torstai 18. marraskuuta 2010

Ikeaostoksia (ja vähän kirppistelyä.. ja askoilua.. ja...)

Moni pitää minua ihan hurahtaneena kun käymme aina shoppailemassa milloin missäkin päin Suomea. Totuus kuitenkin on, etten shoppaile vain shoppailun kunniaksi. Minulle shoppailuun lähteminen edustaa sitä, että pääsee välillä pois Kajaanista. Shoppailu on vain positiivinen puoli siinä =D


Ikeassa oli ihania joulukuusia ja -koristeita jo esillä!

Paljon erilaisia elokuvia löytyi matkalta... Näistä jo 4 katsottu ja yksi menee lahjaksi!

Ah, kynttilöitä! Näitä ei voi koskaan olla liikaa. Nyt on sitten vähän jokainne väri edustettu, joten odotettavissa on kattaukseen sopivaa kynttilänloistetta!

Tämä oli kuulemma minun joululahjani, joten en uskaltanut hirvittävästi aukaista... villi veikkaukseni on, että se on Ghostbusters -pyyhe! Ihanaa,kun tuo mies tuntee minut niin hyvin. Olen ihan mahoton Ghostbusters -fani! Ensimmäinen elokuva, jonka muistan katsoneeni!

Kukkoja kirppikseltä. Iso kukko oli 50 senttiä ja pienet kukot olivat 30 senttiä /kappale. Näitä tulee vilisemään blogissa enemmän sitten keväämmällä pääsiäisen alla!

Yksi kalleimmista ostoksista: kaksi lampunvarjoa. Olivat poistopisteessä ja käyvät käytävän väriin, joten minkäs teet! Pitkän harkinnan jälkeen lankesin myös hopeisiin/harmaisiin lahjapapereihin. En ole varma vain käytänkö niitä, vain aika näyttää, mihin lahjat tänä vuonna kääritään... =D Joulublogissani on lisää infoa joulusuunnitelmistani muutes!

Oih! Pitkästä aikaa sain taas itselleni punaisen Chips kulhon, kun kävin omani ostamassa Oulun Askosta. Edellisen joku pikkukoira (Ellu!) oli hajoittanut. Samalla löysin sitten punaisen Sweets-kulhon valkoisen rinnalle! Nyt on sitten koko sarja (melkein) kerättynä... vielä kun vain saisi sen valkoisen Glögg-kannun! Tämä pikkupupu tulee myös varmaankin lähempänä pääsiäistä vilisemään kattauksissa.. tai punainen nuttuhan tuolla on.. onko se joulupupu?

Näitä hiiriä ei voinut vastustaa! Eikä nuita turkooseja kulhoja (puhumattakaan alla olevista vihreitä kulhoista!)
 
Samalla tuli hankittua kevääksi uudet pienet pyöreät matot, joten nyt saadaan sitten kämppä ihan vihreäksi!

Voin sanoa, että rahaa kului ja ihan liian paljon! Mutta nyt on varmaan sellaiset tärkeät ja ei niin tärkeät ja kaikki mitä haaveiltu ja vähän ekstraakin hankittua. Eiköhän näillä taas jonkinlaista sisustusta saa aikaiseksi. Ja osa on vielä kuvaamatta. Sellaiset "isommat jutut" blogitan vielä erikseen seuraavina päivinä! Mutta voi että tuo alimmaisin kollaasi on ihana! Kyllä toi vihree on aika kiva väri. Ja käy niin hyvin mun tapettitablettien kanssa yhteen! Kerrankin onnistuin! Jee!

Mutta nyt... töihin. Mutta tuollaisen ihanan väripiristysruiskeen ansiosta senkin varmasti jaksaa!

Ihanaa päivänjatkoa kaikille lukijoille ja kullannupuille! Ihania aamun, aamupäivän, iltapäivän tai milloin luettekaan, jatkoja!

- Jaana

PS. Tuolla joulublogin puolella olisi esittelyssä vielä joululiina ja glögi, jota löysin Ikeasta... =D

8 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Mekin käymme täältä Kajaanista aika ajoin "shoippailemassa" Ikeassa ja muuallakin lähi kaupungeissa!on todellakin kiva päästä pois vähäksi aikaa tutuista ympyröistä!Välillä on auto niin täynnä tavaraa Ikeasta että hyvä jos ite mahtuu sinne.Useimmiten "kaikki"tavarat on tarpeeseen mutta tuleehan niitä ylimääräisiäkin aina mukaan!!Nuo tuoksu kynttilät on aivan ihania!ei liian voimakkaita!Hyvää päivän jatkoa Sinulle!!

Elämän Helmiä kirjoitti...

Ihanimmista ihanampia ostoksia olet tehnyt, wau!
Innolla taas odotellaan, miten ja mihin kaikki tavarat päätyykin sisutuksessa ;D
Mukavaa työpäivää!
-päivi-

Sari kirjoitti...

Tosi kivoja ostoksia. Täytyy näköjään itsekin rientää Ikeaan kynttiläostoksille.

Ruusa kirjoitti...

Hih,hassu juttu muuten, että kun asuin Kajaanissa niin mekin tehtiin shoppailumatkoja Kuopioon ja Ouluun, Helsinki oli aina se lomaajan shoppailukohde.
Mutta;nyt kun asun täällä muualla niin parhaimmat vaateostokset teen lomilla Kajaanissa! ;D Oisko niin, että täällä iskee kaupassa runsaudenpula :D

Kaikkee ihanaa oot kyllä löytäny! Tuli noista Ikean hiiristä mieleen, että missähän on ne 2 hiirtä jotka ostin joskus meidän kissoille leikkikaluiksi..Onkohan ne oikeesti syöny ne.....!! xD

Mukavaa viikkoa! Mekin saatiin tänään LUNTA!!! :))

tuksu kirjoitti...

Taitavasti löydetty! Ihanan kaunista, kaikkee ihanaa :)
"Aika tavaran kaupihtee"!sanoi mun mummu aina, kun joku päivitteli hankkineensa jotain liikaa, tai jotain, mitä juuri nyt ei tarvinnut :) Pitää paikkansa, monessakin jutussa :)
mukavaa päivää sinne
tuksu

Nanna kirjoitti...

Nyt iski suuri himo päästä Ikeaan! :D
Pakko pakko päästä! :D
Nuo ikean kynttilät on parhaita, ihanat tuoksut ♥

H kirjoitti...

Heips, tulin vastavierailulle vihdoin oikein kunnolla, ja luettavaa onkin aikalailla:) Ikeaan pitäisi vissiin suunnata, haaveilin isojen ikkunoidemme eteen sellaisesta isosta kranssista, ja sieltä voisi moinen löytyä (ja vielä ehkäpä edullisesti).

Anonyymi kirjoitti...

I’ve recently started a blog, the information you provide on this site has helped me tremendously. Thank you for all of your time & work.