10-15 kruunua. Luulimme, että ne olisivat tammenvärisiä ja suunnittelimme, että tuolla hinnalla ei sillä väliä, voihan ne aina maalata. Joku viikko sitten suunnittelin, että alan kasailemaan niitä osia, mutta Make huomautti, että ensiksi en kannattaisi maalata ja vasta sitten kasata, joten sekin jäi sitten siihen. Maanantaina sitten päätin, että nyt alkaa tapahtua. Maaltaamattomia tai ei, nyt ne kasataan ja laitetaan paikoillensa.

Pienimmän osan kasasin ja niinhän siinä oli, että se oli tammenvärinen. Aivan sama, mitä siitä, nyt kun alkaa tapahtua, niin nyt tapahtuu. Aloin kasaamaan ensimmäistä isoa ja yllätys oli mieluinen: se oli valkoinen. Niin oli kaikki muut 8 isoa osaa. Varsin mieluisa yllätys.

Nyt vain enää pitäisi odottaa, etät tulisi jokin mieluisa yllätys vielä ovien kanssa. Niitä nimittäin tarvittaisiin pelkästään olohuoneeseen 11 kappaletta ja ne maksaa 15 euroa kappale. Vierashuoneeseenkin tarvittaisiin 6 pientä ovea ja sen lisäksi vielä 6 isoa ovea.. no, hiljaa hyvää tulee. Tämä on niitä ikuisuusprojekteja!

Ennen korotusosaa

Jälkeen: korotusosa paikallaan.  

On tuo hylly jollain tavalla taas pikkuisen siistimpi, kun päällä ei ole vellovia kirjakasoja, mutta jotenkin tuntuu samalla kuin olisi otettu muutama askel takaisinpäin, kun nyt on taas kirjahylly, jossa ei ole ovia. Jotenkin hiukan opiskelijamainen.. no ei sillä väliä! Hyvää kannattaa odottaa. Aloin maanantaina myös siivoamaan tuota kirjahyllyn sisusta, mutta kovin pitkälle en asiassa päässyt kun innostuin katsomaan samalla CSI:n  8. tuotantokautta. Tämää on tätä minun tyypillistä remontointia! Aina tulee jotain muuta, joka nappaa tuon mielenkiinnon!


Haaveena olisi, että kirjahyllyssä olisi sellaisia pitkiä sarjoja, kuten alimmaisella rivillä on menossa nuita lehtikoteloita. Pitkiä, selviä sarjoja. Niin ja nuo kultaiset kirjaimet pitäisi myös malaata valkoiseksi. Jälleen osa näitä ikuisuusprojekteja, sitten joskus, sitten joskus...


Samalla kun järjestin kirjahyllyä, vannoin itselleni pyhästi, että nyt alkaisin siivoilemaan kaikkia tasojakin ja luopua tavararyökkiöistä. Less is more ja pieni on kaunista.. Siisti, selkä ympäristö... kovia lupauksia ja heti epäilen, etten pysty pitämään niitä. On sse hyvä, kun tuntee itsensä näin hyvin!


Iso kiitos kaikille eilen kommentin jättäneille. Mutta nyt, oikein ihanaa keskiviikkoa kaikille. Toivottavasti tämä päivä menee helpommin kuin eilinen. Eilinen takkuili jotenkin aivan mahdottomasti enkä meinannut päästä hereille vielä iltapäivälläkään! Toivossa on hyvä elää, sanoin lapamato!

Adios, Jaana

6 kommenttia:

Elämän Helmiä kirjoitti...

Hieno on kaappirivistö!
Ja kauhistus miten paljon siinä on siivottavaa, mutta hiljaa hyvä tulee =)
Meillä täällä Kuopiossa on satanut jo kaksi päivää, toivottavasti viikonlopuksi loppuu, mutta "onneksi on "lukenut" niin paljon, että saa olla sisätöissä" ,hih =)(tää on tällanen meidän vitsi, aina pakkasilla ja sateella)
Mukavaa loppuviikkoa!
-päivi-

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti leffat järjestyksessä. Melkein kade ;)
Mulla ovat vaatehuoneen hyllyille aakkostettuna, ei lainkaan noin hienosti. Onnea kokoelmasta!

-arja-

Hippokampustaja kirjoitti...

Meillä on olkkarissa "opiskelijamaiset" hyllyt (ei ovia) eli kaikki on Lundiaa. Lundiaa on myös molempien työhuoneissa. Kirjoja on niin paljon, että juuri mitään muuta ei niissä hyllyissä voi säilyttääkään...

Jaana kirjoitti...

Noh, Lundiahan on klassikko. Ikean Billyt sen sijaan näyttävät ihan mappihyllyiltä ilman ovia... =(

Sari kirjoitti...

Teillä on juuri sellainen kirjahylly, josta itse vielä vain haaveilen. Kunhan joku lapsista muuttaa pois kotoa ja saamme itsellemme makuuhuoneen, tulee meidän makuuhuoneesta kirjasto ja sinne tulee tuollainen hylly!!! Kirjoja on kyllä jo aivan liikaa (muiden kuin minun mielipide)

Hanna kirjoitti...

Vau, tosi upea! :) Itekin haaveksin, että oisi kiva SITTEN JOSKUS, niin (olohuoneeseen tai muuhun?) koko seinän kokoinen kirjahyllykkö... ♥