sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Piletystä, Bailailua ja Tunnustusta

Olo on kuin huippu-urheilijalla. Ei siis fyysisesti, vaan henkisesti: väsynyt mutta onnellinen. Eilen vapaapäivä meni kovassa ponnistuksessa: siivottiin (suurin osa) kotia. Mistä meille näin paljon tilaa tuli yhtäkkiä, kun vietiin ylimääräinen tuoli ja laatikoita pois? WAU! Eiliselle päivälle odotin vielä vieraita, joten laitettiin pöytäkin komiaksi, mutta ei vieraita sitten kuulunutkaan... jospa ne tälle päivällä vaikka pistäytyisivät.. =D *vink vink, saa meillä käydä kylässä*!

Vieraiden kunniaksi vielä leivoinkin vähäsen, mokkapaloja ja suolaista piirakkaa ja käytiin vielä Pekka Heikkisestä hakemassa muita herkkuja. Suurin osa Heikkisen herkuista taisi vain mennä parempiin suihin illan saatossa... =D

Kattauksessa menin sieltä missä aita oli matalin, eli jatkoin vain lumihiutalekattauksella... en minä nyt mikään supernainen ole! =D

 

Että pääsisitte samaan fiilikseen vielä kuin minä, pistän kaikkien iloksi sen saman musiikin, joka sai minut tanssimaan ja laulamaan kesken kokkailun.









Kun kuulin tuon Heikki Helan version SuomiPopilla, piti heti juosta verkkokauppaan tilaamaan levy itselle. Oli mielestäni hyvä versio. Minä taidan todella olla sellainen fiftari -tyttö =D

Sitten jotain ihan muuta...


Merenrantaelämän Anskuliini lähestyi minua tunnustuksen kera. Iso kiitos, aina kiva kun muistetaan! Tunnustukseen kuului myös 7 paljastusta ja tunnustus piti antaa eteenpäin 15 blogille.

1. Olen sujut "muotojeni" kanssa, mutta silti olisi kiva laihtua ainakin 15 kiloa.

2. Musiikki on suuri osa elämääni, rakastan kuunnella musiikkia, laulaa mukana ja tanssia. Menevä kappale saa hyvälle tuulelle ja alan tanssia ruokaa laittaessa. En tosin omista sävelkorvaa enkä lauluääntä, mutta eihän se ole suurinta osaa Idols -kokelaitakaan hidastanut laulamasta! =D

3. Haluaisin enemmän omaa aikaa, että saisin toteuttaa haaveitani. Askartelua, kirjoittamista, sisustamista, leipomista.. Haluaisin toteuttaa itseäni. 

4.  Olen hyvin kaksimielinen persoona. Kaveripiiri tuntee huumorini hyvinkin.. hurttina. Asiakaspalvelussa se onneksi ei kuulla läpi, mutta lähipiiri tuntee minut paremmin. =D

5. Pidän hyvin paljon kynttilää vakan alla, mutta silti toivoisin ihmisten näkevän sen, mitä osaan. Hyvin haasteellinen paradigma siis! Sen takia pidän blogin pitämisestä. Saan näyttää kaikkea mitä osaan: ruuanlaitto, leivonta, käsityöt, remontointi, sisustus, askartelu... samaisesta syystä pidän myös tunnustuksista! Varsinkin tämä "versatile" -tunnustus lämmittää mieltä.

6. Olen TV-friikki. Katson hirvittävästi tv-sarjoja (varsinkin ulkomaalaisia). Kotimaisista ehdoton on Putous. Munamies rules, mutta täytyy sanoa, että Hirviniemen eilinen tanssitaito toi kyllä ehdottomasti paljon lisäpisteitä minulta.

7. Edellisen kohdan kautta pääsenkin aasinsillan kautta viimeiseen paljastukseen sopivasti. Arvostan miehiä, jotka osaavat tanssia. Enkä puhu diskotanssista, siitä psykedeelisestä heilunnasta ei heru multa pisteitä. Valssi ja tango, mielellään foxtrot. Mielestäni tanssitaitoinen mies tekee ehdottomasti parhaimman vaikutuksen naiseen, muita kikkailuja ei tarvita. Make ei ole seurustelumme aikana hirvittävästi tanssinut kanssani, eikä suostunut harjoittelemaan häätanssiakaan, siksi oli niin ihana yllätys hääpäivänä huomata, että tämähän mies tanssii loistavasti. Taivutuksetkin tuli! OH!

