lauantai 9. heinäkuuta 2016

Uusi koti

Nyt alkaa olla kaksi vuotta täynnä nykyisessä asunnossa. Nykyinen kotimme on kyllä ihana, niin hyvällä paikalla keskustassa kuin voi vain olla ja kodin varustus on aivan ihana: löytyy niin sauna kuin parvekekin. Yksi pieni ongelma vain on: hissi. 



Mitä pienempi lapsi, sitä isommat varusteet tuntuu olevaan. Joka kerta kun halutaan lähteä pihalle, pitää kantaa rattaat osissa käytävään, josta sitten hissin tultaessa pääsee kasaamaan hissitetristä, joka kasaantuu aina samalla tavalla: kasaan taitetut rattaat ensiksi nojaamaan seinästä seinään, laukut sinne minne sopii ja lapsi kopissa/kaukalossa /istuimessa päälimmäiseksi, itse vetää vatsa ja peppu sisään, hivuttautua tavararöykkiön ja ovenpielen välistä sisään, toisella kädellä pitää lasta paikallaan ja hiukan ilmassa jaa toisella sulkea ovi ja painaa nappulaa. Sitten vielä perille päästyä yritä purkautua hissistä pois samalla kun yrität olla kompastumatta laukkuihin kun kannat lasta toisella kädellä... Siksipä haaveilimme isommasta asunnosta heti kun sopimuksen vaatima kaksi vuotta on täynnä.

Minimisopimusaika tulee elokuun ensimmäinen päivä täyteen ja aloimme heti kesäkuun lopussa katselemaan kämppiä. Ei suoranaisesti ollut tarkoitus heti valita uutta kotia, mutta kävi sitten niin, että vapaiden asuntojen joukossa oli asunto, joka houkutteli.

800 metrin päästä löysimme remontoijan unelman. Saamme vuokrata asunnon hiukan halvemmalla, kun teemme itse remonttia. Eilen keskustelinkin jo pitkät pätkät vuokranantajan kanssa puhelimessa ja hiukan keskustelimme jo mitä tultaisiin tekemään ja millä väreillä. Täytyy tunnustaa, että vaikka ihastuinkin toiseen asuntoon Hämeenkadun varrella (sellaiseen vanhaan, jossa on katto korkealla ja syvät ikkunanlaudat), olen silti innoissani, että pääsee jälleen rakentelemaan ja sisustamaan. Jälleen kerran budjetti on liki 0euroa kummassakin, joten vanhaan tyyliin hyödynnetään tukiverkkoamme niin muuttamisessa kuin remppaamisessa ja sisustuksessa käytän enemmän aikaa ja ajatusta kuin rahaa. Sormet syyhyää!! Alla olisi hiukan asunnonvälityksen kuvia ja minun suunnitelmia, mitä haluaisin tehdä siellä. 

Tulimme eilen Helsinkiin, kun murulla oli olutmaistelu-grillibileet ja minun oli tarkoitus shoppailla sillä välin sisustusjuttuja, mutta ei ihan mennyt kuin Strömsössä. Ehdin käydä vain yhdessä ainoassa kierrätyskeskuksessa, kun aikaa paloi yrittää löytää oikea tie, jonka ramppi oli muuttunut ajojärjestelyiden myötä ja navigaattori ei ollut tietoinen siitä, loppuaika taas meni puhelimessa vuokranantajan kanssa. Otetaan virhe takaisin tänään, Aamupalan kautta Helsingin kirppiksille! Jipii!!!

Nyt, huomenta ja ihanaa viikonloppua! 
Jaana sängynpohjalta! 









1 kommentti:

Ahti kirjoitti...

Hieno juttu! Onneksi olkoon!