Sitten viisitoista bloggaajaa, jotka ehdottomasti ansaitsevat tämän monipuolisuuspalkinnon, blogit, joita käyn säännöllisesti tsekaamassa.


Muita ihania blogea on niin paljon, ettei jäljellä olevat 9 paikkaa edes riitä, kotimaisia ja suomalaisia. Siispä annan tämän palkinnon kaikille niille blokeille, joiden lukijana toimin. Niitä taitaakin olla useampi kappale!

Nyt, ihanaa sunnuntaita kaikille! Minä nautin vielä tästä vapaapäivästä ja siivotusta kodista. Radio soimaan ja lanteet heilumaan! =D *..huojuvat palmut ja hillitön hopeinen kuu...*

- Jaana

9 kommenttia:

Pike kirjoitti...

Höpsöt vieraat kun jättivät tuollaiset herkut hyödyntämättä ja tietysti viihdyttävän seuranne!

Tiedän just tarkkaan kuinka hankalaa on olla, joskus, omanlaisensa huumorin kanssa asiakaspalvelussa. Onneksi moni asiakas on tullut vuosien saatossa jo niin tutuiksikin, että voi jopa irroitella. Aikanaan ilmoitin mua töihin pyytävältä esimieheltä, että epäilen että mun vilkkaat (eikä aina niin kivatkaan) ajatukset näkyy naamasta eli en omista pokerinaamaa, mutta huvittuneena hän otti riskilläkin mut töihin ja pokerinaamakin on kehittynyt ... luulen ja toivon!

Sutjakkaa sunnuntaita!

Elämän Helmiä kirjoitti...

Oi mitkä tarjottavat sinulla olikaan, kylläpä vieraita saa harmittaa, kun eivät tulleet ajallaan =)
Mukavaa sunnuntaita!
-päivi-

Anonyymi kirjoitti...

Nam, mitä herkkuja olet taikonut pöytään...kyllä olis vieraiden kannattanut olla mukana.
Aurinkoisia talvipäiviä sinne Kajjjaaniin!

-arja-

tuksu kirjoitti...

No VOIH! Mahtaa vieraat tulla kipin kapin, kun huomaavat, mitä meiunasivat menettää:)
Ihana kattaus!
KIITOS taas!!!! Onnellisena kuittaan :)
Mukavaa viikkoa sinne
tuksu

Ahti kirjoitti...

Moi!

Tanssimisestasi tuli heti "sieluni silmiin" kuva Pasin ja Paulan häistä:

http://1.bp.blogspot.com/_wh8y56kgTaM/TDmV1f5EBvI/AAAAAAAADKQ/KPReVHlOEi4/s640/IMG_4625.JPG

Arvaanko oikein, että porukka soitti sellaista musiikkia, jota oli mukava tanssia?

Jaana kirjoitti...

Soittivat itseasiassa. "kansanperinnemusiikkia", humppaa, polkkaa, valssia ja ellen ihan väärin muista, vähän uudempaakin. illallahan siellä meno oli vielä kovempaa, kun porukka tanssi muun muassa letkistä!

Marie Elisabeth's rum kirjoitti...

Eivät tiedä vieraat mistä jäivät paitsi :)
Turkoosi on kaunis väri kevät-talven odotus huokuu raikkaasti.
Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

Ruusa kirjoitti...

Asuappa vielä siellä suunnalla niin oisin tullu kuhtumattaki lähtökahveille ;D

Melkosta herkkua on siinä pöytä täynnä ja uskon hyvin, että P.Heikkiset ei vieraille asti jää ;)

Pannaas pailaten sitten ensi viikkokin! Mukavaa viikonalkua!! :)

Katja kirjoitti...

Oi, enpä olisi halunnut missata noita herkkuja :)

Kiitos kaunis tunnustuksesta!